Kuukausi: huhtikuu 2017

Personal trainerin (semivapaa) päivä *

Eilinen aamu alkoi pirtsakasti kun Heron-kissa herätteli kolttosillaan jo aikaisin aamusta. Mieheni Jesse heräilee normaalisti muutenkin töitä varten kello 04:00, että ehtii vähän jumppaillakin ennen lähtöä. Eilen nousin itsekin siinä puoli viisi juomaan kahvia, ja jahtaamaan kissaa (kissaihmiset tietää ehkä sen rallin, kun kisu on käynyt vessassa ja.. no jaa.. karvahanuriin on jäänyt kiinni jotain mitä ei pitäisi ja haluaa yrittää pelastaa asuntonsa sotkulta XD).

Oli vuorossa niin kutsuttu semivapaapäivä, sillä normaalisti Sporttikujalla pitämääni kehonhuoltotuntia ei järjestetty pääsiäisen vuoksi, samoin siirsimme aamulle sovitun valmennustapaamisen ensi viikolle. Vapaapäiväksi yrittäjän päivää ei kuitenkaan voisi sanoa, sillä hommaa riittää ja hommia tulikin tehtyä.

Nautiskelin aamukahvini ja aamiaiseni rauhassa odotellessani auringonnousua. Aamiaiseksi söin melko tavalliseen tapaan hedelmäisen ja proteiinipitoisen smoothien ja join vitamiinijuomani.

Olin suunnitellut hieman erilaista säätä aamulenkilleni, mutta minkäs teet. Turha valittaa asioista joille ei mitään voi 😀 Lumituiskussa siis mentiin!

Aamulenkin jälkeen vuorossa oli pieni välipala, jonka jälkeen aloin hommiin. Valmistelin mm. tulevaa 24.4. alkavaa kesäkuntokurssia ja tein postauksia someen. Lounaaksi söin spagettia ja kastiketta, sekä salaattia 🙂

Olin nukkunut yöllä hieman vähäisenlaisesti, mm kissan herättelyn takia ja myös vauvamaha vähän valvotti, joten pienen väsyn iskiessä painuin petiin. Nukuin kevyet päiväunoset ja sen jälkeen olo oli mukavan pirteä.

Ennen ruokakauppaan lähtöä join vielä vähän piristeeksi vitamiinijuomaa lisäbuustiksi, sillä en jaksanut keitellä kahvia ja onhan tämä toki myös muutenkin kaikinpuolin terveellisempi vaihtoehto.

Juoman jälkeen kevät näyttikin jo tulleen takaisin ja lunta ei ulkona näkynyt missään, joten päätin uskaltautua laittamaan jalkaan uudet tennarit, jotka Color4Care, minulle lähetti. Minä olen niin ihastunut näiden kenkien ihanaan väriin! Valkoisen pohjan ja herkullisen värin takia jouduin miettimään pitkään, että pidänkö näitä sisä, vai ulkokenkinä.

Ulkokengiksi nämä sitten päätyivät, sisäkenkiä kun on jo kahdet ja raskauden vuoksi kipeytynyt alaselkä on tuntunut kaipaavan hieman paljasjalkakenkää tukevampaa popoa.

Tennarit tuntuivat tosi hyviltä jaloissa, ne ovat ihanan kevyet ja sopivan tukevat. Selkäni ja lonkkani eivät kipuilleet kävelymatkalla tavalliseen tapaan. Color4Carelta löytyy valikoimastaan myös paljon muita kivan näköisiä popoja niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Mikäli joudut seisomaan paljon työssäsi, olisi ehkä syytä hankkia jalkojen kaveriksi säännöllisin väliajoin uudet kengät, esimerkiksi työsandaalit tai näiden Hummel-tennarien kaltaiset, jotka käyvät kaikenlaiseen puuhaan.

Kauppareissulta mukaan tarttui kaikenlaisia tykötarpeita illan pizzasuunnitelmia varten. Pizzaperjantai siirtyi pyhän vuoksi tällä viikolla torstaiksi. Pizza torjantai?

Kaupan jälkeen ehdin hetken istuskella sohvalla ja nauttia vatsa-asukin päiväjumpasta, sekä soittaa isälleni, jonka puheluun en ollut ehtinyt vastata. Jesse sitten jo tulikin kotiin!

Päiväkahvin ja välipalan jälkeen lähdettiinkin sitten ostoksille Itikseen ostamaan Jesselle työkaluja, ja minulle etsimään himoitsemiani vaaleita odotusfarkkuja. Aina on ollut vain liian isoja kokoaja kun olen käynyt katsomassa.

Ja löysin kuin löysinkin vihdoin ne farkut! Kuinka voikaan tulla hyvä mieli siitä, että löytää kaupasta juuri sellaista mitä etsii.

Kauppojen jälkeen oli vuorossa päivällisen valmistus, gluteenitonta pizzaa herkkutäytteillä 😛 Tämä hiivaton ja gluteeniton pizzapohja on ehkä parasta mitä tiedän, ohjeen voisinkin jakaa tänne blogiin pian. Ei turvota vatsaa yhtään tämän jälkeen!

Pizzan jälkeen oli pienen pelihetken aika, ja samalla kävimme istumassa myös hetken saunassa. Ilman ohjaimia.

Sitten alkoikin päivä olla taputeltu, aamuherätyskin kun oli ollut niin aikaisin. Meillä ei yleensä viikonloppuinakaan kukuta myöhään hereillä.

Päivä oli kaikinpuolin antoisa ja rentouttava, mutta samalla myös aikaansaava. Oli hauska hieman dokumentoida kokonaista päivää. Samanlaista postausta olen ajatellut tekeväni myös vähän kiireisemmästä työpäivästäni. Smoothie ja pizzaohjetta myös tulossa.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

-Natasa

*Postaus sisältää mainoslinkkejä yhteistyökumppanilta.

Kaikki mitä halusin (enkä tiennyt haluavani) on tässä.

Dreams always come from behind you, not right between your eyes. It sneaks up on you. But when you have a dream, it doesn’t often come at you screaming in your face, ”This is who you are, this is what you must be for the rest of your life.” Sometimes a dream almost whispers. And I’ve always said to my kids, the hardest thing to listen to—your instincts, your human personal intuition—always whispers; it never shouts. Very hard to hear. So you have to every day of your lives be ready to hear what whispers in your ear; it very rarely shouts. And if you can listen to the whisper, and if it tickles your heart, and it’s something you think you want to do for the rest of your life, then that is going to be what you do for the rest of your life, and we will benefit from everything you do. -Steven Spielberg

Eräällä päivällisellä mieheni kanssa istuessani, heräsi päähäni hassu ajatus. Usein pyydetään ihmistä miettimään, että missä näkee itsensä viiden vuoden kuluttua. Viisi vuotta sitten en todella olisi voinut nähdä itseäni tässä missä olen nyt. Luulen että sillon en kyennyt näkemään itseäni missään.

Silloin olin 24 vuotias, opiskelin oppisopimuksella taidekehystäjäksi. Olin aina tykännyt käsillä tekemisestä, sekä taiteesta ja tuntui että tuo ammatti sopisi minulle kuin nakutettu. Kyllähän se kivaa puuhaa olikin, sain olla luova ja sain olla tekemisissä ihmisten kanssa asiakaspalvelijana. Tuolloin myös melkein 10 vuotta kestänyt parisuhteeni veteli viimeisiään, olimme kasvaneet kovaa vauhtia erilleen. Sinänsä ei ehkä kovinkaan yllättävää kun on ollut yhdessä teini-ikäisestä asti.

Minulla oli kaksi kissaa, joista toinen oli vakavasti sairastunut ja toipuva leikkauspotilas. Asuin Klaukkalassa, kylässä jossa olinkin asunut koko pienen ikäni. Kamppailin erilaisten terveysongelmien, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Olin useinmiten masentunut, väsynyt ja elämäntapani olivat retuperällä.

Muutamien vuosien,  hauskojen sattumusten, kokeilujen ja mutkien kautta ollaankin sitten tässä päivässä, missä en olisi varmasti koskaan uskonut olevani:

Tänään olen naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa (En olisi toden totta osannut kuvitella, että päädyn Porvoolaisen vapaaottelijan kanssa naimisiin 😀 ), meille on syntymässä kesällä esikoinen, vaikka viisi vuotta sitten en ollut varma haluanko koskaan lapsia. Asumme Helsingissä, vaikka olin kuvitellut aina pysyväni ikuisesti turvallisesti Klaukkalassa. Täytän syksyllä 30 vuotta, eikä se pelota.

 

Olen ehtinyt hankkimaan taidekehystäjäkoulutuksen lisäksi itselleni toisenkin ammatin ja työskentelen Personal Trainerina omassa yrityksessäni. Työssäni saan toteuttaa itseäni ja joka päivä herään innostuneena uuteen päivään, enkä enää rimpuile masennuksen ja väsymyksen kanssa. Olen löytänyt itselleni sopivan ja terveellisen tavan liikkua ja syödä ja kilpirauhanenkin on taltutettu kiltiksi. Toinen rakkaista kissoistani valitettavasti poistui tästä maailmasta tammikuussa ja kaipaus on kova. Tuo kissa oli elämäni ensimmäinen suuri menetys, mutta elämä on jatkunut suurimman surun jälkeen ja tunnen itseni onnelliseksi. Minulla on kaikki mitä tarvitsen, ja siitä syystä uskallan unelmoida myös suuremmasta.

Olen ollut nyt jo jonkin aikaa esimerkiksi siinä tilanteessa, että en ole oikeastaan halunnut esimerkiksi ostaa mitään tavaroita, enkä ole osannut toivoa mitään lahjaksikaan. Oikeasti minusta tuntuu että minulla on jo kaikkea 😀

Elän unelmaani joka päivä. Parasta on kun saan jakaa tämän kaiken niin rakkaan miehen kanssa, ja sydäntäni lämmittää se, että tulevalle lapsellemme voin tarjota heti elämän alkuun sellaista, mitä minulla ei ennen elämässäni ollut.

Kun löytää elämälleen tarkoituksen, voi elää rauhallisin mielin tässä päivässä, ilman huolta huomisesta.

-Natasa

Onko painonpudotus aina järkevä tavoite?

Haluaisitko painaa vähemmän? Miksi haluaisit? Jos ylimääräisiä kiloja on kertynyt paljon, voi olla fiksua hetken aikaa seurata painon putoamista. Silloin tällöin kohtaan kuitenkin ihmisiä, painoindeksin mukaan normaalipainoisia sellaisia, joilla tavoitteena on jostain syystä painonpudotus. Pahimmassa tapauksessa oikein urheilulliset ja lihaksikkaat, terveen näköiset ja hyvinvoivat ihmiset ottavat stressiä siitä, että painoa on ”liikaa.” Lihas painaa enemmän kuin rasvakudos, olet varmaan kuullut monta kertaa sen, ja se on totta. Mikäli et urheile esimerkiksi kamppailulajeissa ja ole valmistautumassa höyhensarjan otteluun, painolla ei pitäisi olla juurikaan merkitystä.

Myönnän. Olen itsekin antanut painolleni liikaa huomiota joskus. Erityisesti silloin kun kilpirauhasen vajaatoimintani puhkesi ensimmäisen kerran vuonna 2008. Painoni oli puolessa vuodessa noussut 10 kiloa ja tein sitten mitä tahansa, se nousi. Olin ollut jonkin aikaa sellainen n. 55 kiloinen, siitä oli muodostunut tuttu ja suhteellisen turvallinen numero, josta muistan kuitenkin yrittäneeni silloin viilata n. kolmea kiloa pois jo varmaan parin vuoden ajan. ”Pahimmillaan” painoin lääkityksen tasapainoa etsiessä 65 kiloa. Sain lääkityksen kuntoon ja paino alkoi pudota pikkuhiljaa. En kuitenkaan koskaan ollut tyytyväinen painooni.

Laihdutin. Aloin treenata paljon ja syödä vähemmän, testasin VHH-dieetit ja muut. Laihduin. 49 kiloon. En ollut tyytyväinen. Vieläkin oli sitä ”ylimääräistä.” Stressasin kaikkia syömisiäni, kehitin itselleni painosta ja syömisestä ongelman. Kehitin itselleni syömishäiriön. En jaksanut, aloin taas syödä ja lopetin aktiivisen liikkumisen. Paino nousi taas 58 kiloon.

Jojoilin. Laihduin taas. Paino nousi taas ja niin se laskikin, mutta eihän se paino ollut koskaan hyvä.

Sitten yhtäkkiä löysin tasapainon. Löysin tasapainoisen suhteen ruokaan ja treeniin. Löysin liikunnan ilon, puhtaan ruokavalion ja itselleni toimivan elämäntavan. Kouluttauduin hyvinvointialalle ja Personal Traineriksi, sillä halusin jakaa tätä ilosanomaa muillekin. Painoni nousi, mutta se ei enää niin haitannut. Välillä vaaka kummitteli ja näytti outoja lukemia, jotka meinasivat lytätä minut, mutta peilikuvassa olikin urheilullinen ja hyvinvoiva nainen. Päätin uskoa peiliä.

Viime kesän n. 56 kiloa. Luulisin. Tänä kesänä raskauden vuoksi hieman erilainen #KESÄKONDIS 😉

Älä anna numeroille voimaa. Numeroille on oma paikkansa mm bisnesmaailmassa. Numeroille ei perusteta hyvinvointia, ei itsensä, eikä ruuan punnitsemisen muodossa. Syö, lepää ja treenaa sopivasti, kroppa kiittää. Usko peiliä, usko mittanauhaa, usko muita. Heitä vaaka ikkunasta.