Kun äitiä kiinnostaa oma(kin) napa

Julkaisin tuossa jokunen päivä sitten Facebookissa kuvan siitä kuinka olen palautunut synnytyksestä.

Suurin osa sen keräämistä kommenteista oli positiivisia, mutta osa tuntui olevan sitä mieltä, että minun tulisi keskittyä vauvaan eikä esitellä kehoani. Voin kertoa, että vauvaan on kyllä keskitytty 😀

Se että äiti ehtii naamanpesun ja aamupissan jälkeen kuvata itsestään dokumentointitarkoituksessa pari otosta peilin edessä ja käydä vaa’alla ei tarkoita sitä ettei vauvalle olisi suotu aikaa ja huomiota.

Syy kuvan julkaisuun ei ollut se, että halusin kehuja eikä myöskään se, että olisin halunnut jotenkin näyttää että minun palautumiseni olisi jotenkin kovin esimerkillinen, erikoinen tai muuta vastaavaa.

Halusin yksinkertaisesti näyttää että näin MINÄ olen ”palautunut” ja että olen iloinen siitä, että voin jo näin pian synnytyksen jälkeen olla tyytyväinen kehooni. Sainkin myös paljon kiitosta siitä, että jaoin tälläisen tsemppaavan ”onnistumistarinan”.

Monesti kun näkee kuvia mm. kovasti löystyneestä vatsanahasta tai raskausarvista ja ne saattavat alkaa hieman odotusaikana lisätä jännitystä siihen, että mitähän omalle kropalle käy. Kaikki kun on mahdollista ja jokainen äiti on erilainen. Jotakuta huolestutti, että kuvastani saisi käsityksen että vain tälläinen palautuminen on normaalia ja että joku voisi pahoittaa mielensä jos ei ole itse palautunut ”yhtä nopeasti”.

Kyllä minuakin hieman raskausaikana jännitti että tuleeko niitä ”rakkausraitoja” vatsaan, äidillenikin kun jäi komeat ervet minusta muistoksi. Olin kuitenkin päättänyt että kävi miten kävi niin en anna lopputuloksen häiritä.

Kaikenlainen palautuminen on täysin normaalia ja yhtä kaunista. Mielestäni jokaisen äidin pitäisi olla tyytyväinen kehoonsa raskauden ja synnytyksen jälkeen, se on tehnyt juuri jotain aivan ihmeellistä. Se on luonut uuden elämän!

Mikä sitten on ”nopean palautumiseni” salaisuus? Osa kommentoijista onnitteli hyvistä geeneistä, osa terveellisistä elämäntavoista ja osa hyvästä tuurista.

Voi olla että molemmat ovat olleet apuna tässä palautumisessani, mutta oikeasti en ole kokonaan vielä palautunut joten en tiedä. Synnytyksen jälkeen en ole tehnyt mitään kovin erikoista.

Olen keskittynyt vauvaan, imettänyt, syönyt, juonut vettä että maitoa riittäisi vauvalle ja käynyt kevyesti kävelyillä.

Koko raskausajan keskityin vaan pitämään huolen siitä että pikkuinen voi masussa hyvin ja saa kaiken tarvitsemansa.

Söin pääosin värikkäästi, puhtaasti ja monipuolisesti kasvispainotteista ruokaa, muistin ottaa vitamiinijuomani aamuisin ja illalla ja herkuttelin milloin milläkin. Varsinkin alkuraskaudesta himoitsin esimerkiksi herkkusienipitsaa ja sitä sitten söinkin useampaan otteeseen. Liikuin säännöllisesti, mutta jätin turhan kovan rääkin pois.

RV 37+5 ja rantapallokunto.

Niin raskausajan kuin sen muunkin ajan hyvinvointiin mun mielestä se kultainen keskitie on paras. Keho koittaa raskausaikana pitää kaikin keinoin huolta pienokaisesta, joten niin mässäily kuin kituuttelukin ovat yhtälailla huonoja vaihtoehtoja.

Kiloja mulla on vielä melkein neljä karistettavaksi eivätkä vanhat housut mahdu vielä päälle. Vihkisormuskin odottaa vielä turvotusta laskevaksi että pääsee takaisin sormeen. Lihasta on hävinnyt selvästi.

Matkaa on vielä siihen ”vanhaan kroppaan” eikä minua oikeastaan kiinnostakaan mahdunko kaikkiin vanhoihin vaatteisiinkaan enää.

Mun mielestä on ehdottoman tärkeää ottaa aikaa myös itselle. Ehtiä pestä aamulla edes se naama, laittaa halutessaan vähän nopeasti meikkiä naamaan piristykseksi ja pukea päälle jotain kivaa.

Se että äiti tuntee olonsa hyväksi ja tekee myös itsensä eteen töitä näkyy ihan varmasti myös äitiydessä. Imetys, vaipanvaihto ja muut hommat sujuu. Saa sitä kai ottaa samalla pari kuvaa omasta navastaan? Otinhan minä raskausaikanakin. 🙂

Olisi kiva kuulla myös muiden ajatuksia ja tarinoita palautumisesta. Jaa omasi kommentteihin!

Seuraa minua

Instagramissa

Facebookissa