Taaperon kanssa Sea Lifessa
Kun ilma ulkona on kylmää ja märkää ja tuulista, on kiva viettää aikaa välillä myös sisätiloissa. Helsingissä ei tarvitse ainakaan linnoittautua kotiin sillä onneksi on paljon kaikenlaisia vaihtoehtoja tälläiseenkin toimintaan.
Tämä postaus on tehty yhteistyössä Offerillan kanssa, jonka kautta saimme liput ja mahdollisuuden päästä perheen kesken kurkistamaan meren ihmeellisyyksiä Sea Life Helsinkiin. Lili ei tarvinnut omaa lippua, sillä alle 3 vuotiaat pääsevät näyttelyyn ilmaiseksi.
Postaus sisältää Affiliate-linkkejä*
Sea Life sijaitsee Linnanmäen hyvipuiston kyljessä Alppiharjun kaupunginosassa.
Lähimmät bussipysäkit löytyvät n. kilometrin päästä joten julkisilla kulkeminen paikan päälle onnistuu oikein mainiosti. Omalla autolla tuleville löytyy parkkipaikka ihan sisäänkäynnin vierestä.
Tapaninpäivän iltapäivä osoittautui oikein mainioksi ajankohdaksi vierailulle, sillä kovin moni muu ei ollut silloin paikalla. Pääsimme aivan suoraan hissiin rattaiden kanssa ja nopeasti yläkerran lipunmyynnin kautta itse näyttelyyn.
Offerilla.com Sea Life Helsinki liput kahdelle -45% *
On oikein mukavaa, että lastenrattaat voi ottaa kierrokselle mukaan. Ainakin hiljaisempaan aikaan niiden kanssa on oikein helppo liikkua.
Lili innostui paikasta jo heti alkuunsa kun ensimmäiset kalat näkyivät lasin takana.
Alkumetrit viihdyttiin sylissä, mutta kun vauhtiin päästiin niin oli taaperossa pitelemistä. Lili tepasteli reippaasti akvaarioiden välillä, ihmetteli, kummasteli ja huuteli innoissaan ”Kala, kala!”
Näyttelyn keskivaiheilla oli myös kiva hiekkalaatikko johon meinattiin jumittua leikkimään.
Pitkin kierrosta on seinillä aikuisille ja isommille lapsille paljon mielenkiintoisia tietoiskuja mereneläviin ja akvaarioiden asukkaisiin liittyen. Sisääntullessa voi myös ostaa opaskirjan mukaan kassalta.
Lili tykkäsi eniten värikkäistä kaloista ja merihevosista ja voisin kuvitella että muillakin pienillä taaperoilla on suunnilleen samat suosikit.
Meitä aikuisia kiinnostivat ehkä enemmän akvaarioiden isommat asukkaat kuten hait ja sähköankerias.
Meidän perhe kiersi tällä kertaa näyttelyn aika vauhdilla. Piti ehtiä ajoissa kotiin Lilin päiväunille, mutta oltaisiin viihdytty kyllä pidemmänkin aikaa.
Reissu oli ehdottomasti meidän perheelle mieleinen ja ollaan ihan varmasti menossa käymään tulevaisuudessa myös uudelleen. Paljon mielenkiintoista katsottavaa eläinmaailmasta kiinnostuneelle ja mukavaa ajanvietettä koko perheelle! On ihana päästä tarjoamaan Lilille tälläisiä pieniä elämyksiä arjen keskellä.
Jos siis olet etsinyt perheelle jotain kivaa sisätiloissa tapahtuvaa tekemistä talvipäivien keskelle niin meidän perhe suosittelee lämpimästi Sea Life Helsinkiä. Liput Sea Lifeen ovat myös aivan loistava elämyslahjaidea, vaikka joulu ehtikin jo mennä tältä vuodelta ohi.
Offerillan* kautta saat nyt SeaLife liput kahdelle 45% alennuksella hintaan 18€! *
Minkälaisia lomapuuhia teidän perheessä harrastetaan? Oletteko käyneet SeaLifessä tai muissa akvaarioissa (esim maailmalla?)
Rakkaudella,
Seuraa minua: