• momlife - äitiys on lahja elämältä,  Päiväkirja

    Hääpäivä numero uno – Kahdenkeskistä aikaa

    Eilen 17.9 me juhlittiin ensimmäistä hääpäivää. Vähän yli kaksi vuotta sitten tapasimme ja vuosi sitten sanoimmekin toisillemme Kulosaaren kirkossa tahdon, kauniissa syksyisessä ja aurinkoisessa säässä. Aurinko helli meitä myös tänä vuonna ensimmäisenä häiden vuosipäivänä. Joku hullu joskus kauhisteli ”nopeaa etenemistä”, mutta kun kolahtaa niin silloin kolahtaa. Onneksemme Lilin kummitäti pääsi hoitotädiksi sillä aikaa kun me hipsimme hetkeksi Herttoniemen kartanolla sijaitsevaan Wanhaan Myllyyn hääpäivän ateriaa nauttimaan kahden kesken. Edellisestä kahdenkeskisestä hetkestä onkin ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta ia tämä pieni irtiotto tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Pakko myöntää kuitenkin, että jännitti hirmuisesti jättää oma pienokainen jonkun toisen hoiviin. Uskaltauduin nauttimaan jopa lasillisen shampanjaa päivän kunniaksi. Ateriaksi valitsimme valmiin 3 ruokalajin menun,  jossa oli alkuruokana…

    Kommentit pois päältä artikkelissa Hääpäivä numero uno – Kahdenkeskistä aikaa