
Lakkaa sullomasta itseäsi boksiin ja elä menestyksessä jo tänään.
”Se mikä toi sinut tänne, ei vie sinua sinne.” Näin kuulee usein sanottavan, kun meitä opastetaan ottamaan haltuun uusia tapoja elämän muuttamiseksi. Tottahan tämä onkin. Emme voi jatkaa elämää samalla tavalla jolla olemme aiemmin eläneet, jos haluamme erilaisen lopputuloksen.
Tämän oivallisen vinkin lisäksi toinen erittäin varteenotettava muistutus olisi kuitenkin mielestäni seuraava:
Mikä vei hänet sinne, ei välttämättä vie sinua sinne.
Tämä siitä syystä, että missä samojen tapojen toiston myötä päädymme aina samaan tilanteeseen, ei myöskään toisen ihmisen strategian kopioiminen lopulta auta pidemmällä tähtäimellä pääsemään sinne haluaa.
Yksi huonoimmista elämänohjeista mitä olen kuullut onkin kehotus etsiä joku joka on jo saavuttanut sen mitä haluat saavuttaa ja kopioda se mitä he ovat tehneet.
Tietysti olen valitettavan usein itsekin lähestynyt tavoitteinani juuri tällä tavalla, kuitenkaan kestäviä tuloksia saavuttamatta.
Tottahan toki olen saanut tuloksia jos jonkinlaisilla strategioilla, mutta ne ovat korkeintaan tarjonneet väliaikaisia onnistumisia. Jos sinäkin olet kokeillut ”kaikkea” mutta mikään ei ole toiminut, oletko kuitenkaan sitten kokeilut kaikkea? Esimerkiksi omaa tapaasi?

Se mistä toinen saa virtaa, saattaa uuvuttaa toisen
Hyvin usein kun olen napannut käyttööni jonkun valmiin stretegian, se on kuluttanut minut niin loppuun, että pahimmillaan minulla on kestänyt kuukausia palautua ja palata takaisin asian ääreen. Välillä tämä on aiheuttanut sen, että olen lähes kokonaan menettänyt uskon itseeni ja omiin onnistumisen mahdollisuuksiini.
Se mistä toinen saa virtaa, saattaa aivan totaalisesti uuvuttaa toisen.
Uskon että tämä sama asia on monella muullakin iso syy minkä vuoksi epäonnistutaan yrittäessä saavuttaa tavoitteita esimerkiksi jonkin lehden vinkkien, kirjan, valmennuksen tai kurssin avulla.
Inspiroidu, älä kopioi
Kyllä, on erittäin tärkeää ympäröidä itsensä ihmisillä joilla on jo se mitä haluat, jotta näkisit mikä on sinullekin mahdollista.
On myös erittäin tärkeä muistaa, että pyörää ei aina tarvitse keksiä uudelleen. On siis enemmän kuin ok ottaa käyttöön ideoita jotka ovat jollain jo aiemmin toimineet.
Oppiminen on myös tärkeää ja oppia voimme tietysti sellaisilta jotka ovat jo tehneet jotain siihen suuntaan mitä haluamme. Kuitenkin suoraan jonkun muun strategian kopioiminen tulee lopulta uuvuttamaan meidät täysin. Päädymme ajattelemaan että meissä on jotain vikaa kun ”toimiva” strategia ei toimikaan. Päädymme sullomaan itsemme boksiin jota ei oltu koskaan tarkoitettu meille.
Lakkaa sullomasta itseäsi boksiin
Ketään meistä ei ole kuitenkaan tarkoitettu mahtumaan mihinkään boksiin. Ei yhteenkään valmiiseen muottiin. Säännötkin on tehty rikottaviksi.
Meidät on tarkoitettu olemaan juuri sellaisia kuin me pohjimmiltaan olemme, kaikkine muotoineen ja säröineen. Olemaan aidosti meitä ja tekemään asioita mitkä toimivat juuri meille, jotta voimme saavuttaa unelmien kehon/bisneksen/parisuhteen/kodin jne.
Elämänarvot, persoonallisuus ja unelmat ovat yksilöllisiä. Miten todennäköisesti voisimme siis saavuttaa unelmamme kopioimalla 100% jotain toista? Joutuisimme hyvin todennäköisesti tekemään aina kompromisseja jonkin tärkeän asian suhteen ja se näkyisi lopulta elämässämme isosti, sillä kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Joten miten ”sinne” sitten pääsee?
Tunnista se mikä ei ole toiminut aiemmin
Kun opettelemme tunnistamaan sen mikä meille ei ole toiminut aiemmin, voimme alkaa muuttaa vanhoja kaavoja uusiksi mahdollisuuksiksi. Ajatusmaailma, käyttäytymismallit ja identiteetti ovat tässä isossa osassa. Kaikkiin näihin menneisyydellämme on iso rooli, joka täytyy alkaa tiedostaa, jotta voimme lähteä muuttamaan elämämme suuntaa. Mitä teet joka päivä unelmasi eteen, vai teetkö kenties mitään?
Ole rohkeasti oma itsesi ja kunnioita energiaasi
Tarvitsemme riittävästi rohkeutta olla oma itsemme, uskoa omiin mahdollisuuksiin sekä taitoa kunnioittaa omaa energiaamme. Emme voi antaa jonkun muun sanella sen mitä me voimme ja saamme tehdä. Tämä ei aina ole helppoa, mutta kaiken vaivan arvoista. Jos huomaat itsesi kysyvän itseltäsi: ”Voiko näin tehdä?”, niin hyvin todennäköisesti voit tehdä asian juuri niin. Kokeile.
Mitä unelmaa tavoittelisit jos raha ei olisi este tai jos et välittäisi siitä mitä muut sanovat?
Valitse strategia joka ei uhraa sinulle tärkeitä asioita
Tarvitsemme unelmia kohti pyrkiessä aina henkilökohtaisen strategian, joka on linjassa arvojemme, persoonallisuutemme ja tulevaisuuden vision kanssa. Jos strategia on ristiriidassa jonkin näistä kanssa, se tulee ennen pitkää kaatumaan omaan mahdottomuuteensa.
Mitkä ovat sinulle tärkeimmät elämänarvot? Mikä tulee sinulle luonnostaan ja kuka olet? Mitä haluat ja mikä voisi kuljettaa sinut sinne?
Voit elää menestyksessä jo tänään
Se kuka sisimmässäsi olet, tulee lopulta kuljettamaan sinut kohti tavoitteitasi. Ympäröi itsesi ihmisillä ja asioilla jotka tukevat sinua matkalla kohti unelmia. Inspiroidu ja kerää ideoita. Älä kuitenkaan pureskelematta niele mitään kun joku jakaa sinulle neuvojaan, koska mikään mitä teet ei voi olla ristiriidassa arvojesi kanssa.
Tarkkaile rehellisesti ajatus- ja käytösmallejasi ja sitä mistä ne ovat tulleet ja lähde tietoisesti muuttamaan näitä kaavoja. Usko itseesi ja siihen, että juuri sinun tapasi voi olla ihan yhtä toimiva kuin jonkun muun. Testaa. Erehdy. Testaa uudelleen. Epäonnistumisia ei ole olemassa. On vain oppiläksyjä.
Kaikista menestyneimmät ihmiset ovat yrittäneet ja erehtyneet monta kertaa ennen kuin ovat onnistuneet.
Sinäkin voit saavuttaa unelmasi aivan yhtä todennäköisesti. Kun linjaat strategiasi sen kanssa kuka olet, voit elää menestyksessä jo tässä hetkessä ja nauttia prosessista. Menestys on kuitenkin pohjimmiltaan sitä, kun saa toteuttaa sitä mitä omassa elämässään pitää tärkeänä.