Kategoria: MOMLIFE/ÄITIYS

Kuinka pysyä positiivisena

Syyskelit ovat olleet nyt tosi synkkiä ja sateisia. En muista milloin olisi viimeksi ollut näin pilvistä ja pimeää monta päivää putkeen. En ole säästävalittaja. Sääolosuhteille en voi mitään joten niistä on turha valittaa. On ollut kylmää ja märkää, mutta mitä sitä märistä sukista kun ei märät sukatkaan meistä? Ei anneta valtaa negatiivisille ajatuksille.

Pakko myöntää kuitenkin että ensimmäistä kertaa elämässäni on ollut hiukan vaikeampaa keksiä puuhaa sadepäivien ratoksi. Pienen (ja masuvaivoista kärttyisen) vauvan kanssa ovat hommat olleet vähän hakusessa…

Ennen vauvaa minulla oli tapana käyttää sadepäivät siivoushommiin, askarteluun ja syksyn fiilistelyyn teekupposen ääressä. Nyt nämä päivät ovat menneet itkuista vauvaa lohduttaen, vaippoja vaihdellen ja imettäen.

Sinnikkäästi ollaan ulkoiltu aamuin ja illoin ihan normaalisti. Lili tykkää olla vaunuissa ja silloin ei edes itketä. Onneksi ostin itselleni uuden ulkoilutakin nyt syksyksi. Raiskin takin veden- ja tuulenpitävyys on ollut ihan huippuluokkaa.

Öisin olen jostain syystä nukkunut nyt todella kehnosti. Syyksi epäilen sateen ropinaa joka säpsäyttelee minua hereille. Perhepedissä kun olen tottunut viimekuukaudet reagoimaan kaikkiin ääniin.

Olisi ihanaa jos vihdoin Lilin vatsavaivatkin alkaisivat hellittää. Tuntuu niin pahalta katsoa kun toinen itkee ja vääntelehtii vatsakivuista päivittäin.

Imetysdieetti on jo ollut aika tiukka ja aluksi dieetti tuntui toimivalta mutta varmaan nyt tehtävä vielä jotain muutoksia.

Olen miettinyt että päiviin pitäisi löytää myös jotain puuhaa meille. Shoppailu ja kahvittelu käy pitemmän päälle kalliiksi äiti-vauvaharrastuksiksi. (Ja Jesse maksaa… 😀 )

Ollaan katseltu muskareita ja jumppajuttuja vähän sillä silmällä nyt että jos jotain alettaisiin tekemään. Vauvajooga ja pilates päällimmäisinä mielessä.

Synkkyyden keskellä ja väsyneenä mieli saattaa mennä helposti matalaksi. Suosittelen vastaiskuna ankeudelle värikkäästi pukeutumista ja positiivisia ajatuksia. Pari huonoa vitsiä ei myöskään koskaan ole pahitteeksi. Tässä yksi minkä ideoin ja jaoin Twitteriin jokin aika sitten:

 

Miksi kutsutaan koomikkoa joka on pukeutunut pitsisiin alusvaatteisiin?

-Pitsiniekaksi.

😀

 

 

Valoa syksyyn! ❤

 

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa

Nuku kuin vauva – vauva-arki ja unen merkitys

Rikkonaisia ja yösyöttöjen täyteisiä öitä?

Olen itse ollut yksi heistä, joka on toitottanut kaikille – myös itselleen sitä että ei tulisi tehdä liikaa, ajatella liikaa, stressata liikaa, treenata liikaa ja pitäisi muistaa levätä  ja nukkua tarpeeksi.

Kuinka toteuttaa tämä käytännössä silloin kun on pienen lapsen vanhempi?

Unen ja riittävän levon merkitys on jokaiselle suuri mutta entäs kun uusi perheenjäsen vasta harjoittelee nukkumista, määrää tahdin ja vie myös lähes kaiken vanhemman ajan päivisin?

Kyllä se vaan minullakin ennen oli helppoa..

En nauttinut kofeiinipitoisia juomia iltakuuden jälkeen, en treenannut liian kovaa illalla ja menin iltajuoman jälkeen ajoissa nukkumaan pimeään makuuhuoneeseen.

Aamulla sitä heräsin kivasti virkeänä ja hyvin nukkuneena.

En nykyään välttämättä aina niinkään. Äiti on niinsanotusti välillä vähän väsynyt. Toisaalta olen kyllä ihmeissäni kuinka hyvin olen jaksanut.

Meillä on ollut pisin yöpätkä nyt n. 6 tuntia 2 kuukauden aikana, yleensä nukutaan 2-3 tunnin pätkissä. Tiedän että joissain kodeissa heräillään vieläkin useammin syömään.

Kun yöt lapsen kanssa ovat katkonaisia, mm. ravinnon ja laadukkaan unen merkitys korostuvat entisestään.

Olen huomannut että sokeri ja kofeiini maistuisivat entistä herkemmin ja olenkin ihan tosissaan joutunut korjaamaan tilannetta paremmaksi. En ennen ole tosiaan ollut mikään sokerihiiri ja nyt berliininmunkki pyörii mielessä lähes päivittäin. En kuitenkaan ENÄÄ syö makeaa aina kun tekee mieli.

Olen ihan super iloinen siitä että ennen lapsen tuloa muunmuassa vaihdoimme sängyn parempaan, ostimme makuuhuoneeseen pimennysverhon ja löysimme käyttöön hyvät ja helpot ravintolisät.

Meillä kotona ei tuijoteta näyttöjä yleensä myöhään illalla muutenkaan ja valoja huoneissa aletaan hämärtää viimeistään kahdeksalta. (Eipä niitä näyttöjä vauvan kanssa toki ehdi muutenkaan juuri tuijotella..)

Lisäksi olen asentanut (täältä) tietokoneelle sovelluksen joka antaa tietokoneen näytölle lämpimän sävyn ja puhelimessa minulla on päällä yöasetus joka tekee saman puhelimen näytölle, jotta unihormoni melatoniinin tuotanto ei häiriintyisi. Erityisesti puhelimessa tämä on hyvä jos öisin joutuu välillä vilkaisemaan yösyöttöjen välissä kelloa.

Melatoniinin tuotantoaan voi säädellä myös oikeaan suuntaan kävelemällä aamulenkkejä auringon noustessa ja iltalenkkejä sen laskiessa. Suomessa se on välillä vain kaunis ajatus, ei niinkään helposti toteutettavissa.

Olen aika varma, että olisin huomattavasti väsyneempi joka päivä jos en tekisi noita edellämainittuja asioita.


Kuinka parantaa unen laatua vauva-arjessa?

  • Hormonitoiminnan ja jaksamisen parantaminen ruokavalion, ravintolisien ja liikunnan avulla
  • Makuuhuoneen pimentäminen kunnolla ja valojen hämärtäminen illalla
  • Ilta/yö sovellukset päälle näyttöihin
  • Edes jonkinlaisista rutiineista kiinni pitäminen
  • Päiväunet
  • Aamu- ja iltalenkit

 

Parempia (ja jokseenkin) nukuttuja öitä kaikille!

Miten teillä nukutaan? Miten olet yrittänyt parantaa untasi?

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa

 

Hääpäivä numero uno – Kahdenkeskistä aikaa

Eilen 17.9 me juhlittiin ensimmäistä hääpäivää. Vähän yli kaksi vuotta sitten tapasimme ja vuosi sitten sanoimmekin toisillemme Kulosaaren kirkossa tahdon, kauniissa syksyisessä ja aurinkoisessa säässä. Aurinko helli meitä myös tänä vuonna ensimmäisenä häiden vuosipäivänä.

Joku hullu joskus kauhisteli ”nopeaa etenemistä”, mutta kun kolahtaa niin silloin kolahtaa.

Onneksemme Lilin kummitäti pääsi hoitotädiksi sillä aikaa kun me hipsimme hetkeksi Herttoniemen kartanolla sijaitsevaan Wanhaan Myllyyn hääpäivän ateriaa nauttimaan kahden kesken.

Edellisestä kahdenkeskisestä hetkestä onkin ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta ia tämä pieni irtiotto tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Pakko myöntää kuitenkin, että jännitti hirmuisesti jättää oma pienokainen jonkun toisen hoiviin.

Uskaltauduin nauttimaan jopa lasillisen shampanjaa päivän kunniaksi. Ateriaksi valitsimme valmiin 3 ruokalajin menun,  jossa oli alkuruokana kantarellikeittoa, pääruuaksi villisorsaa ja jälkkäriksi juustokakkua. Kaikki oli hyvää ja annoksetkin sen kokoisia ettei jäänyt nälkä.

Kantarellikeitto oli niin hyvää että olisi tehnyt melkein mieli nuolla lautanen 😀

Pääruoan villisorsa oli uusi kokemus meille, ei siitä uutta suosikkiruokaa tullut, mutta hyvää oli. Lisukkeet erinomaisia.

Jälkiruoka kruunasi kokonaisuuden. Söin kerrankin jotain herkkua hitaasti 😀 Enkä edes miettinyt koko aikaa Liliä.

Myös aviomies oli herkullinen.

Meillä oli ennen Lilin syntymää tapana pitää sunnuntaisin aina ”treffipäivä”. Sunnuntait oli pyhitetty siis yhteiselle ajalle, nykyään tälläistä ei pääse joka sunnuntai, mutta täytyy järjestää kahdenkeskisiä hetkiä jossain vaiheessa vähintään kerran kuussa. On mukava päästä rauhassa nauttimaan toistemme seurasta.

Ja naureskeltiin eilen, että oli mukava kerrankin päästä valmiiseen pöytään, normaalisti kun Jesse joutuu rakentaa kaikki huonekalut itse 😉 Se oli mun keksimä tosi hauska juttu. Totta tosin 😀

Kuluneen vuoden aikana olisi minulta kysytty minä päivänä tahansa, että olenko onnellinen, niin olisin joutunut vastaamaan että olen. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Olen ollut avioliitossani onnellinen myös niinä päivinä jos jokin on vähän huolettanut, sillä olen tiennyt että meillä on aina toisemme ja että selviämme yhdessä ihan mistä tahansa. Mulla on maailman paras aviomies. Mummini sanoin: ”Mittatilausmies”.

Mittatilausmieheni kanssa muistamme kertoa joka päivä toisillemme että olemme tärkeitä, autamme aina tarvittaessa ja olemme tukena kaikessa.

Mitä eroa on tykkäämisellä ja rakastamisella? Buddha sanoi: Kun tykkää kukasta, sen vain poimii ylös. Kun rakastaa kukkaa, sitä kastelee joka päivä.

Mun oma vinkkini onnistuneeseen avioliittoon: Muistakaa pussata joka päivä ja sopikaa riidat ennen nukkumaanmenoa. Älkää antako auringon laskea vihanne ylle.

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa