Itse en vielä tänä vuonna pääse juhlistamaan äitienpäivää itse äitinä, mutta ensi vuonna ilmeisesti sitten on jo minunkin vuoroni. Olen minä toki ollut kissamamma jo kohta 11 vuotta, mutta se lienee hieman eri asia. Ei ole kissoilta koskaan kukkiakaan tullut äitienpäivänä, kakkia ehkä sitäkin enemmän.

Tänään raskaudessani on meneillään päivä 29+5, eli 30 raskausviikko alkaa olla jo kohta taputeltu. Pikkuhiljaa alkaa jo vähän jännittääkin, että miltä se äitiys sitten tulee tuntumaan ja mitä se tulee olemaan. Kovasti odotan että tuota vatsassani kasvavaa asukasta pääsisin jo tapaamaan. Pinnasänky odottaa vielä olohuoneen nurkassa maalia pintaansa ja äitiyspakkaus on jossain matkalla meille. Vatsa kasvaa ja aina välillä hauskasti heiluu tyypin siellä myllertäessä. Tämä on uutta, hauskaa ja jännittävää aikaa. Olen onnekseni myös voinut todella hyvin. Hetken minua vaivanneet selkäkivutkin ovat kaikonneet, kun olen kyennyt vähentämään tietokonehommia.

Iloksemme olemme saaneet monestakin suunnasta kuulla, että meistä tulee vielä hyvät vanhemmat. Tänään viimeksi vieraillessamme mummini luona, mummi sanoi että miehestäni tulee hyvä isä. On myös ihanaa, että pystymme tarjoamaan lapsellemme kokonaisen perheen: isän ja äidin.

Itse kasvoin melko pitkälti koko lapsuuteni mummini hoivissa ja hän kyllä kasvatti minut hyvin. En elänyt yltäkyläisyydessä, en saanut aina kaikkea mitä halusin, mutta sain kaiken minkä tarvitsin: Erityisesti rakkautta, tukea ja ymmärrystä. Sain myös nakkisoppaa, helmivelliä ja vastapaistettuja lettuja.  Välillä sain kinuttua jitselleni onkin turhakkeen kaupastakin. Kun kiukuttelin ja huusin, mummini ei jättänyt minua yksin, vaan halasi kaiken paremmaksi. Kun mieleni jostain järkkyi ja minulla oli vaikeaa, mummini jaksoi muistuttaa minua herkkyydestäni. Minua ei vähätelty, mummin kanssa sain itkeä jos itketti ja huutaa ja kirota jos ketutti. Jotkut kummastelivat, kuinka kehtasin kävellä julkisesti mummini kanssa kaupoilla, välillä ihan käsi kädessä. Tottakai minä kehtasin. Rakkaan ihmisen kanssa. Herranjestas sentään! Miksi en kehtaisi? Kun minulle tuli vähän ikää lisää, kävimme edelleen viikonloppuisin yhdessä pitsalla. Mummin puolikkaasta jätettiin aina ”ötökät” eli herkkusienet pois 😀

Teininä olin välillä varmasti hankala, ja mummia pelotti kun halusin mennä. Kunnioitin kuitenkin kotiintuloaikoja ja sitä, että mummi halusi että aina joku saattaa minut kotiin.

Minulla oli  turvallista. Sain olla oma itseni. Haluan olla itsekin omalle lapselleni yhtä hyvä, en tiedä osaanko olla parempi. Jos jotain tekisin erilailla, niin ehkä sen, etten suojelisi ihan liikaa. Minusta nimittäin kasvoi ehkä vähän pelokas, sellainen mukavuusalueelle jumiutuva. Siitä onneksi kuitenkin itsekseni kasvoin sitten pois, omalla ajallani. Ehkä niinkin on ihan hyvä. Ehkä siis en muuttaisi mitään.

Kiitos mummi, että kasvatit minut hyvin. Kiitos siitä kaikesta rakkaudesta ja kiitos että olet vielä. Lupaan rakastaa omaa pientäni yhtä yhtä hyvin kuin sinä rakastat minua.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Muistakaa, että olette tärkeitä lapsillenne!