family - perhe on tärkein,  momlife - äitiys on lahja elämältä

Äiti olethan läsnä

Yrittäjyyden, unelmien, minuuden ja tuoreen äitiyden yhdistäminen ei välttämättä tunnu aina kovin helpolta.

Jokaisella aikuisella ihmisellä on oma (toivottavasti aika kirkas) käsitys siitä miten ja millaista elämää haluaa elää. Allekirjoittaneella ainakin on.

On unelmia, kunnianhimoisia tavoitteita, töitä, velvollisuuksia, oman ajan tarvetta, parisuhdeajan tarvetta jne.

Sitten on äitiys. Se ei toki missään nimessä poissulje mitään noista edellä mainituista ja saatat nyt olla minun kanssani tästä asiasta eri mieltä. Mutta… täysillä on mahdotonta keskittyä samaan aikaan olemaan PARAS mahdollinen äiti, jos panostaa täysillä myös kaikkeen muuhun. Esim. bisneksen kasvattamiseen isosti.

 

Parhaalla en nyt puhu täydellisestä. Sellaista ei ole olemassakaan. Täydellistä äitiä tai mitään muutakaan täydellistä.

Äitinäkin on tietysti mahdollista tavoitella unelmia. On mahdollista tehdä töitä. On mahdollista ottaa omaa aikaa. Mutta ethän tee sitä lapsesi onnen kustannuksella.

Voit nyt ajatella että juuri perhettäsihän varten paiskit pitkää päivää töissä. Haluat tietysti antaa heille kaiken onnen ja hyvän mitä he ansaitsevat.

Lastasi ei kuitenkaan kiinnosta millaisella autolla ajat, kuinka hienossa talossa asutte tai kuinka hienoja lahjoja voit hänelle ostaa. Hän haluaa ja tarvitsee sinut ja läsnäolosi.

 

Hän haluaa sinun hymysi. Sinun sylisi.

Vauvavuosi luo pohjan lapsen tulevaisuudelle ja varmasti tärkein mitä voi tuona aikana tarjota hänelle on äidin aika ja rakkaus ja lämmin syli.

Vaikka olisit fyysisesti läsnä, mutta mielesi on kokoajan jossain muualla (töissä), lapsesi aistii sen.

Vielä enemmän vaikuttaa tietysti se, jos et ole fyysisestikään läsnä.

 

Tottakai on olemassa tilanteita, joissa äiti kokee että hänen täytyy lähteä aikaisemmin töihin tai muualle lapsen luota. Se on tietysti myös erittäin ok, mutta jos vain voit valita:

Olethan läsnä pienelle lapsellesi tämän vauvavuotena ja mahdollisimman paljon muinakin ensimmäisinä vuosina. Silloin hän sitä eniten tarvitsee ja silloin pohja koko hänen tulevaisuudelleen rakentuu.

Tiedän omasta kokemuksesta millaista on kaivata äitiä lähelle. Sen ansiosta onneksi tajusin itse himmata tahtia ja jättää töitä vähemmälle, vaikka into yrittämiseen ja toisten  auttamiseen on ollut niin kova! On ollut niin paljon helpompi nauttia kotiarjesta nyt kun työpaineet eivät ole kuumottaneet ohimoilla koko ajan. En ikinä haluaisi että Lili muistaisi minut niin, että en välittänyt. Että olin AINA töissä ja että minulla oli aina jotain tärkeämpää kuin hän.

Sinäkin ehdit kyllä rakennella unelmiasi ja imperiumiasi myös hitaammalla tahdilla jos minäkin.

Muista elää tässä hetkessä aidosti sille mikä on tärkeintä.

Rakkaudella,

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa