Etusivu

Nämä asiat teen nyt toisin rahan kanssa

Mitä sinä tekisit jos sinulla olisi hieman ekstraa lompakossa? Kaupallinen yhteistyö –...

Pienillä päivityksillä iso muutos elämään

Tänä viikonloppuna keräsin aitoa (ja lähes tieteellistä) todistusaineistoa siitä, että jopa...

Lakkaa sullomasta itseäsi boksiin ja elä menestyksessä jo tänään.

”Se mikä toi sinut tänne, ei vie sinua sinne.” Näin kuulee usein sanottavan, kun meitä...

Omaa polkua etsimässä. Kenties löysinkin sen?

Heipparallaa! Siitä on kulunut vuosia kun viimeksi kirjoittelin tänne blogiin. Vähän tuntuu vaikealta kieltämättä aloittaa tämä, kun kaikki nappulatkin ovat hukassa. Siis lähinnä kaikki tekniset nappulat blogialustalla. Omat nappulat alkavat ehkä tässä pikkuhiljaa olla kasassa. Taas toistaiseksi.

Jotenkin hauskaa, että edelliselläkin kerralla kun tänne kirjoittelin, teemana oli ollut sellainen oman polun löytäminen. Se ettei vertailisi siihen miten muut elävät elämäänsä. Viime vuosina olen ajatunut etenkin yritysmaailmassa tarttumaan jokaikiseen mahdollisuuteen ja uuteen juttuun, mikä on saanut valitettavasti minut ajautumaan moneen otteeseen aivan liian kauas siitä kuka minä olen. Minulla on tuntunut samaan aikaan olevan myös jotenkin ihan hirmuinen kiire löytää SE oma juttu, oma polku, se kuka minä olen. Ei ole yksinkertaista tämä monimutkainen ihmisen elämä.

Olen tullut tässä räpiköidessä kuitenkin siihen lopputulokseen, että jos jokin homma minulla on elämäni aikana toiminut ja tuntunut kivalta niin se on ollut bloggaaminen. Minua harmittaakin ihan todella, että tämän ihanan asian jätin vuosiksi taakseni. Olen kaivannut tätä usein ja miettinyt mistä voisin kirjoittaa, mutta ajatukset ovat vieneet minut aina liikaa siihen, miten kaiken pitäisi jotenkin hirveästi liittyä minun yritystoimintaani (koska minulle oli sanottu että kaiken pitää liittyä siihen). Siitä syystä en osannut ihan vaan kirjoitella omaksi ilokseni asioista joista haluan puhua. Taas kuuntelin muita perhana sentään.

Pää meni aivan solmuun, kun yritin miettiä että miten kaikki liittyy kaikkeen ja mikä johtaa mihinkin. Minä kun taas tykkään pitää asiat aina yksinkertaisena ja inhoan kaikkea mikä tuntuu tippaakaan vaikealta.

Toisaalta uskon kyllä siihen, että tälläkin miettimistauolla oli varmasti tarkoitus. Ehkäpä ja kenties minulla on nyt enemmän sanottavaa. Toivottavasti on, sillä kasvu mitä minussa on tapahtunut viime vuosina, on ollut aikamoinen. Niin iso, että olen jopa itse sen huomannut, eikä kenenkään ole tarvinnut kertoa minulle että olen muuttunut. Tosin yksi ihminen sen yritti sanoa minua loukatakseni, mutta otin sen kyllä kohteliaisuutena.

Nautin suunnattomasti kirjoittamisesta ja kuvaamisesta. Kaikenlainen luova puuhastelu ja ajatusten jakaminen on minun juttuni ja nyt ajattelin taas kunnioittaa sitä ja tehdä asioista taas itselleni pitkästä aikaa helppoja ja luonnollisia. En jaksa enää jatkuvasti väkisin yrittää. Haluan vaan antaa itseni olla aidosti minä, nyt kun olen päässyt asian juurelle. Olen kirjoitellut erilaisia blogeja elämäni aikana yhteensä suunnilleen viisitoista vuotta tähän mennessä ja uskon että tällä uudelleen löytyneellä voimalla kirjoitan ainakin toiset viisitoista. Varmasti enemmänkin.

En nyt yritä tähän kirjoitukseen sen enempää tiivistää sitä mitä kaikkea elämässä on tämän tauon aikana tapahtunut. Yrityksen ja erehdyksen, surun ja voittojen kautta on tullut kuljettua aikamoinen ryteikkö lävitse, ehkä vähän taisteltua sitä vastaan kuka pohjimmiltani olen.

Sitä en tiedä miksi on ollut vaikea hyväksyä mikä se oma juttu on. Bisnesvalmennuksissa asiakkailleni olen ainakin kertonut, että se syy on usein se, että se tuntuu siinä oman nenän edessä liian ilmeiseltä ja helpolta, ettei sitä osaa edes itse arvostaa. Ehkä siis kyseessä on taas tässäkin asiassa sellainen ”suutarin lapsella ei ole kenkiä”-efekti. Helppohan se on muissa huomata kaikkea hienoa, mutta itsessä ei tietenkään ole mitään erikoista tai hyödyllistä.

Mietin pitkään sitäkin, että haluaisin vaan perustaa kokonaan uuden blogin mutta se tuntui taas aivan liikaa tekniseltä säätämiseltä. Minusta tuntuu, että yritin vaan sillä pohdinnalla peitellä sitä epäonnistumisen fiilistä mikä minulla oli tämän blogin kanssa silloin kun lopetin enkä päässyt enää uudelleen alkuun vaikka kuinka mielestäni yritin. Epäonnistumisia ei ole olemassa. On vain oppiläksyjä. Uskotaan näin.

Nyt täytyy vielä kaivella kamera esiin, ladata akku ja tyhjennellä muistikortti. Pääsee tämä blogiasia sitten ihan kunnolla taas käyntiin.

Blogin sisällöstä sen verran, että en minä niin paljon ole muuttunut, etteikö perhe, rakkaus, hyvinvointi, unelmien tavoittelu ja yksinkertainen elämä olisivat edelleen niitä minun juttujani. Ne tulevat edelleen olemaan tämän blogin kantavia teemoja, koska ne ovat elämäni tärkeimpiä arvoja. Nyt niissä aiheissa tulee olemaan varmasti enemmän syvyyttä, kun olen tullut enemmän tietoiseksi siitä mikä kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa kaikkeen! Muunmuassa se että on adhd.

Haluan kirjoittaa kuitenkin henkilökohtaisella otteella, eli kyseessä ei tule olemaan mikään yritykseni asiantuntijablogi vaan nimenomaan haluan jakaa kokonaisvaltaisesti elämääni liittyviä tarinoita, ajatuksia, kokemuksia ja sen sellaisia. Haluan rohkaista ja inspiroida myös lukijoitani elämään aidosti omalta tuntuvaa elämää, kohtaamaan rohkeasti pelkojaan ja löytämään oman polkunsa ihan kaikessa. Ei yritetä sulloa itseämme mihinkään valmiiseen boksiin.

En malta odottaa, että pääsen jakamaan pian ajatuksiani tänne kaikesta. Kiitos kun olet siellä!

Entä jos sinäkin antaisit sen olla helppoa?

-Natasa

Instagram on lelukirja – Sorrutko sinäkin vertailuun?

Alaviisto on aina niin seksikäs. 

Oon ollut somessa viimeajat aika hiljainen, syystä että remontti ja arki vie aikalailla voimat. Oon myös miettinyt kauheesti sitä mitä mä somessa oikeesti haluan tehdä.

Aiemmin yritin mm. lähteä mukaan trendiin, jossa täydelliset värikoordinoidut kauniit feedit oli in, mutta oon niin lopen kyllästynyt siihen hommaan että ei vaan pysty.

En jaksa itse yrittää luoda sellaista taidetta tässä pyörityksessä jossa taapero pissaa lattialle ja piirtää mun päiväkirjaan heti kun silmä välttää, enkä varsinkaan jaksa seurata sellaisia instagram-tilejä. Jos mä lisäisin sellaisia kuvia johonkin niin se olisi suorastaan valehtelua, en mä ole sellainen enkä usko että kukaan ihan oikeesti on.

Jotenkin mua alkaa vaan joka kerta naurattaa kun joku poseeraa täydellisen sileän ihonsa kanssa uusissa kirkkaanpunaisissa niukoissa treenivaatteissa kullankeltaisessa heinikossa tai keskellä jotain suopursuryteikköä. 

Ihan oikeesti. Kulkeeko joku aidosti ja oikeasti jumppavaatteissa pyllistelemässä tuolla jossain pellon reunalla? Kuinka monella oikeesti on aikaa makoilla pyllynposket lämpimän meriveden seasta pilkottaen?

Jos kulkee ja jos on aikaa niin ok 👌🏼 Kivat sulle mut mulla ei oo aikaa olla niin eteerinen.

Nää ”täydelliset” kuvat ja editoidut videot ihmisistä, kodeista ja elämästä. Ne on voi olla aika myrkyllisiä. Niistä voi toki saada ihanaa inspiraatiota mutta ne vie meidät myös helposti sellaiselle vertailun polulle jolta ei oo paluuta.

Instagram on vähän niinkuin sellainen ennen joulua lapsille jaettava lelukirja, mutta aikuisille.

Se saa meidät ostamaan asioita mitä me ei oikeesti tarvita. Se saa meidät tyytymättömiksi omaan elämäämme vaikka oikeasti meillä usein on kaikki mitä me tarvitaan tässä ja nyt.

Äläkä nyt ymmärrä väärin. Olen itsekin sortunut ostamaan siksi koska muillakin on.

Eikä mun elämä mitään pissanhajuista kaaosta ole, vaan pääosin erittäin positiivista, iloista ja onnellista.

Haluan jatkossa ottaa toki kauniita kuvia, sillä tykkään kuvaamisesta ja kauniista asioista. Haluan myös sisustaa meidän uutta kotia, ei sellaiset asiat väärin ole jos niistä tykkää. Haluan myös inspiroida, mutta en halua että kukaan koskaan koke huonommuutta siksi että mä vaikutan jotenkin täydelliseltä. En ole täydellinen ja välillä vien lapseni syömään shoppailun lomassa ranskanperunoita.

Enkä tietenkään halua näyttää tytölleni esimerkkiä, että esim. se pyllyn esittely olisi tärkeää ja että jatkuva somettaminen olisi fiksua ja rakentavaa tekemistä.

Ihan tutkimustenkin mukaan, mitä enemmän ruutuaikaa, sitä enemmän masennusta ja muita ongelmia. Oon nyt jo huomannut kuinka kiukkuiseksi lapsi tulee jos antaa katsoa puhelimelta kolme Pipsa Possua putkeen.

Välillä kannattaa vaan pysähtyä hetkeksi ja miettiä sitä kaikkea mitä on tässä ja nyt. Pysähtyä hetkeen ja hengähtää vaikka kiire olisikin. Edes viideksi minuutiksi. Unohtaa ne toiset. Ne tekee omaa juttuaan. Tee sinä omaasi.

Enemmän upeita alaviistokaksarikuvia, vähemmän merivedessä kimaltelevia siloteltuja pakaroita sanon ma.

Ollaan aitoja ja rehellisiä toisillemme. Se on reilua. Ei pakaroissa mitään vikaa ole, mutta ne ei kyllä inspiroi mua pätkääkään 😄


-Natsku

Löydät minut:

Instagramista

Unohdin hääpäivän – mut me ollaan bäk!

Kesä oli, kesä meni, syksy sanoi tilulii. Tää vuosi on ollut ihan hullu ja mulle rakas blogi on jäänyt ihan liian vähälle huomiolle, syystä että oon ollut vähän eksyksissä itseni kanssa ja siksi samalla myös blogin kanssa.

Mä myös oon angstannut koska suutuin tälle blogille keväällä kun joku tekninen häiriö oli hävittänyt muutaman mun lempparipostauksistani! Sen jälkeen kiukuttelin kun ne p*rkeleet muutti tätä wordpressin kirjoitussysteemiä.

Nyt kuitenkin ollaan takaisin tämän asian äärellä ja ihan uudella boogiella ja oon valmis ottamaan haltuun niin wordpressin kuin kaiken muunkin.

Muuttumaan pian tulee ainakin blogin nimi. Sisältö ei juurikaan, mutta alan painottaa enemmän oikeasti niitä asioita jotka on mulle tärkeitä, enkä ainoastaan niitä joita multa toivotaan.

Minimalismi, hyvinvointi, perhe, elämä ja kaikkea siitä vierestä. Sitä kaikkea tää on jatkossakin. Aitoa mun näköistä äitielämää, sekä inspiraatiota helpompaan, hyvinvoivaan ja hauskempaan arkeen.

Rakastan tehdä asioista yksinkertaisia, kivoja ja helppoja!

Tänään on myös mun ja rakkaan aviomieheni kolmas hääpäivä, ja jos ihan rehellinen olen niin en olisi varmaan muistanut jos mies ei olisi muistuttanut. Jep.

Tänään oli myös se päivä joka alkoi taaperon sänkypissalla, jatkui kaupparaivareilla ja sen sellaisella… tiiäks nää päivät? xD Nää päivät kun sorrut suklaapatukkaan kaupassa. Koska todellakin oot sen arvoinen!

Eletään nyt niin hektisiä aikoja meidän uuden kodin rempan ja kaiken kanssa, etten pysy yhtään kärryillä mikä päivä milloinkin on. Sen vaan tiedän että onneksi tää loppuu pian ja saadaan meidän elämä takaisin. Ei ihmistä oo tehty tälläistä pyöritystä varten.

Lili ei joinain päivinä nää isäänsä ollenkaan (ja valitettavasti se ikävä näkyy, kuuluu ja tuntuu arjessa paljon) ja me aikuisetkin ehditään keskenään jutella ehkä puolisen tuntia jos sitäkään. Ohi meni niin mun synttärit kuin nyt hääpäiväkin, mutta kyllä me yhdessä kestetään tämä. Me kestetään mitä vaan. Enää pari viikkoa ja muutto.

Vuosien tavarankarsimisprojektikin alkaa näyttää jo satonsa. Pakattavaa ei näyttäisi olevan kovinkaan paljon. Wannabe-minimalisti minussa alkaa siis pikkuhiljaa saada statuksestaan otteen kiinni.

Vaikeinta tässä tavaroiden pois heittämisessä on kyllä ehdottomasti mun mielestä tää vaihe kun kaikki selkeä roska ja turha on heitetty pois, jäljellä tunnearvoa tai ”tunnearvoa” sisältävät ja sellaiset mitä joko oikeasti käyttää tai luulee hyvin vahvasti käyttävänsä.

Hyvä tästä tulee kun lopettaa teknologialle kiukuttelun ja ottaa vastuun omista tunteistaan ja tekemisistään 😉 Että teretulemast lukemaan vaan taas näitä meidän juttuja!

-Natsku

Ps. Etsin nyt myös uuden Meal Prep ja Ateriasuunnitelu-valmennukseni pilottiryhmään innokkaita osallistujia jotka haluaisivat säästää aikaa ja rahaa. Paikkoja enää 15 jäljellä! Lue lisää >>täältä<< ja liity mukaan jos innostuit. Voit laittaa mulle instassa viestiä jos tuleepi lisäkysymyksiä valmennukseen liittyen.