Kaupallinen Yhteistyö,  mindset,  raha

Nämä asiat teen nyt toisin rahan kanssa

Mitä sinä tekisit jos sinulla olisi hieman ekstraa lompakossa?

Kaupallinen yhteistyö – Sortter

Mitä sinä tekisit jos sinulla olisi hieman ekstraa lompakossa?

Viime vuonna aloin vihdoin tarkastella rehellisesti taloustilannettani, enkä ollut iloisesti yllättynyt kaikesta mitä huomasin. Olin monenkin asian suhteen työntänyt pääni vaan pensaaseen, sillä raha oli selkeästi minulle monin osin vaikea aihe. Ehkä voit samaistua?

Joskus voi tuntua hyvältä ajatukselta lakaista kaikki vaan maton alle piiloon, mutta ennen pitkää piilotettuja asioita joutuu kuitenkin kohtaamaan. Mieluummin ne kohtaa silloin kun kaikki on vielä hyvin, eikä vasta silloin kun pökäle osuu tuulettimeen. Jos esimerkiksi on antanut aina muiden hoitaa raha-asiat, voi tulla aika ikävä yllätys siinä kohtaa kun jää yksin.

Tässä kolme asiaa, jota minä teen rahan kanssa nykyään toisin:

1 . Annan anteeksi

Alunperin otsikoin tämän postauksen muodossa ”nämä asiat tekisin nyt toisin rahan kanssa”, mutta äkkiä totesin, että menneisyydessä on turha märehtiä.

Menneisyys on korviemme välissä ja tulevaisuus käsissämme. Mikä tärkeintä, kumpaakaan ei oikeastaan ole edes olemassa. Tämä hetki taas on. Keskitytään siis tähän hetkeen tässä ja nyt.

Aiemmin minulla oli tapana märehtiä kaikkia virheitäni. Yksi tärkeimmistä ja vapauttavimmista asioista on ollut antaa anteeksi kaikki virheet joita olen elämässäni tehnyt rahan kanssa, sekä rahaan liittyvät vääryydet joita olen kokenut. On aika siirtyä eteenpäin, eikä antaa menneisyyden määritellä sitä kuka olen.

Käytännön tasolla olen tehnyt itselleni listan kaikista näistä virheistä ja vääryyksistä (ja aina lisännyt sinne uusia kun olen niitä muistanut) ja kohta kohdalta käynyt listan läpi antaen anteeksi näistä jokaisen. Itselleni ja muille.

2 . Maksan itselleni ensin

Kuinka paljon sinulla on säästössä rahaa? Minulla ei vielä tällä hetkellä paljoakaan, sillä en ole kovin kauaa noudattanut tätä sääntöä.

Luin viime vuoden alkupuolella tiivistelmän kirjasta Richest Man In Babylon ja ”maksa itsellesi ensin” oli minulle herättävin oppi minkä kirja sisälsi. Minulla ei ollut nimittäin käynyt aiemmin mielessänikään, että olen kaikki vuodet elänyt niin, että tungen rahaa vaan muiden rahapussiin. Kuitenkin elämällä kädestä suuhun olen tehnyt juuri niin.

Kaikesta siitä työstä mitä olen tehnyt, ei ole muistona juuri mitään omalla pankkitililläni.

Sen sijaan minulla on ympärilläni kaikenlaista, mitä olen sillä rahalla hankkinut. He keille olen maksanut, ovat saaneet kaiken rahallisen hyödyn. Oletko koskaan miettinyt, kuinka paljon rahaa olet kaikkiaan omaisuuteesi käyttänyt?

Minulla on nykyään käytäntö, että laitan saman tien 10% säästöön rahasta mitä saan. Mikä sinun prosenttisi voisi olla?

3 . Vertailen lainoja ennen sellaisen ottamista (koska se ei oikeasti ole edes vaikeaa)

Ennen nykyisen kotimme ostoa v. 2019 minulla oli kokemusta lähinnä ainoastaan pienehköistä parin tonnin kulutusluotoista joita joskus tuli otettua kodin hankintoja varten. Sen lisäksi olin ostanut ”velaksi” joitain puhelimia ja yhden tietokoneen. Ehkä sinullakin on kokemusta enemmän näistä pienemmistä lainoista?

Tässä viimeisten vuosien aikana on aihe tullut ehkä hieman liiankin tutuksi korkojen noustessa. Valitettavasti vasta nyt olen oikeasti sisäistänyt sen, miksi ihmiset ovat aiemminkin tolkuttaneet sitä, että lainat kannattaa kilpailuttaa. Kuitenkaan sitä emme tehneet silloin kun ostimme talon ja jouduimme esimerkiksi teettämään kattoremontin. Miksi? Koska halusimme niin epätoivoisesti toteuttaa unelmamme ja olimme hieman laiskoja. Kaikki mulle heti nyt. Eiks niin?

Lainojen vertaileminen kuulosti ja tuntui mielestäni vaikealta ajatukselta. Ehkä sinulla on ollut samanlainen fiilis? Ehkä sinäkään et tiennyt, että lainojen vertaileminen onnistuu itseasiassa tosi helposti?

Niin. Olin aiemmin tiennyt, että esimerkiksi sähkösopimuksia on mahdollista vertailla netissä, mutta vasta pari viikkoa sitten kuulin ensimmäisen kerran Sortterista, kilpailutus- ja vertailupalvelusta joka auttaa ihmisiä löytämään parhaan tarjouksen erilaisille lainoille. Eikö olisikin aivan mahtavaa säästää lainakustannuksissa?

Se nyt vaan on… erikoista maksaa enemmän kuin on tarpeen? Jos sinullakin on tarve esimerkiksi remonttilainalle, kannattaa se ehdottomasti vertailla ensin ja kurkata https://sortter.fi/remonttilaina/ ja laittaa ilmainen hakemus menemään. Se kun ei edes sido mihinkään.

Mikä parasta, jos sinun on joskus tullut tehtyä se virhe, että otit liian kalliin lainan, Sortterin avulla voit selvittää, voisitko saada sen tilalle toisaalta edullisemman vaihtoehdon.

Jo lapsena minulle opetettiin, että pienistä puroista kasvaa iso joki. Tässäkin postauksessa esittelemäni asiat eivät mitkään vaadi suuria ponnisteluja tai panostusta, mutta niillä voi olla iso vaikutus taloudelliseen tilanteeseen. Minulle avaimet ovat olleet priorisointi, menneestä irti päästäminen ja uuden oppiminen. Rahataitoja kannattaa opetella jokaisen. Ei ole vielä liian myöhäistä.

Mitkä olisivat sinun avaimesi rahatilanteen kohentamiseen?

-Natasa