beauty- kauneus on katsojan silmissä,  Kategorioimaton,  pregnancy - odotus on ihanaa aikaa,  wellness - hyvinvointi

Kuinka ehkäistä raskausarpia?

Tiedän että moni raskautta suunnitteleva tai raskaana oleva on huolissaan mahdollisista raskausarvista. Itsekin olin  melko varma että saisin vähintäänkin jonkinlaiset tiikerinraidat vatsaani muistoksi odotusajasta.

rv 37+5

Raskausviikolla 37+5 🙂

Taipumuksen raskausarpien syntyyn sanotaan olevan pitkälti kiinni geeneistä ja niin se varmasti onkin.  Äitini sai aikoinaan vatsaansa komeat arvet odottaessaan minua. Arvelin siis geeneissänikin osittain olevan taipumusta arpien muodostumiseen, mutta kuitenkin onni oli myötä enkä saanutkaan arpia vatsaani.

Arvissa ei tietenkään ole mitään hävettävää, nehän kertovat vaan eletystä elämästä, mutta tiedän että tuskin kukaan niitä kuitenkaan haluaa.

Itse uskon että jos jostain haluaa lähteä hakemaan ”apua” niin parhaiten raskausarpien ehkäisyssä auttavat terveellinen ruokavalio ja liikunta. Pyrinkin koko raskausajan syömään monipuolisesti ja kiinnitin erityisesti huomiota nesteen, pehmeiden rasvojen ja proteiinin saantiin.

Terveellisen ruokavalion ja liikunnan yhdistelmä auttaa monia pitämään hormonitoimintaa tasaisempana ja painonnousun maltillisempana, joka jo osiltaan saattaa vaikuttaa ehkäisevästi raskausarpiin kun iho ei pääse venymään niin vauhdilla.

E- ja C-vitamiini sekä sinkki auttavat  kollageenin muodostuksessa ja niitä saadakseni käytin ravintolisiä. Lisäsin ruokiin usein neitsytoliiviöljyä ja avokadoa jotta saisin tarpeeksi hyviä rasvoja. Aamuisin tein itselleni proteiinismoothien johon tungin runsaasti antioksidanttipitoisia marjoja ja hedelmiä sekä avokadoa ja proteiinijauhetta.

Vesipullo kulki aina mukana että muistaisin juoda 2-3L päivässä.

Kevyt kestävyysharjoittelu kuten kävely saa verenkierron aktivoitumaan ihon pintakerroksissa ja sen on sanottu ehkäisevän myös arpia. Liikuin aina kun vaan raskausväsymys antoi periksi sen verran että jaksoin.

Ruokavalion, liikunnan ja ravintolisien lisäksi turvauduin toki myös hieman kosmetiikkaan.

Käytössä minulla oli päivittäin nykyisin paljon puhuttu ja kehuttu Bio Oil, johon olen kieltämättä itsekin tykästynyt. Käytin sitä myös kuivan ihoni avuksi kasvoihin ja täytyy kyllä sanoa, että mikään ei ole pitänyt talvella kasvojani paremmassa kunnossa kuin se.

Bio Oilin sanotaan myös haalentavan arpia ja tasoittavan ihon sävyä. Kasvoissani mielestäni huomasinkin eron punakkuuden vähenemisessä, myös näppyjä oli tavalliseen talveen verrattuna vähemmän. Tilasin itselleni talvi-ihon avuksi pari purkkia Bio Oilia* nyt kun huomasin niiden olevan Offerillan* kautta tarjouksessa.

Toisena tuotteena käytin Body Shopin vartalovoita*, jota myös moni on kehunut. Almond milk & honey vartalovoi* sisältää mantelimaitoa, joka ravitsee ja hoitaa herkkää ihoa. Olen käyttänyt vartalovoita ennenkin, mutta nyt otin kokeiluun uuden tuoksun. En tykkää voimakkaista tuoksuista ja hajut olivat mielestäni niin vartalovoissa kun Bio Oilissakin makuuni tarpeeksi mietoja. Vartalovoi on tällä hetkellä myös niin hyvässä tarjouksessa 12,50€ (ovh. 19,50€) että kannattaa käydä ostoksilla* 

Arpien muodostumiseen voi ehkä vaikuttaa, tai ehkä ei, mutta ei se huono ole ainakaan yrittää tehdä jotain pientä niiden ehkäisemiseksi 🙂 itse odotin niitä asenteella ” tulee jos on tullakseen” mutta ei niitä sitten tullut.

*Tähdellä merkityt linkit ovat mainos/affiliatelinkkejä.

(Lisäys 2.10.2017) Kirjoitan aiheesta koska minulle on tullut tästä paljon kysymyksiä. En voi tietenkään taata että näistä keinoista on ollut itsellenikään apua, ehkä kyse on ollut vain tuurista. Kuitenkin silloin n. 10 vuotta sitten lihottuani nopealla vauhdilla minulle tuli raskausarpia kun iho venyi. Elämäntavat olivat silloin ihan eri. Mene ja tiedä, mutta tuskin liikunnasta, terveellisestä ruokavaliosta ja rasvaamisesta kenellekään haittaa on tämän asian suhteen.

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa