Tiiättekö sen fiiliksen kun ensin aamulla ärsyttää toisen pöydälle jättämä tyhjä luomukaurahiutalepaketti (tai joku muu mikä ei johonkin kuulu). Sit hetken päästä muistaa, että hyvin todennäköisesti joskus tulevaisuudessa tulee kohtaaman sellaisen surullisen päivän kun se kaurahiutalepaketin unohtelija ei ole enää täällä. Jompikumpihan sitä todennäköisesti lähtee ensin. Sen muistettuaan siivoaa kaurahiutalepaketin pois kartonkeihin ja päättää keskittyä taas jatkossa enemmän olennaiseen. Ihmisiin joilla on väliä. Elämään. Perheeseen. Tunteeseen. Rakkauteen. Halaa pientä tytärtään, soittaa miehelle töihin että meillä on ikävä. Ei oikeasti yhdellä hiutalepaketilla niin väliä vaikka vauva-arki vähän aamulla väsyttääkin. Olihan se ihana ladannut taas kahvinkeittimenkin valmiiksi ja suukonkin antoi lähtiessään. Miten sitä joskus meinaakin kiehua puurot yli ihan hölmöistä asioista? Miksi…