family - perhe on tärkein,  fashion - tyyli ennen kaikkea,  Kategorioimaton

Taaperon tyyliin – Miten meillä pukeudutaan?

”En tykkää riemunkirjavista lastenvaatteista tai sisustuksesta.” Tuo lause särähti vähän aikaa sitten jotenkin pahalla tavalla korvaani.

Ensimmäinen ajatukseni olikin: -Ehkäpä lapsesi tykkää?

Lapsen näkö nimittäin kehittyy 2 ikävuoteen asti ja uskon että ainakin niin pitkään värikäs on väritöntä mukavampi silmälle. Harmaa ja hailakka värimaailma tuskin tarjoaa iloa silmälle samoissa määrin.

No, vähän ehkä vähän kärkkäästi ilmaistu 😉 Makunsa ja tyylinsä kullakin, enkä halua arvostella toki ketään. Omasta mielestäni värit kuitenkin kuuluvat lasten pukeutumiseen.

Värikästä, mukavaa ja tyttömäistä. Sellaista on meidän Lilin pukeutuminen tällä hetkellä kun äiti saa päättää. Vaaleanpunaista tulee tietysti ostettua kun se on ”tyttömäistä”, mutta huomattuani että Lili itse tykkää keltaisesta, päätin ostaa hänelle myös vaatetta josta keltaista löytyy. Onneksi keltainen tuntuukin olevan nyt muodissa, niin sitä löytyikin oikein mukavasti kauppojen valikoimista! Myös kaikki eläimet ovat ihania, varsinkin kissat ja koirat joille molemmille huudellaan ”päh päh” (vuhvuh), joten niiden kuvia löytyy myös nyt vaatteista.

Tämä postaus sisältää affiliate linkkejä*

Tyyli on vakava asia. Pipo Metsolan alennusmyynnistä napattu aiemmin tänä vuonna, Newbien neuletakki saatiin joululahjaksi viimevuonna ja koirapaita on Lindexiltä.*

Meillä on pyritty vähentämään turhaa kulutusta viime aikoina ja siitä syystä olen yrittänyt panostaa aika paljon lastenvaatteissa laatuun ja ajattomuuteen. Metsola, Gugguu, Papu ja monet muut laadukkaiksi ja halutuiksi ajattelemani merkit ovat löytäneet osin tiensä myös meidän vaatekaappiin.

Minua harmittaa kun monesti ”merkittömiä” vaatteita ei kukaan sitten enää halua kun ne ovat pieniksi jääneet. Siksi en niitä itsekään niin runsain määrin mielellään osta. Niitä saa samasta syystä myös monesti ilmaiseksi kun ihmiset käyvät kaappien sisältöjä läpi. Näin meillekin on päätynyt paljon vaatetta. En halua opettaa Lilille että merkkivaatteet ovat vain merkin vuoksi hyvä valinta uusissa vaatteissa, vaan myös jatkoa ajatellen ne voivat olla parempi valinta kun ovat halutumpia käytettyjen vaatteiden kaupassa.

Välillä kuitenkin on kiva ostaa jotain söpöä höpöä, kuten nyt päätyessäni Lilin synttärilahjakortin kanssa ostoksilla käydessä. Mukaan tarttui ehkä useampikin vaate kuin oli tarkoitus. Oli niin paljon kivaa tarjolla!

 

Lili osaa jo näin yksivuotiaana itse osittain valita vaatteet mistä tykkää. Pipot heitetään mäkeen aika nopeasti ja vaatekasasta uusien housujen seasta suosikiksi nousivat nämä kuviolliset ihanuudet Lindexin tämän syksyn valikoimasta. Niitä puettiin niin jalkaan, käteen kuin päähänkin.

Yksi tärkeä kriteeri meillä taaperon vaatteen valinnassa on kuitenkin käyttömukavuus ja se että sitä myös uskaltaa antaa lapsen käyttää. Tällä tarkoitan sitä, että varsinkin ulkokäytössä vaate ei saisi olla sellainen että siinä ei saa rymytä ja liikkua joko likaantumisen tai rikkoontumisen pelossa. Lapsen täytyy antaa tietysti touhuta! Söpöily- ja touhuiluvaatteet voivat siis olla vaikka erikseen. Kyllä joku 75 euron jumpsuit mielellään saisi pysyä ehjänä ja polvet puhtaina! 😀 Rahakin on nimittäin ihan kivaa.

Paita ja ja Lilin lempparihousut settinä täältä.* Pssst! Lindexiltä saat vieläpä 15% alennusta kaikesta koodilla superweek18 Koskee myös aletuotteita! Koodi voimassa 10-16.9.2018.

Syys- ja talvikaudelle meillä on vielä hankkimatta niin kumisaappaat kuin talvikengätkin, muuten homma aika hyvin hallinnassa. Mietittiin että käytettynä varmaan voisi jopa löytyä näin pienelle jotain käyttökelpoista ja kivaa talvikenkää? Mieleen juolahti myös että etelässä varmaan tarvitsee talvikenkien lisäksi ihan perus lenkkaritkin tms. koska runsaan lumen ja kylmyyden määrästä ei ole varsinkaan täällä mitään takuuta.

 

Miten teillä pukeudutaan? Merkkiin vai ”merkittömään”? Värikkäästi vai hillitymmin? Kuka teillä päättää? Jätä kommenttia! 🙂

Ihanaa ja aurinkoista syksyn jatkoa,

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa