Miltä tuntuu olla äiti?
Äitiys tai vanhemmuus on takuulla sellainen asia, että ennen sen kokemista ei todellakaan tiedä siitä yhtään mitään. Eikä sitä sitten loppupeleissä äitinä ollessaankaan tiedä mistään mitään. Tällä hetkellä tiedän ehkä kuitenkin vähän siitä miltä tuntuu olla äiti 0-3kk ikäiselle vauvalle, enkä väitäkään tietäväni mitään muuta.
Lapsen saaminen oli samaan aikaan pelottavin ja paras asia elämässäni. Synnyttämään lähtiessä oikeasti pelotti kun tajusi, että se tyyppi ketä oli kasvatellut mahassa 9 kuukautta oli nyt oikeasti tulossa sieltä.. ja että minun piti jotenkin kummassa pusertaa se tyyppi ulos! Onneksi minulla oli huipputsemppari Jesse mukana. Ilman en olisi pärjännyt varmasti läheskään niin hyvin.
En tiedä mitä olin kuvitellut, mutta se todellisuus äitiyden tuomasta vastuusta kyllä tietyllä tapaa yllätti kun silloin Lilin syntymäpäivänä aamuyöstä siirryimme synnytyshuoneesta osastolle. Vauva laitettiin paitani sisään ja meidät jätettiin nukkumaan. Kaksin. Jesse lähti taksilla kotiin.
Minä olin nyt vastuussa tuosta paitani sisällä tuhisevasta pikkuisesta ja tuo pikkuinen oli ihan pihalla koko maailmasta.
Äitiys on maailman ihaninta ja kamalinta samaan aikaan. Lapsi on suuri lahja, mutta tuo mukanaan myös outoja epävarmuuksia ja pelkoakin. Sitä haluaisi aina tehdä parhaansa, suojella ja turvata niin pitkään kuin mahdollista. Sitä pyytää vieraita pesemään kätensä että pienokainen säästyisi flunssalta ja sitä valitsee vaunulenkillä aina mieluiten sen valoisamman ja turvallisemman tuntuisen kävelyreitin.
Öisin sitä heräilee vähän väliä tarkistamaan hengittääkö vauva vielä.
Pieni lapsi koettelee välillä kärsivällisyyttä, mutta samalla tietenkin opettaa kärsivällisyyttä. Välillä päivät huutavan pienokaisen kanssa ovat aika pitkiä.
Kuitenkin kun vihdoin sieltä huudon ja parkumisen seasta väläytetään se maailman suloisin hymy, sydän aivan sulaa. Parhaat ja onnellisimmaksi tekevät asiat ovat usein myös juuri niitä, jotka koettelevat ja joiden eteen on vähän myös kärsittävä.
Kyllä Lili osaa äitiä naurattaakin. Välillä tunnutaan kuvittelevan että äitiä voi imeskellä mistä kohtaa tahansa maitoa saadakseen ja välillä syödessä tohelletaan ja naureskellaan niin kovasti että on itselläkin naurussa pidättelemistä.
-Äitiys sopii sinulle, on kommentti jonka olen jo monta kertaa kuullut ja sen kuuleminen tuntuu kieltämättä hyvältä, vaikka muiden mielipiteillä ei väliä olekaan. Niin se sopii minunkin mielestäni, vähän niinkuin uusi talvitakkini. Ihan älyttömän hyvin. Onhan se kivaa jos muutkin huomaa.
On ihanaa olla Lilin äiti. Aion olla niin hyvä äiti kuin ikinä vaan pystyn.
Äitiydessä minut on yllättänyt se, että ennen lapsen syntymää olin kuvitellut että ei sillä niin ole väliä millaisissa vaatteissa vauva on tai millaisilla leluilla se leikkii, mutta kun on päässyt tuohon tyyppiin tutustumaan niin haluaa ostaa kaikkea söpöä niin paljon kuin sielu sietää.
Viimeisin ostos taitaakin olla ompelijalla teetetty vaaleanpunainen tutuhame, koska pitäähän prinsessalla nyt tutu olla. Ystäväni kysyi, miksi? Vastasin, miksipäs ei?
En aio kuitenkaan täyttää lapseni elämää tavaroilla, vaan haluan tarjota hänelle kokemuksia. Nyt minäkin saan syyn ehkä joskus lähteä vaikka ulkomaille. En halua että Lili kasvaa samanlaisessa tynnyrissä kuin minä kasvoin. Siinähän sitä onkin kun äiti ja tytär oppivat yhtäaikaa asioita elämästä ja maailmasta.
Superdry takki (tummansinisenä versiona) TÄÄLTÄ*.
Äitiys on ehdottomasti paras asia mitä minulle on tapahtunut ja mitä hienointa, minulla on rinnalla mitä ihanin mies kasvattamassa tätä pientä ihmettä.
Äitiydessä parasta on nähdä lapsen oppivan, kehittyvän, nauravan ja ihmettelevän. Äitiys on palkitsevaa, pelottavaa, ihanaa, rakasta, hauskaa, kärsivällisyyttä vaativaa, täynnä ihmeteltävää. Odotan innolla mitä kaikkea jännittävää tämä äitiys tuokaan tullessaan.
*Tähdellä merkityt linkit ovat mainos/affiliatelinkkejä.
Miltä sinusta tuntuu olla äiti? Kerro kommentteihin 🙂
Seuraa minua:
One Comment
Lurre
Täällä vieläkin, näin toisen vauvan kohdallakin tarkistetaan vähän väliä, että hengittääkö pieni<3
Äitiys on ihanaa. Haastavaa. Jatkuvaa kasvamista, itsensä kanssa.