Kategorioimaton,  Päiväkirja

Kohti unelmaelämää

Koko viime viikon olin jotenkin erityisen fiiliksissä elämästä ja tuntui tosi vahvasti siltä, että osa mun villeistä unelmista voi toteutua jo ihan lähiaikoina. Osan fiiliksistä voi varmaan pistää myös raskaushormonien piikkiin, mutta silti! Elämä on kaunista ja ihanaa ja vielä suuremmat asiat odottavat minua vielä <3

Kun elämä tuntuu potkivan aina päähän, voi tulevaisuuden maalailu kauniiksi olla haastavampaa. Ennen en todellakaan uskaltanut unelmoida sellaisista asioista mistä nykyään. Silloin mulla oli aina joku raja mielessä, että tuon voin ehkä vielä saavuttaa mutta siihen se sitten jää. Sama koski niin fyysisiä tavoitteita (ulkomuotoa), työtä, perhettä kuin raha-asioitakin. Nyt tuntuu usein ihan oikeasti siltä ettei taivaskaan ole rajana mulle. Olen tajunnut, että suurin osa niistä tyypeisä jotka on saavuttaneet mun mittapuulla jotain suurta ja mielenkiintoista, eivät ole saaneet sitä kaikkea suoraan syliinsä vaan sen eteen on pitänyt tehdä todella töitä.

Tää koko homma lähti mulla oikeastaan käyntiin varmaan vasta 2015, kun työttömänä ja rahattomana tein oman elämäntapamuutoksen siivittämänä päätöksen seurata unelmaani ja intohimoani ja ilmoittautua opiskelemaan hyvinvointialalle personal traineriksi ilman mitään tietoa, millä tuon koulutuksen maksaisin.

Päätin ilmoittautuessani, että kyllä mä sen rahoituksen keksin ja olihan siinä toki keksittävääkin kun koulutuksella oli useampi tonni hintaa. Tuolloin miehenikin oli vielä työtä etsimässä, mutta tuki minua päätöksessäni 100% josta olen hänelle varmasti ikuisesti kiitollinen. En voisi sanoa, että kovin moni muu olisi mua näissä kaikissa ideoissani tukenutkaan mua näin kuin Jesse.

Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja rahoitus koulutukselle löytyi omasta (ja miehen) taskusta. Vietettiin myös häät samana vuonna kuin valmistuin, perustin kauan haaveenani olleen yrityksen, tulin raskaaksi loppuvuodesta.. mitä vielä 😀 Unelmat alkoivat toteutua yksi toisensa jälkeen ja oikeastaan ainoa mitä olin muuttanut ajatusmaailmassani oli se, että ylipäänsä uskalsin unelmoida ja että olin PÄÄTTÄNYT onnistua ja tehdä tarvittavat toimenpiteet onnistuakseni.

Olin lopettanut pelkäämisen ja jatkuvan epäonnistumisen mahdollisuuden vatvomisen. Jos olisin ”epäonnistunut” niin mitä sitten? Olisin päätynyt samaan tilanteeseen mistä olin lähtenyt, ei mitään sen kummempaa. Suosittelen myös jättämään heittäytymättä olosuhteiden uhriksi elämässä jos sellaiseen on taipumusta. Voin sanoa että mun olisi niin helppo ollut uhriutua monestakin asiasta mitä olen kokenut.

Kuulostaako liian yksinkertaiselta ollakseen totta? Ehkä, mutta totta se on silti. Kaikki ei ehkä onnistu ja mene juuri niinkuin sinä olet sen päässäsi kaavaillut aikataulun ja toteutuksen suhteen, mutta asioilla on tapana lutviutua ja unelmien tulla luoksesi. Jari Sarasvuon sanoin: Ajallaan ja tavallaan. Olen mä tässä välissä ehtinyt ”epäonnistuakin” jo muutamaan otteeseen tän yritykseni kanssa, mutta eteenpäin on menty jokaisesta vastoinkäymisestä.

Tällä viikolla mun asiantuntijanaama pääsi ekaa kertaa lehteenkin, Fit-lehteen tarkemmin ottaen. Mä olin tästä pienenpienestä lehtijutusta niin innoissani etten meinannu pöksyissäni pysyä. Olen ylpeä itsestäni, kaikista näistä pienistä saavutuksista ja siihen mihin olen menossa. Olen tehnyt ihan hitosti töitä ja aion tehdä edelleenkin.

Mä rakastan auttaa ihmisiä pääsemään hyvinvointitavoitteisiinsa ja toinen mahtava juttu mitä tapahtuikin viimeviikolla olikin se kun mun ekan nettivalmennuksen päätyttyä sain ihan huippua palautetta valmennuksessa olleelta joka pudotti tuon 8 viikon aikana 14 kiloa painoa! Wou! Tästä on siis erittäin hyvä jatkaa taivalta valmentajana <3 Tiedän että voin olla myös tulevalle lapsellemme parempi äiti, kun elän unelmilleni ja saan toteuttaa itseäni. Yrittäjyys mahdollistaa myös sen, että voin olla lapseni kanssa enemmän kotona.

Jos siis unelmoit jostain villistä, kuten ammatinvaihdosta, muutosta johonkin lämpimään tai oikeastaan ihan mistä tahansa niin mun vinkki on että lähde vaan toteuttamaan unelmaasi! Keksi ne keinot ja tee se työ. Se tulee olemaan kaikki sen arvoista.

Mistä sinä unelmoit? Oletko jo alkanut tavoitella unelmiasi?

Natasa Höök