Kategoria: PREGNANCY/RASKAUS

Vieraskynässä aviomies: Tulevan isän hyvinvointivinkit

Aamulla kahvi napaan ja töitä kohti? Lounaaksi ruisleipää ja töiden jälkeen sohvalle makaamaan? Töiden jälkeen välipalaksi energiajuomaa?

Vielä ehkä pärjäät noilla eväillä (vaikka ei kenenkään pitäisi), mutta lapsen tuloa varten kannattaisi ehkä myös alkaa vahvistaa itseään koetukseen. Eikä sen vaimon tai tyttöystävän tarvitse olla vielä edes raskaana, että voisit aloittaa näitä terveyttä ja pitkää ikää edistäviä juttuja.

Liikkeelle voit lähteä ihan yksinkertaisilla jutuilla.

Nämä vinkit on kerätty siis erityisesti tuleville isille, mutta varmasti myös tulevat äidit ja miksei kaikki muutkin voisi saada tästä ideaa omaan hyvinvointiinsa:

Syö ja juo

Aloitan päivän vitamiinijuomalla ja ihan perus tuorepuurolla joka on tehty 5 dl kaurahiutaleista ja vedestä sekä vaihtelevista mausteista. Jep, puoli litraa kaurahutaleita joka aamu 😀 Ei sun oo pakko, mutta syö jotain muuta täyttävää,

Kokeilin joskus viikon verran sellaisia annospussista tullutta pirtelöaamiaisia ja eihän se riittänyt mun energiankulutuksella mihinkään. Tuhti aamupuuro pitää nälkää pitkään. Viikonloppuisin kokkailen meille munakasta tai paistan lettuja ja vaimo sekoittelee proteiinismoothiet blenderillä.

Säännöllinen ruokarytmi ja reilut ja monipuolisesti koostetut pääateriat pitävät myös kiukun ja hullut mieliteot poissa. Myös riittävästä nesteensaannista tulee pitää huolta, päivittäin 2-3 L vettä, aktiivisempina päivinä erityisen tärkeää! Energiajuomia, kahvia tai limppareita ei lasketa.

Iltaisin juon lasillisen palauttavaa mineraalijuomaa jonka avulla olen levännyt yöni ihan älyttömän hyvin viimeiset puoli vuotta. Toivottavasti sama teho jatkuu kun vauva syntyy.

Ylös sohvalta

Odotusaika on hyvä aika viimeistään aloittaa vahvan iskävartalon rakentaminen. Mä hoidan päivän treenin jo aamuneljältä ennen töihinlähtöä, mutta sen voi toki hoitaa myös myöhemmin. Aikaa treeniin käytän päivässä 15-30 minuuttia ja vaihtelen treenattavaa kehonosaa päivittäin.

Työpäivän jälkeinen aika on käytetty tässä vauvaa odottaessa valmisteluihin tulokasta varten ja yhteiseen laatuaikaan. Toisinaan se laatuaika tarkoittaa myös yhteisiä aktiviteetteja.

Viikonloppuisin on nyt kesällä käyty ulkona jumppaamassa. Muista aurinkorasva, Natasa aina muistuttaa mua siitä.

Kaikki treenit mulla tällä hetkellä tapahtuu joko kotona, ulkona, tatamilla tai nyrkkeilysalilla. Salitreeniä ei ole juurikaan tullut tehtyä vähään aikaan.

Voit lähteä liikkeelle siis ihan perus kotijumpalla: Punnerruksia, kyykkyjä ja vatsoja nyt ainakin. Lisää vaikka yksi tai kaksi toistoa joka treenikerralla.

Vähennä juhlimista

Kun odottava äiti syö kahden edestä, juot kahden edestä? Tai vähintään kaksin käsin?

Raskausaika on  viimeistään hyvä aika jättää myös alkoholinkäyttöä vähemmälle jos se on kuulunut isossa osassa entiseen elämääsi. Alkoholilla on niin paljon haittavaikutuksia että se kannattaa jättää lähes kokonaan tai kokonaan pois noin niinkuin muutenkin.

Osoitat raittiudella myös tukesi puolisolle, että olet mukana hommassa. Voitte toki juhlia selvinpäin yhdessä tai miksei hyvässä porukassakin. Tiedät varmaan myös kuinka ärsyttävää voi olla humalaisten toilailun seuraaminen selvinpäin.

Älä siis pakota puolisoasi katsomaan sinua sellaisessa tilassa ellei hän jostain syystä niin erityisesti halua.. mikä kuulostaa aika epätodennäköiseltä.

Pidä huolta puolisostasi

Näytä että välität äläkä jätä häntä yksin ”projektin” kanssa. Et voi auttaa kantamaan lasta VIELÄ, mutta ole avuksi kun sukka tippuu lattialle ja kasvava vatsa hankaloittaa sen nostamista tai auta kotihommissa kun ne tuntuvat toisesta raskaalta.

Anna toisen levätä. Muista halia ja kysellä kuulumisia ja osallistua odotusaikaan. Mä olen osallistunut mm. ostoksille, vauvanvaatteiden ihmettelyyn ja herkutteluun. Kamalasti tehnyt mieli suklaata nyt kun Natasa on raskaana.

Kun puoliso voi hyvin, sä voit hyvin. Leivo vaikka kakku tai anna kevyt niska- tai jalkahieronta.

-Jesse

Seuraa MEITÄ

Instagramissa

Facebookissa

 

Omaa kehoa kuunnellen

”Omaa kehoa kuunnellen” on varmaan lausahdus jonka moni on kuullut, mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Miten omaa kehoa tulisi kuunnella ja tulkita kun se tuntuu olevan sekaisin, rikki tai se pyytää jokaisen työpäivän jälkeen suklaapatukkaa tai berliininmunkkia? Entä miten auttaa väsynyttä kehoa?

rannalla

Tarkoittaako oman kehon kuuntelu mielitekojen perässä juoksemista tai sohvalle lysähtämistä kun väsyttää? Kun ei huvita niin ei huvita? Sitä se tarkoitti ehkä ainakin minulle joskus, kunnes opin kuuntelemaan paremmin ja tarkemmin. Tämä vaati minulta kyllä myös hieman syvempää tutustumista kehon ja mielen mekanismeihin.

Esimerkiksi suoliston toiminnalla on valtava vaikutus moniin asioihin. Jopa masennusta voi hoitaa suolistoa hoitamalla, sillä 95% mielihyvähormoni serotoniinista muodostuu suolistossamme. Jos suolisto on rikki, mielikin on siis helposti rikki. Väsymys ja alakulo voivat siis ollakin ainakin ositain ruokavaliolla korjattavissa.

Kuitenkin vaikka olenkin oppinut kuuntelemaan kehoani ennen raskautta, oli sitä opeteltava kuuntelemaan uudestaan raskausaikana. Tilannehan on minulle esikoista odottavalle aivan uusi. Kun kehoni on halunnut levätä niin minun on nyt oikeasti pitänyt levätä, vaikka ennen saatoin piristää itseäni rankalla treenillä. Levätä ehti silloin sen jälkeen. Nyt lepo tulee ensin.

Jos on tehnyt mieli syödä herkkuja, olen normaalista poiketen välillä antanut sille herkkuja, mutta yleensä olen koittanut kuitenkin korjata tilannetta tavalliseen tapaan muuttamalla ravitsemustani niin, ettei tekisi mieli herkutella. Olen lisännyt proteiinia ja rasvoja ruokavalioon ja vähentänyt nopeita hiilareita. Jokainen raskaus on ainutlaatuinen kokemus, joten pieni höllääminen ruokavalionkaan suhteen ei ole haitaksi.

jalat

Kun taas on tehnyt mieli haistella outoja asioita kuten pyykinpesuainetta, multaa, hiekkaa tai kellareita, olen ottanut ekstra-annoksen mineraaleja päivittäiseen käyttöön. Tavanomaisilla ja hassuilla mieliteoilla kaikilla on yleensä takana oikeasti aika luonnollinen selitys. (Voin vakuuttaa en ole ainoa raskaana oleva jolla on ollut näitä hassuja himoja! 😀 )

Tällä viikolla minulla on ollut haastavaa. Olen jo äitiyslomalla ja varsinaiset sopimuskaudet asiakkaiden kanssa ovat jo päättyneet, mutta olin lupautunut hoitamaan vielä muutamia asioita valmennuksissani olleiden kanssa tässä äitiysloman alussa. Tämä viikko on kuitenkin ollut super stressaava ja työasiat ovat pyörineet päässäni öisinkin. Olisin toivonut, että nämä hommat olisivat menneet tässä vaiheessa hienosti kuten olin ajatellut, mutta nyt mikään ei ole mennyt oikein putkeen. Viesteihini ei vastata ja aikoja peruuntuu, sovitut asiat ovat lykkääntyneet. Ei ole mukava miettiä öisin syitä siihen miksi joku toimii kuten toimii tai ei toimi.. tärkeintä minulle olisi nyt kyetä rentoutumaan ja alkaa valmistautua lähestyvään synnytykseen. Minulle on tullut monilta osin tästä viikosta paha mieli. Teen valmennustyötä täydellä sydämellä ja jokainen valmennettavani on minulle tärkeä. Siksi tuntuu pahalta kun asiat eivät suju. Yrittäjän elämääkö tää..

Eilen kuitenkin tein lopullisen päätöksen, että tämän viikon jälkeen olen ihan oikeasti äitiyslomalla ja palaan sitten syksyllä kun palaan. Kehoni on alkanut viestiä, että nyt on liikaa stressiä ja ei ole hyvä olla. Supistelee, yöt menevät toisten asioita miettiessä ja vatvoessa. Minun täytyy rentoutua jotta vauva haluaisi syntyä. Nyt täytyy todella kuunnella kun keholla on asiaa. Toivon että asiakkaani ymmärtävät.

äiti rannalla

Ensi viikon alusta siis lepään, rentoudun, relaan ja valmistaudun ottamaan uuden perheenjäsenemme vastaan. Ei ole enää montaa viikkoa laskettuun aikaan. Työt saavat odottaa. Kehoni kertoi.

Ihanaa kesäistä viikkoa!

Natasa Höök

 

Oletko sinä muistanut kuunnella kehosi signaaleja tarpeeksi? Haluaisitko kuulla lisää aiheesta? Jätä kommentti 🙂

Seuraa minua

Instagramissa

Facebookissa

 

Mistä apua raskausajan turvotukseen?

jalat

Eivätkö kengät mahdu enää jalkaan tai jymähtivätkö sormukset paikoilleen?

Turvotus voi olla melkoisen ikävä raskausvaiva, mutta turvotuksella on oikeasti tärkeäkin tehtävä sikiön suojelemiseksi haitallisilta aineilta. Raskausajan turvotuksen sanotaan johtuvan osittain hormonitoiminnasta, esimerkiksi kuukautisten puuttumisesta, mutta myös siitä että veren määrä kehossa on raskausaikana tavallista suurempi.

Kuukautisvuodon puuttuminen aiheuttaa sen, ettei keho pysty poistamaan ylimääräistä kuonaa niin tehokkaasti. Jos elimistön happamuus ja kuonan määrä nousee, elimistö lisää vesimäärää pitoisuuksien laimentamiseksi. Tämä näkyy esimerkiksi turvotuksena kasvoissa ja raajoissa, sillä keho haluaa pitää haitalliset aineet kaukana sikiöstä.

Mikäli raskausajan turvotuksen syistä raskausmyrkytys on suljettu pois, voi koittaa turvotusta helpottaa mm. seuraavilla yksinkertaisilla nikseillä jotka olen itse kokenut toimiviksi:

1. Syö runsaasti hedelmiä ja kasviksia ja juo vettä

 

smoothie

Kuidut ja kehoa emäksöivät kasvikset auttavat kehoa puhdistumaan luonnollisesti. Ananas on minulla omakohtaisesti hyväksi todettu. Älä kuitenkaan raskausaikana lähde toteuttamaan mitään varsinaisia puhdistuskuureja missään muodossa. Niille on aikansa ja paikkansa sitten kun raskaus on ohi. Kuitupitoinen ruokavalio yhdistettynä riittävään nesteen saantiin auttaa myös ummetukseen. Monipuolisesti mineraaleja sisältävillä ravintolisillä voit myös poistaa luonnollisesti kehon happamuutta.

2. Hikoile ja venyttele

 

liikunta

 

Harrasta liikuntaa oman voinnin mukaan, kävelylenkki tai pieni jumppatuokio saa aineenvaihduntaan vauhtia. Hikoilun avulla poistat kuonaa ihon kautta. Myös venyttely saa veren kiertämään paremmin. Älä kuitenkaan rasita itseäsi turhan pitkillä ja raskailla urheilusuorituksilla, ne vain lisäävät happamuutta kehoon ja vaikutus voi ollakin päinvastainen.

 

3. Vältä liiallista suolan käyttöä

Suola sitoo nestettä kehoon. Vähemmän suolaa, vähemmän kertynyttä nestettä! Jätä siis einekset ja pizzeriaruuat vähemmälle ihan jo turvotuksellisista syistä.

 

4. Nosta jalat ylös

 

vettä

Lepää. Nosta jalat ylös pitkän päivän jälkeen. Rentoudu. Pyydä jalkahieronta. Nyt saa pötkötellä ihan luvan kanssa!

Kerro kommenttiboksiin omat vinkkisi! Kuulisin niitä mielelläni! 🙂

Natasa Höök