Reseptit

Pieleen meni – Nyhtis on taitolaji

Ajattelin kokeilla keittiössä vähän uutta. Nyt kun ollaan otettu vähän lihaa takaisin ruokavalioon, on se mennyt siihen tietysti että kasvisruuat meinaavat jäädä vähemmälle. Tykkään tehdä paljon yhden pellin ruokia, eli laitan uunipellille folioon kasviksia ja juureksia mausteiden kera ja sitten niiden kanssa jonkun kivan proteiininlähteen.

Yleensä kalaa, juustoja tai lihaa, mutta nyt kokeilin nyhtökauraa bbq-kastikkeessa. Ajattelin että kätevästi vaan sekoittelen kastikkeen nyhtikseen ja laitan sitten kivasti uuniin 45 minuutiksi tai tunniksi ja kaikki maustuvat ihanaksi.

Eipä maustunut kaikki. Kasvikset olivat herkullisia, mutta nyhtis maistui nudelta nyhtikseltä. Harmitti.

Seuraavan kerran ehkä paistelen nyhtiksiä pannulla sipulin kanssa etukäteen ja maustelen jo ennen uunia reilusti. Ehkä sitten onnistaa. Onneksi oli chilikastiketta pelastamassa tilanteen ruokapöydässä.

Ei aina voi voittaa 😉

Natasa Höök