Kategoria: Uncategorized

Äitienpäivä – Pohdintaa äitiydestä

Itse en vielä tänä vuonna pääse juhlistamaan äitienpäivää itse äitinä, mutta ensi vuonna ilmeisesti sitten on jo minunkin vuoroni. Olen minä toki ollut kissamamma jo kohta 11 vuotta, mutta se lienee hieman eri asia. Ei ole kissoilta koskaan kukkiakaan tullut äitienpäivänä, kakkia ehkä sitäkin enemmän.

Tänään raskaudessani on meneillään päivä 29+5, eli 30 raskausviikko alkaa olla jo kohta taputeltu. Pikkuhiljaa alkaa jo vähän jännittääkin, että miltä se äitiys sitten tulee tuntumaan ja mitä se tulee olemaan. Kovasti odotan että tuota vatsassani kasvavaa asukasta pääsisin jo tapaamaan. Pinnasänky odottaa vielä olohuoneen nurkassa maalia pintaansa ja äitiyspakkaus on jossain matkalla meille. Vatsa kasvaa ja aina välillä hauskasti heiluu tyypin siellä myllertäessä. Tämä on uutta, hauskaa ja jännittävää aikaa. Olen onnekseni myös voinut todella hyvin. Hetken minua vaivanneet selkäkivutkin ovat kaikonneet, kun olen kyennyt vähentämään tietokonehommia.

Iloksemme olemme saaneet monestakin suunnasta kuulla, että meistä tulee vielä hyvät vanhemmat. Tänään viimeksi vieraillessamme mummini luona, mummi sanoi että miehestäni tulee hyvä isä. On myös ihanaa, että pystymme tarjoamaan lapsellemme kokonaisen perheen: isän ja äidin.

Itse kasvoin melko pitkälti koko lapsuuteni mummini hoivissa ja hän kyllä kasvatti minut hyvin. En elänyt yltäkyläisyydessä, en saanut aina kaikkea mitä halusin, mutta sain kaiken minkä tarvitsin: Erityisesti rakkautta, tukea ja ymmärrystä. Sain myös nakkisoppaa, helmivelliä ja vastapaistettuja lettuja.  Välillä sain kinuttua jitselleni onkin turhakkeen kaupastakin. Kun kiukuttelin ja huusin, mummini ei jättänyt minua yksin, vaan halasi kaiken paremmaksi. Kun mieleni jostain järkkyi ja minulla oli vaikeaa, mummini jaksoi muistuttaa minua herkkyydestäni. Minua ei vähätelty, mummin kanssa sain itkeä jos itketti ja huutaa ja kirota jos ketutti. Jotkut kummastelivat, kuinka kehtasin kävellä julkisesti mummini kanssa kaupoilla, välillä ihan käsi kädessä. Tottakai minä kehtasin. Rakkaan ihmisen kanssa. Herranjestas sentään! Miksi en kehtaisi? Kun minulle tuli vähän ikää lisää, kävimme edelleen viikonloppuisin yhdessä pitsalla. Mummin puolikkaasta jätettiin aina ”ötökät” eli herkkusienet pois 😀

Teininä olin välillä varmasti hankala, ja mummia pelotti kun halusin mennä. Kunnioitin kuitenkin kotiintuloaikoja ja sitä, että mummi halusi että aina joku saattaa minut kotiin.

Minulla oli  turvallista. Sain olla oma itseni. Haluan olla itsekin omalle lapselleni yhtä hyvä, en tiedä osaanko olla parempi. Jos jotain tekisin erilailla, niin ehkä sen, etten suojelisi ihan liikaa. Minusta nimittäin kasvoi ehkä vähän pelokas, sellainen mukavuusalueelle jumiutuva. Siitä onneksi kuitenkin itsekseni kasvoin sitten pois, omalla ajallani. Ehkä niinkin on ihan hyvä. Ehkä siis en muuttaisi mitään.

Kiitos mummi, että kasvatit minut hyvin. Kiitos siitä kaikesta rakkaudesta ja kiitos että olet vielä. Lupaan rakastaa omaa pientäni yhtä yhtä hyvin kuin sinä rakastat minua.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Muistakaa, että olette tärkeitä lapsillenne!

Elämäntapamuutos – Tavoilla kohti tavoitetta

Elämäntapamuutoksesta puhuttaessa tarkoitetaan sellaista projektia, millä tähdätään loppuelämän kestävään hyvään oloon. Kyseessä ei ole dieetti eikä kuntokuuri, vaan tarkoitus on etsiä juuri ne itselle sopivat keinot hyvän, kevyen ja onnellisen olotilan saavuttamiseen.

Oletko kokeillut erilaisia ruokavalioita ja keinoja pudottaa painoa, mutta aina tuntuu käyvän sama juttu? Huomaat eräänä lauantai-iltana istuvasi hyvässä seurassa (tai yksin) hampurilaisaterian ääressä ja toteat epäonnistuneesi. Eilinen kävelylenkkikin kun jäi väliin ja nyt tämä. Kertakaikkisen surkea tapaus. AINA käy näin.

Useilla into muutokseen lopahtaa kesken viimeistään toisen kuukauden kohdalla. Mikä tähän on syynä? Miksi kaikki lahdutusyrityksesi aina epäonnistuvat?

1.Noudatat dieettiä

Dieetin, eli ruokavalion noudattaminen on aivan eri asia kuin elämäntapamuutos. Dieetin sijaan muodosta itsellesi uusi kestävä elämäntapa, joka koostuu hyvää tekevistä ja tavoitettasi tukevista tavoista. Mikäli et muuta tapojasi, mikään ei muutu. Dieetti rajoittaa elämää eikä ole kestävä ratkaisu. Jos olisi olemassa sellainen dieetti, joka toimii oikeasti, kaikki olisivat jo elämänsa kunnossa.

2.Keskityt tavoitteeseen, muttet muuta tapojasi

Edellisestä kohdasta päästäänkin mukavasti hyppäämään tähän: Mitä tapoja sinun täytyisi muuttaa elämässäsi, jotta pääsisit tavoitteeseesi? Tee tavoista tavoitteita. Muuta tapojasi yksi kerrallaan. Ota alkuun vaikka tavoitteeksi 4 kävelylenkkiä viikossa. Kun viikon 4 lenkkiä on tehty, tavoite on saavutettu! Jee!

3.Rajoitat kaloreita

Kaloreiden rajoittaminen hidastaa aineenvaihduntaa ja kaloreiden laskeminen rajoittaa elämää. Kalorin- ja grammantarkka syöminen on jotensakin järkevää silloin, kun sinulla on tavoitteena kisakunto fitness-lavalle tai painoluokkaurheilukilpailuihin. Mikäli painonpudotustavoitteesi ei liity tämän kaltaisiin tavoitteisiin, ei ole mitään syytä tehdä asioista itselleen vaikeita ja ahdistavia. Pystyisitkö todella kuvitella eläväsi loppuelämäsi kaloreita laskien ja ruokia punniten?

 4.Pusket eteenpäin pelkällä tahdonvoimalla ja itsekurilla

Tahdonvoima on katoavaista. Ainoastaan tahdonvoimalla eteneminen muutoksessa ei ole useinkaan hyvä idea. Keskity sen sijaan siihen MIKSI olet tekemässä elämäntapamuutosta. Miksi haluat olla aktiivisempi tai syödä paremmin? Kirjoita se syy itsellesi ylös. Etsi itsellesi myös sellainen aktiivisuuden muoto, josta pidät. Jos et pidä lenkkeilystä yhtään, jätä se suosiolla pois. Lähde vaikka kamppailusalille, uimahalliin tai frisbeegolfradalle kokeilemaan löytyisikö sieltä motivoiva juttu aktiivisuuden lisäämiseksi.

5.Keskityt liikaa yhteen elämäntapamuutoksen osa-alueeseen

Sinulla on ruokavalio, mutta et liiku, etkä kiinnitä huomiota lepoon ja stressinhallintaan tai liikut säännöllisesti, mutta ruokavalio on retuperällä ja nukut huonosti. On toki tärkeä mennä yksi pieni askel kerrallaan eteenpäin, mutta ei niin, että keskittyy ainoastaan yhteen osa-alueeseen liian kauan. Puhtaan, värikkään ja ravinteikkaan ruokavalion, aktiivisuuden ja levon tasapaino on avain onnistuneeseen elämäntapamuutokseen.

Personal trainerin (semivapaa) päivä *

Eilinen aamu alkoi pirtsakasti kun Heron-kissa herätteli kolttosillaan jo aikaisin aamusta. Mieheni Jesse heräilee normaalisti muutenkin töitä varten kello 04:00, että ehtii vähän jumppaillakin ennen lähtöä. Eilen nousin itsekin siinä puoli viisi juomaan kahvia, ja jahtaamaan kissaa (kissaihmiset tietää ehkä sen rallin, kun kisu on käynyt vessassa ja.. no jaa.. karvahanuriin on jäänyt kiinni jotain mitä ei pitäisi ja haluaa yrittää pelastaa asuntonsa sotkulta XD).

Oli vuorossa niin kutsuttu semivapaapäivä, sillä normaalisti Sporttikujalla pitämääni kehonhuoltotuntia ei järjestetty pääsiäisen vuoksi, samoin siirsimme aamulle sovitun valmennustapaamisen ensi viikolle. Vapaapäiväksi yrittäjän päivää ei kuitenkaan voisi sanoa, sillä hommaa riittää ja hommia tulikin tehtyä.

Nautiskelin aamukahvini ja aamiaiseni rauhassa odotellessani auringonnousua. Aamiaiseksi söin melko tavalliseen tapaan hedelmäisen ja proteiinipitoisen smoothien ja join vitamiinijuomani.

Olin suunnitellut hieman erilaista säätä aamulenkilleni, mutta minkäs teet. Turha valittaa asioista joille ei mitään voi 😀 Lumituiskussa siis mentiin!

Aamulenkin jälkeen vuorossa oli pieni välipala, jonka jälkeen aloin hommiin. Valmistelin mm. tulevaa 24.4. alkavaa kesäkuntokurssia ja tein postauksia someen. Lounaaksi söin spagettia ja kastiketta, sekä salaattia 🙂

Olin nukkunut yöllä hieman vähäisenlaisesti, mm kissan herättelyn takia ja myös vauvamaha vähän valvotti, joten pienen väsyn iskiessä painuin petiin. Nukuin kevyet päiväunoset ja sen jälkeen olo oli mukavan pirteä.

Ennen ruokakauppaan lähtöä join vielä vähän piristeeksi vitamiinijuomaa lisäbuustiksi, sillä en jaksanut keitellä kahvia ja onhan tämä toki myös muutenkin kaikinpuolin terveellisempi vaihtoehto.

Juoman jälkeen kevät näyttikin jo tulleen takaisin ja lunta ei ulkona näkynyt missään, joten päätin uskaltautua laittamaan jalkaan uudet tennarit, jotka Color4Care, minulle lähetti. Minä olen niin ihastunut näiden kenkien ihanaan väriin! Valkoisen pohjan ja herkullisen värin takia jouduin miettimään pitkään, että pidänkö näitä sisä, vai ulkokenkinä.

Ulkokengiksi nämä sitten päätyivät, sisäkenkiä kun on jo kahdet ja raskauden vuoksi kipeytynyt alaselkä on tuntunut kaipaavan hieman paljasjalkakenkää tukevampaa popoa.

Tennarit tuntuivat tosi hyviltä jaloissa, ne ovat ihanan kevyet ja sopivan tukevat. Selkäni ja lonkkani eivät kipuilleet kävelymatkalla tavalliseen tapaan. Color4Carelta löytyy valikoimastaan myös paljon muita kivan näköisiä popoja niin ulko- kuin sisäkäyttöön. Mikäli joudut seisomaan paljon työssäsi, olisi ehkä syytä hankkia jalkojen kaveriksi säännöllisin väliajoin uudet kengät, esimerkiksi työsandaalit tai näiden Hummel-tennarien kaltaiset, jotka käyvät kaikenlaiseen puuhaan.

Kauppareissulta mukaan tarttui kaikenlaisia tykötarpeita illan pizzasuunnitelmia varten. Pizzaperjantai siirtyi pyhän vuoksi tällä viikolla torstaiksi. Pizza torjantai?

Kaupan jälkeen ehdin hetken istuskella sohvalla ja nauttia vatsa-asukin päiväjumpasta, sekä soittaa isälleni, jonka puheluun en ollut ehtinyt vastata. Jesse sitten jo tulikin kotiin!

Päiväkahvin ja välipalan jälkeen lähdettiinkin sitten ostoksille Itikseen ostamaan Jesselle työkaluja, ja minulle etsimään himoitsemiani vaaleita odotusfarkkuja. Aina on ollut vain liian isoja kokoaja kun olen käynyt katsomassa.

Ja löysin kuin löysinkin vihdoin ne farkut! Kuinka voikaan tulla hyvä mieli siitä, että löytää kaupasta juuri sellaista mitä etsii.

Kauppojen jälkeen oli vuorossa päivällisen valmistus, gluteenitonta pizzaa herkkutäytteillä 😛 Tämä hiivaton ja gluteeniton pizzapohja on ehkä parasta mitä tiedän, ohjeen voisinkin jakaa tänne blogiin pian. Ei turvota vatsaa yhtään tämän jälkeen!

Pizzan jälkeen oli pienen pelihetken aika, ja samalla kävimme istumassa myös hetken saunassa. Ilman ohjaimia.

Sitten alkoikin päivä olla taputeltu, aamuherätyskin kun oli ollut niin aikaisin. Meillä ei yleensä viikonloppuinakaan kukuta myöhään hereillä.

Päivä oli kaikinpuolin antoisa ja rentouttava, mutta samalla myös aikaansaava. Oli hauska hieman dokumentoida kokonaista päivää. Samanlaista postausta olen ajatellut tekeväni myös vähän kiireisemmästä työpäivästäni. Smoothie ja pizzaohjetta myös tulossa.

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

-Natasa

*Postaus sisältää mainoslinkkejä yhteistyökumppanilta.

Kaikki mitä halusin (enkä tiennyt haluavani) on tässä.

Dreams always come from behind you, not right between your eyes. It sneaks up on you. But when you have a dream, it doesn’t often come at you screaming in your face, ”This is who you are, this is what you must be for the rest of your life.” Sometimes a dream almost whispers. And I’ve always said to my kids, the hardest thing to listen to—your instincts, your human personal intuition—always whispers; it never shouts. Very hard to hear. So you have to every day of your lives be ready to hear what whispers in your ear; it very rarely shouts. And if you can listen to the whisper, and if it tickles your heart, and it’s something you think you want to do for the rest of your life, then that is going to be what you do for the rest of your life, and we will benefit from everything you do. -Steven Spielberg

Eräällä päivällisellä mieheni kanssa istuessani, heräsi päähäni hassu ajatus. Usein pyydetään ihmistä miettimään, että missä näkee itsensä viiden vuoden kuluttua. Viisi vuotta sitten en todella olisi voinut nähdä itseäni tässä missä olen nyt. Luulen että sillon en kyennyt näkemään itseäni missään.

Silloin olin 24 vuotias, opiskelin oppisopimuksella taidekehystäjäksi. Olin aina tykännyt käsillä tekemisestä, sekä taiteesta ja tuntui että tuo ammatti sopisi minulle kuin nakutettu. Kyllähän se kivaa puuhaa olikin, sain olla luova ja sain olla tekemisissä ihmisten kanssa asiakaspalvelijana. Tuolloin myös melkein 10 vuotta kestänyt parisuhteeni veteli viimeisiään, olimme kasvaneet kovaa vauhtia erilleen. Sinänsä ei ehkä kovinkaan yllättävää kun on ollut yhdessä teini-ikäisestä asti.

Minulla oli kaksi kissaa, joista toinen oli vakavasti sairastunut ja toipuva leikkauspotilas. Asuin Klaukkalassa, kylässä jossa olinkin asunut koko pienen ikäni. Kamppailin erilaisten terveysongelmien, kuten kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa. Olin useinmiten masentunut, väsynyt ja elämäntapani olivat retuperällä.

Muutamien vuosien,  hauskojen sattumusten, kokeilujen ja mutkien kautta ollaankin sitten tässä päivässä, missä en olisi varmasti koskaan uskonut olevani:

Tänään olen naimisissa maailman ihanimman miehen kanssa (En olisi toden totta osannut kuvitella, että päädyn Porvoolaisen vapaaottelijan kanssa naimisiin 😀 ), meille on syntymässä kesällä esikoinen, vaikka viisi vuotta sitten en ollut varma haluanko koskaan lapsia. Asumme Helsingissä, vaikka olin kuvitellut aina pysyväni ikuisesti turvallisesti Klaukkalassa. Täytän syksyllä 30 vuotta, eikä se pelota.

 

Olen ehtinyt hankkimaan taidekehystäjäkoulutuksen lisäksi itselleni toisenkin ammatin ja työskentelen Personal Trainerina omassa yrityksessäni. Työssäni saan toteuttaa itseäni ja joka päivä herään innostuneena uuteen päivään, enkä enää rimpuile masennuksen ja väsymyksen kanssa. Olen löytänyt itselleni sopivan ja terveellisen tavan liikkua ja syödä ja kilpirauhanenkin on taltutettu kiltiksi. Toinen rakkaista kissoistani valitettavasti poistui tästä maailmasta tammikuussa ja kaipaus on kova. Tuo kissa oli elämäni ensimmäinen suuri menetys, mutta elämä on jatkunut suurimman surun jälkeen ja tunnen itseni onnelliseksi. Minulla on kaikki mitä tarvitsen, ja siitä syystä uskallan unelmoida myös suuremmasta.

Olen ollut nyt jo jonkin aikaa esimerkiksi siinä tilanteessa, että en ole oikeastaan halunnut esimerkiksi ostaa mitään tavaroita, enkä ole osannut toivoa mitään lahjaksikaan. Oikeasti minusta tuntuu että minulla on jo kaikkea 😀

Elän unelmaani joka päivä. Parasta on kun saan jakaa tämän kaiken niin rakkaan miehen kanssa, ja sydäntäni lämmittää se, että tulevalle lapsellemme voin tarjota heti elämän alkuun sellaista, mitä minulla ei ennen elämässäni ollut.

Kun löytää elämälleen tarkoituksen, voi elää rauhallisin mielin tässä päivässä, ilman huolta huomisesta.

-Natasa

Meillä odotetaan – Raskausviikko 20

Vuoden alusta oli tarkoitus laittaa pöhinäksi blogin saralla, mutta yllättävät käänteet ovat vieneet voimia. Menetin rakkaan kissani Adelan tammikuussa. Adela oli 10 vuotias maatiainen, mustavalkoinen kaunotar ja tärkeä ystävä. Onneksi Adelan velipoika Heron jäi vielä meitä ilahduttamaan kissamaisilla kommervenkeillään. Pahimmasta surusta on jo selvitty ja muistot ovat alkaneet tuntua jo vähemmän kivuliailta.

Meillä tosiaan odotetaan kesävauvaa saapuvaksi ja nyt on käynnistynyt raskausviikko 20. Lapsi on meidän kummankin ensimmäinen.

Viime tiistaina kävin kuuntelemassa sydänääniä neuvolalääkärin vastaanotolla, ja siellähän se pieni sydän kovasti tömpsytti. Tänä perjantaina alkaa meillä muutto isompaan asuntoon, alkoi tuntua että 40 neliötä käy liian pieneksi kahdelle aikuiselle, yhdelle pienelle ja yhdelle rasavillille pappakissalle.

 

Olen koittanut kovasti kuulostella ja tunnustella vauvan liikkeitä vatsassa, mutta mitään ei ole oikein tuntunut. Nyt kuitenkin parina viime päivänä luulen bonganneeni muutaman potkun.

Liikuntaa olen jatkanut koko raskauden ajan, muutamia juttuja on joutunut jättää pois, kuten Brassijiujitsun ja raskaimmat painot, sekä muutamat ei suositellut liiikkeet salilla.

Odotusajan liikunnasta voisinkin kirjoitella pientä postausta tänne blogiinkin. Peppua ja käsiä voi treenata odotusaikana hyvinkin tehokkaasti!