Flunssanhoito raskausaikana luonnollisin keinoin
Minulla on ollut asiat sen verran hyvin raskausaikana, että en ole ollut flunssassa kuin yhden kerran sen useamman päivän. Muuten olen saanut oireet hoidettua pois yhdessä päivässä, melkoisesti ihan tavalliseen tapaan. Eilen kuitenkin heräsin aamulla kurkkukipuun ja piti ottaa kovat aseet käyttöön. Pari turhan aktiivista päivää teki tehtävänsä. Pitäisi osata raskausaikana enemmän rauhoittua.
Joitakin suosikki ”lääkkeitäni” olen joutunut kuitenkin jättämään pois, koska ne ovat neuvolasta saatujen kiellettyjen ruokien listalla. En halua tietenkään riskeerata mitään. Tässä siis parhaat 3 ”lääkettäni” flunssanhoitoon odotusaikana, nämä käyvät erinomaisesti myös muillekin kuin odottajille:
1.Hedelmäsmoothiet
Vitamiinit ja karhean kurkun viilennys yhdessä paketissa. Erityisesti on hyvä käyttää kotimaisia pakastemarjoja sekaan, sillä niin saa helposti tehtyä smoothien joka viilentää kutisevaa tai karheaa kurkkua. Smoothiesta saa tehtyä myös todella ravitsevan ja runsasenergisen. Keho kaipaa energiaa kipeänä ja niin kaipaa vauvakin tietysti vatsassa. Lisäämällä sekaan proteiinijauhetta ja avokadoa, saat aikaan tuhdin smoothien. Yksi suosikkismoothieni sisältää mm. banaania, pinaattia, mustikoita ja proteiinijauhetta sekä avokadoa.

2. Raaka valkosipuli
Tämä kuuluu pakollisena osana AINA, funssanhoitolääkkeisiini. Valkosipuli on luonnon oma antibiootti, siinä on runsaasti antioksidantteja, fytokemikaaleja ja parantavia rikkiyhdisteitä. Minulla on tapana nauttia aina 10-20 kynttä päivän aikana kun ensimmäiset flunssaoireet ilmestyvät. Tämä ei ole vitsi! 😀 Jos sinulle ei kynnet maistu suoraan murskana tai paloiteltuna lusikasta, voit sekoittaa niistä ja jogurtista dipin ja nauttia dippailtavien kanssa.
3. Vitamiinit ja mineraalit
Erityisesti C-vitamiinia ja sinkkiä suositellaan flunssaoireiden hoitoon yleisesti, vitamiinien saannista voi pitää huolen ravintolisän ja kasvisten ja hedelmien yhdistelmällä. Itse nautin samoja vitamiineja ja syön kasviksia säännöllisesti, niin flunssan aikana kuin ihan ”normaalitilassakin” ja se on varmasti yksi salaisuuksistani siihen miksen sairastele kovinkaan paljon.
Näiden lisäksi en siis ole käyttänyt flunssan hoitoon mitään särkylääkettä, nenäsumutteita, kurkkutabletteja yms. vuosikausiin ja oireet ovat yleensä hävinneet yhdessä päivässä kun ruokavalion on yhdistänyt runsaaseen nesteen saantiin ja lepoon. Lepo on myös minulla tarkoittanut sitä, että olen käynyt todella kevyellä kävelylenkillä haukkaamassa happea kuitenkin aina kerran päivässä. Täysi liikkumattomuuskin voi olla turmiollista.