Kategoria: Tyyli ja kauneus

Kuinka juhlia vauvamasun kanssa? – Juhannus 2017

Monella varmastikin tavanomaiseen juhlimiseen alkoholilliset ilojuomat kuuluvat, joten juhliminen mahan kanssa alkoholittomasti saattaa mietityttää. Kyllähän se aluksi mietityttti minuakin vaikka alkoholi ei olekaan mitenkään kovin suurena osana kuulunut mulla juhliin ennen raskauttakaan. Joskus kuului kyllä enemmänkin, mutta ei terveellisemmän elämäntavan löydettyäni.

Juhannus ja raskausviikon 36 maha, kuinka siitä selviää? No oikein hyvinkin! Tässä nyt on jo sen verran kauan oltu raskaana, että esimerkiksi 100% alkoholittomat juhlat ovat tulleet tutuiksi.

Mä ja mun maha ollaan vietetty tänä odotusaikana niin uudenvuoden juhlat, vappu kuin nyt sitten juhannuskin ja käyty on lisäksi mm. kahdessa vapaaottelutapahtumassa ja yksillä isoilla synttäreillä. Tietyllä tapaa on kyllä tullut jätettyäkin muutamia juhlia väliin, ihan siitä syystä että on tiennyt juhlien olevan luonteeltaan hyvinkin märkiä.

Juhannus meni meillä mukavasti kahdestaan (+maha) kun ne harvatkin seuraksi ilmoittautuneet peruivat tulonsa. No isi kyllä onneksi kävi kylässä pikaisesti. Hauskaa osattiin kuitenkin pitää ihan kaksinkin.

Vaikka juhannus menikin jo, tässä mun pienet tärpit hauskojen juhlien viettämiseen raskausaikana:

1. Pukeudu kauniisti ja laittaudu

Vaikka viettäisitkin juhlaa ihan vain kotioloissa puolisosi kanssa, panosta ulkonäköösi. Pieni laittautuminen piristää kummasti. Itse puin nyt juhannukseksi jo heti aamusta pinkin pitkän mekon ja laitoin piristykseksi vähän väriäkin luomiin. Kaikki tuntuu ainakin minun mielestäni hieman juhlavammalta heti kun on vähän kaunistautunut! Vauvamahan kanssa mekot näyttävät sitäpaitsi ihan super suloisilta!

2. Hanki juhlajuomaa

Hyvänmakuisia juhlajuomia saa alkoholittominakin ihan esimerkiksi Alkon hyllyltä. Lehtikuohu tai Kuusenkerkkä ovat herkullisia kuohuvia vaihtoehtoja. Myös siidereitä kuten Somersbytä löytyy kaupasta alkoholittomana. Tietysti myös limpparit, mehut tai mitkä tahansa muut juomat mistä pidät, toimivat!

3. Järjestä jotain spesiaalia

Kehitä bileitä varten jotain ihan erilaista, sellaista mitä muuten ei ehkä tulisi tehtyä. Me lähdettiin tänä juhannuksena miehen kanssa kahdestaan katsomaan kokkoa limusiinikyydillä. Ei ehkä siis kannata keksia mitään kovin hurjaa kuten benjihyppyä tai liitovarjoilua, vaan jotain turvallista ja hellää. Mikä onkaan ihanampaa kun järjestää jotain ikimuistoista juhlaohjelmaa raskausaikana. Mulle spesiaalia ja uutta oli niin limusiinikyyti kuin kokon katsominenkin 😀

limusiini

4. Hyvä mieli, parempi juhla

Kaikilla aiemmillakin vinkeillä pyritään hyvän mielen tuottamiseen. Tärkein elementti hauskoissa juhlissa olet tietenkin sinä itse! Jos asennoidut niin että jäät jostain paitsi, juhlat eivät varmasti tunnukaan niin kivoilta. Jos taas asennoidut avoimin mielin ainutlaatuiseen kokemukseen juuri tämän raskauden kanssa, niin juhlista tulee varmasti ikimuistoiset, missä ikinä ne vietätkään.

 

Toivottavasti sullakin oli kiva juhannus! Meillä oli nimittäin ihan huippu!

Natasa Höök

Bambua iholle *

(Kalsarikuvavaroitus!) Olen jo pitkään ollut kiinnostunut kokeilemaan bambua vaatemateriaalina, sillä olen monesta paikkaa kuullut sen olevan viileä, pehmeä ja hellävarainen materiaali iholle. Bambun luonnolliset ominaisuudet ovat sellaiset, että kangas on hegittävää ja pysyy helposti raikkaana. Bambun sanotaan olevan 3-4 kertaa enemmän puuvillaa imukykyisempi, joten se myös kuivuu nopeammin.

bambualusvaatteet

Kun Color4Care tarjosi minulle mahdollisuuden tilata kokeiluun alusvaatteet, joissa on käytetty materiaalina bambua, niin totta ihmeessä innostuin!

Vielä enemmän innostuin kun kokeilin tilaamaani mustaa toppia päälle. Se tuntui ihanan viileältä ja kevyeltä, vauvamaha mahtui hienosti pitkän topin sisään, eikä vaate puristanut mistään. Vaikka tämä onkin alusvaatteeksi luokiteltu, niin ajattelin käyttää tätä kyllä muutenkin! Voisin kuvitella että imetyskin sujuu kivasti spagettiolkaimisen topin kanssa. Tilaamani alushousut olisi voinut ottaa varmaan isommassa koossa, pikkaisen olivat naftit, mutt varmaan kuitenkin käyttökelpoiset ainakin kotioloissa 😀

bambualusvaatteet

Topin materiaalina käytetyn bambun kerrottiin Color4Care nettisivuilla olevan  sellaista, joka on viljelty ilman keinolannoitteita. Tässä vaatteessa käytestä bambusta kerrotaan myös, että se ei vahingoita pandojen elinympäristöä. Nettikaupan valikoimasta löytyy myös muuten sukkahousuja ja tukisukkia! Erityisesti kivannäköiset tukisukat saattaisivat olla ihan hyödylliset monelle raskaanaollessa, erityisesti jos samanaikaisesti työskentelee vielä seisomatyössä.

Bambu oli minulle vaatemateriaalina siis aivan uusi tuttavuus, mutta tykästyin heti! Löytyisiköhän vauvallekin jostain kivoja bambuisia vaatteita?

Natasa Höök

*Postaus tehty yhteistyössä Color4Caren kanssa

Raskausviikko 32+0 ja äitiysvaatelöytö

Eilen oli pitkä ja väsyttävä päivä. Heti aamusta neuvolakäynnille, sen jälkeen kovaa vauhtia mekko ostoksille vauvamasun kuvausta varten ja sitten pikku päikkäreiden jälkeen nopea ehostautuminen ja varsinaiset kuvaukset. Meinasin kaiken tämän jälkeen nukahtaa pystyyn. Jalat olivat ihan poikki ja silmäluomet painuivat väkisin kiinni.

Neuvolakäynnillä ei tullut juurikaan yllätyksiä, painoni oli ottanut kyllä pienen (tavallista suuremman) harppauksen ylös päin. Ei tässä kuitenkaan mitenkään kauheasti edelleenkään ole tullut ylimääräistä kerättyä, mikä on varmaankin ihan hyvä juttu. Tunnustelemalla saatiin selville, että Tyyppi on tuolla vatsassa kääntynyt jo aikalailla oikeaan asentoon, pää alhaalla ja koivet kohti kattoa, mikä oli mukava kuulla. Sydän jumpsutti hienosti kuunnellessa. Juteltiin vähän imetyshommista ja sen sellaisesta, toivon kyllä kovasti että imetys minulta luonnistuu sitten.

natasahook.com

Suoraan neuvolasta lähdin sitten kiertelemään kauppoja kun etsiskelin sopivasti vatsaa korostavaa kaunista mekkoa päivän ”pömppömahakuvauksia” varten. Pitkän etsinnän jälkeen mekko löytyikin Zarasta vajaalla 13 eurolla, vaikka budjetti olisi kyllä sallinut hieman hinnakkaammankin mekon. Tämä oli juuri sellainen mikä minulla oli ollut mielessä, ostin samasta mekosta myös kirkkaan punaisen version. Mekko venyy mukavasti masun päälle. Suosittelen tätä ehdottomasti jokaiselle tyköistuvaa kesämekkoa etsiskelevälle mammalle!

natasahook.com

Kuvauksissa oli hauskaa ja saatiin varmasti paljon kivoja kuvia, kuvaajana meillä toimi sama mies, kuka kuvasi myös häämme viime syyskuussa. En malta odottaa että saan kuvat käsiini!

Tänään siis rv32 ja alkaa tässä kieltämättä jo vähän jännittää. Hyvin tämä menee, luotan siihen ja sitä koitan muistaa itselleni toistaa.

Käykää seuraamassa mua muuten facebookissa ja instassa mun uutta tiliä jos ette ole sitä vielä löytäneet! 🙂 Pusuja päiväänne!

Natasa Höök