Kategorioimaton,  wellness - hyvinvointi,  workouts - treeni äidin tiellä pitää

Ilmainen aloittelijan kotitreeni

Mistä lähteä liikkeelle kun tuntuu että lihaskunto on rapistunut vuosien saatossa niin ettei kehtaa lähteä salille tai esimerkiksi kiinnostavan lajin peruskurssille kokeilemaan, kun tietää jo etukäteen ettei siitä tule mitään?

Ensinnäkin, jos ajattelet noin, unohda nuo hullut ajatukset! Tottakai voit lähteä salille tai treeneihin! Sellainen mukavuusalueelta poistuminen ei tosin aina ole kovin yksinkertainen juttu, eikä se ollut minunkaan juttuni silloin kun aloitin ja siksi treenasinkin aluksi kotosalla omassa rauhassa. Silloin kun vatsarutistuksia onnistuin tekemään maksimissaan yhden toiston putkeen, niin ei ollut kovin miellyttävä ajatus lähteä jumppaamaan ihmisten ilmoille 😀

Seuraavaksi esittelemäni, varmaan maailman simppelein treeniohjelma oli se millä itse aloitin elämäntapamuutokseni. Inspiraatio revitty silloin ennen alalle kouluttautumistani jonkun naistenlehden sivuilta. Treeni sisältää pari liikettä jotka itsekin aloittelijana kyllä korvaisin ja ne korvaavat liikkeet onkin tässä mainittu 🙂

Treeni on siis suunniteltu perusterveille perusjampoille jotka ovat peruselämäntilanteessa. Eivät esimerkiksi raskaana 😉

ilmainen aloittelijan kotitreeni

Tein treenin 3 kertaa viikossa ia  kuukauden kotitreenin jälkeen uskaltauduin vihdoin ilmoittautumaan himoitsemalleni thainyrkkeilyn peruskurssille, ja jaksoin siellä mielestäni oikein mainiosti.

Tämän treenin kun yhdistät monipuoliseen ja terveelliseen ruokavalioon ja käyt lisäksi päivittäin 30-60 min kävelylenkin niin kunto kasvaa kohisten!

Kotitreeni toteutetaan kiertoharjoitteluna, eli ensin tehdään yksi kierros kaikkia liikkeitä putkeen, pidetään pieni tauko 2-5 min ja sitten tehdään toinen kierros. Kierroksia 3-4 oman kuntotason ja jaksamisen mukaan.

Tee liikkeitä lähtötasosi mukaan esimerkiksi 8-15 toistoa per liike (esim punnerrus 8 toistoa ja pohjeliike 15 toistoa viikolla 1.)

Lisää 2 toistoa jokaiseen liikkeeseen viikottain. Treenaa tällä ohjelmalla ainakin 8 viikkoa. Se aika menee hujauksessa vaikka päällä seisten 😉

 

Liikkeet:
 
1.Etunojapunnerrus
 
Polvet maassa tai normaali ”miesten” punnerrusasento. Voi tehdä aluksi myös penkkiä vasten polvet maassa tai vaikkapa seinää vasten. Yritä kuitenkin, kyllä se sieltä tulee kun vaan punnertaa! 😉

2. Kyykky
Lantion levyisestä haara-asennosta, kyykisty rauhallisesti 90 asteen kulmaan ja nouse samoin raihallisesti ylös. Pidä huoli polven linjauksesta, polvi kakkosvarpaan kanssa linjassa. Toisilla varpaat osoittavat suoraan eteen, toisilla aavistuksen ulospäin. Keskity kun teet ja purista pakaroilla ylös noustessa. Tämä ei ole nopeuskilpailu. Jos kyykky on liikaa polvillesi, korvaa liike esimerkiksi lantionnostolla.

3.Pohjeliike
Nouse päkiöille seisomaan ja laskeudu rauhallisesti alas. Kädet voivat olla lantiolla tai jos tarvitset tukea niin ota vaikka pöydän kulmasta.

4.Vatsat 
Vatsarutistus selimakuulla polvet koukussa, voit laittaa jalat esimerkiksi sohvan reunan alle tukeutumaan jos tuntuu etteivät jalat pysy muuten maassa. Vatsarutistus ei ole välttämättä se helpoin ja paras vaihtoehto aloittelijalle, kokeilla voit sen sijaan esimerkiksi jalkojen nostoa selinmakuulla.

5.Dipit
Penkkidippi. Asetu tuolin eteen ja ota sen reunoista kiinni. Pudota itsesi alas, kädet 90 asteen kulmaan ja nosta itsesi takaisin tuolin tasolle. Pidä takamus lähellä penkkiä, älä karkaa.

6.Selänojennus jalkojen nostolla (Superman)
Asetu vatsallesi lattialle. Käset suoraan eteen. Nosta käsiä ja jalkoja samanaikaisesti ylöspäin ja palaa lähtöasentoon.
Jos liikkeistä on epäselvyyttä niin suosittelen googlettamaan tekniikkavideoita, niitä löytyy pilvin pimein netistä. Nämä liikkeet ovat aloittelijalle aika turvallisia, mutta kysäise lääkäriltä ennen kuin aloitat treenaamista ominpäin, varsinkin jos on ollut jotain vaivaa jossain päin kehoa.

Siinäpä se! Välillä muutakin kuin raskausjuttuja! Tsemppiä treeneihin!
Seuraa minua

 

 

One Comment

  • Helena Kuitunen

    Hei ja kitos kivasta kattila lasagne ohjeesta, sekä treeniohjeestakin. Olet kyllä niin nätti ja ilosen elinvoimaisen näköinen, että elät ohjeidesi mukaan iloiten elämästä. Olen 66v mummo ja en liehittele, vaan totean tilanteen!