Synnytyskertomus

Vihdoin… mä oon kirjottanut tätä postausta niin monta päivää. Muisti pätkii ja on pitänyt toimia ruokinta-automaattina. Tässä tulee synnytyskertomus (kuvia olisi ollut enemmän, mutta sunnuntaina Jessen puhelin halusi pussata kaupan lattiaa ja hajosi) :

Koko alkuviikon oli tullut harjoitussupistuksia tiheästi. Torstaina 20.7.2017 raskausviikolla 39+3, aamu valkeni minulle jo kolmen aikaan kummallisen voimakkaisiin ja säännöllisiin supistuksiin. Kestoltaan supistukset olivat lyhyitä, n.10sekunnin pituisia ja tulivat säännöllisesti 10 minuutin välein.

natasahook.com

Arvasin heti, että tänään vielä lähdetään synnyttämään. Olin kokoajan ajatellut että meidän pikkuinen ei laskettuun aikaan asti odottele.

Soittelin synnytyssairaalaan jossa sanottiin että supistusten pitäisi olla kestoltaan kuitenkin paljon pidempiä ja tulla tiheämmin. Sieltä sitten toki tiedusteltiin myös perinteiseen tapaan, että olenko ottanut Panadolia?

-No en, enkä ota. Olin haaveillut luomusynnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.

Kävin herättämässä Jessen, jotta pysyisimme paremmin laskuissa siitä kuinka usein supistuksia tuli. Kivut olivat aika kovia, tuntui selässä ja alavatsalla ”menkkamaista jomotusta” kertaa about tuhat. Jesse lämmitti minulle vehnätyynyn ja kävimme nukkumaan pariksi tunniksi välillä heräten tyynyä lämmittämään. Vehnätyyny auttoi niin hyvin, että sainkin nukuttua.

Meni pari tuntia, supistukset olivat kestoltaan pidempiä ja soitin taas sairaalaan, jossa nyt kerrottiin että niitä pitäisi tulla vieläkin useammin ja että kotona voisin olla niin pitkään kuin tuntuu hyvältä.

Vähän epäilytti tuon neuvon ja korkean kipukynnykseni yhdistelmä. Osaisinko lähteä tarpeeksi ajoissa?

Supistuksia tuli 12 aikaan päivällä vielä säännöllisemmin, nyt se ”ohjeen mukainen määrä” minuutin pituisia ja kolme 10 minuutin sisään. Soitin taas sairaalaan. Nytkö pitää lähteä?

-Oletko ottanut nyt Panadolia?

-No en. Edelleenkään.

Ei ollut vielä aika lähteä. Kipua lievitin koko kotonaoloajan hengailemalla jumppapallon päällä, lämpimässä suihkussa ja vehnätyynyllä.

Jesse hieroi alaselkääni aina supistuksen tullessa ja paineli akupisteitä. Kuuntelin rytmikästä musiikkia, tanssin ja kävelin. Makuullaan oli huono olla.

Supistukset pysyivät säännöllisinä, voimistuivat ja pisimmät kestivät jo kaksikin minuuttia putkeen kivuliaina.

Kahden aikaan päivällä tuli melkein stoppi. Supistukset harvenivat pariksi tunniksi, mutta olivat entistä kivuliaampia ja pidempiä.

Ehdittiin jo hetken miettiä että tässäkö tämä nyt oli, kunnes välit tihenivät taas ja yhden supistuksen kesto pysyi minuutissa.

17:50 Soitin Naistenklinikalle kun tuntui että nyt tulee lähtö. Supistukset olivat todella kivuliaita.

Naistenklinikalla oli täyttä, joten soittoa Kätilöopistolle. Sieltä sain neuvon, että koska en kivunlievitystä halua, niin ihan turha vielä tulla.

Perus ”niin kauan kuin kotona tuntuu hyvältä” ja ”kannattaa ottaa Panadol”. No ei tuntunut hyvältä, mutta pärjäilin.

Arvottiin hetki lähdetäänkö vaiko eikö lähdetä. Kyyti olisi ”vaarilta” tulossa kun vaan tarvitaan. Päätettiin että ei nyt sittenkään lähdetä.

18:36 Vessakäynnin ja verenvuodon jälkeen tulikin äkkilähtö.

18:41 Limusiinikyyti tuli pihaan. Kyllä, kirjaimellisesti limusiinkikyyti. Ylpeän vaari-ihmisen juttuja 😀

19:23 Meidät kirjattiin sisään Kätilöopistolle. Kätilö tarkasti saavuttuamme missä mennään. Sormelle auki. Ajattelin että ei voi olla totta. Pakkohan tämän oli nyt olla pidemmälle edennyt. Kätilö kuitenkin sanoi että kyllä tästä varmasti synnytys vielä saadaan, mutta ehkä menisi pidempään kuin kuviteltu. Meidät passitettiin kävelylle ja sovimme että 21:15 olisimme takaisin ja katsottaisiin tilannetta uusin silmin.

Kävely tyssäsi melko äkkiä kuitenkin jo Kättärin oville kun alkoi supistaa kovasti. Jesse hieroi selkääni. (Tämän oli kuulemma todistanut myös ikkunasta kurkkinut ”Taalasmaa”  vauva-aiheisesta facebookryhmästä. Yes you! ) Palattiin heti takaisin sisälle. Supisteli kivuliaasti. Kävely oli miltei mahdotonta.

Menimme huoneeseen, pötkötin hetken pedillä ja menin vessaan pissalle. Ei tullutkaan pissaa, tuli lapsivesi.

Painoin kutsunappia ja kätilö tuli ihmeissään huoneeseen, hän ei tiennyt että olimmekin tulleet jo takaisin.

sairaala

20:45 Kätilö kirjasi lapsivedet menneeksi ja tarkisti missä mennään. 5 cm auki. Tilanne oli siis edennyt sormelle auki tilanteesta lapsivesien menoon ja tähän alle tunnissa.

Yritin levätä hetken sängyllä, kätilö haki lämminvesipullon koska kaikessa tohinassa vehnätyyny tietenkin oli unohtunut kotiin. Olin vähän aikaa seisoma-asennossa käyrillä, makuulla sattui niin paljon.  Hoin useaan kertaan että haluan kakalle 😀 (oikeasti tämä oli jo ponnistamisen tarve, mutta kätilö ei ymmärtänyt.

Jossain vaiheessa yhdeksän ja kymmenen välillä tuli kätilöille vuoronvaihto, ponnistamisen tarve koveni (sanoin taas haluavani kakalle 😀 ) kätilömme Raakel tajusi heti että kyseessä oli tarve ponnistaa, kurkkasi tilanteen totesi että vielä ei saa.

En millään pystynyt olla ponnistamatta vaikka kuinka yritin rentoutua, joten haaveeni kokonaan luomusta synnytyksestä oli historiaa. En halunnut pitkittää ja hankaloittaa synnytystä joten otin avuksi ensin ilokaasun ja sitten epiduraalin. Epiduraali toimi mainiosti enkä tuntenut oloani edes epäonnistuneeksi vaikka luomusynnytystä ei nyt sitten tullutkaan. Nyt sain hillittyä ponnistamisen tarvetta.

Meni vain muutama hetki ja olinkin sitten jo kokonaan auki.

00:00 Ponnistusvaihe aloitettiin seisten, Jesse tuki minua kokoajan ja kuuntelimme rentouttavaa soittolistaa Spotifysta.

Siitä sitten kätilön ohjeistamana siirryin pedille kontilleen, josta lopulta päädyin kyljelleni. Synnytyskertomukseen oli kuitenkin hassusti kirjattu puoli-istuva asento.

Ponnistaa en suostunut väkisin vaan himmailin aina vähän repeämien välttämiseksi. Yritin rentoutua parhaani mukaan. Eniten jännittikin tietysti se vaihe kun pitää tehdä kätilön kanssa yhteistyötä se hetki kun repeämiä yleensä syntyy.

01:06 Päivän jo käännyttyä perjantaiksi, tunnin rauhallisen väkerryksen jälkeen tyttö vihdoin syntyi. Rääkäisy kertoi heti että täällä ollaan! Ja vielä Hannele-mumin nimipäivänä 😉 48cm ja 3175g.

natasahook.com

Hommasta selvisin siis ilman repeämiä, leikkausta tai muita hankaluuksia. Lantionpohjan lihaksia aloin etsiä jo heti synnytyspedillä ja löysinkin tuntuman aika hyvin heti.

Vauva voi hyvin ja Jesse pesi hänen tukan samalla kun minä kävin suihkussa. Kinaa iholta emme halunneet pestä pois.

Osastolle pääsimme vasta aamuyöstä, Jesse joutui lähtemään taksilla kotiin koska kaikki perhehuoneet olivat täynnä.

Jäin vauvan kanssa pötköttelemään sänkyyn ja pidinkin pienokaista vierihoidossa koko sairaala-ajan.

sushi

Jesse oli seuranamme melkein kokonaan tuon perjantain (jäi sairaalalounas syömättä kun hän tuli paikalle Hanko-sushin lajitelmien kera <3 ) meillä kävi myös vieraita lahjojen kera. Lauantai-päiväkin oltiin yhdessä koko perhe ja silloin päästiinkin jo illasta kotiutumaan. Periaatteessa ehdimme siis olla vain yhden yön sairaalassa.

 

Kotiutumiskyytinä pienelle prinsessalle toimi vaarin ajama limusiini. Tästä on aika hankala pistää enää paremmaksi autokyydin suhteen 😀 Mikähän oli mun ensimmäinen autokyyti? Ei ainakaan limo.

Synnytys oli kokemuksena minulle todella miellyttävä eikä mikään jäänyt kaivelemaan mieltä, myös kotiutumisen jälkeen kaikki on mennyt hienosti.

Annoinkin synnytykselle pisteitä ihan täyden kympin. Kaikki meni just niinkuin oli tarkoitettu ja pieni rakas prinsessa on nyt sylissä.

Aika vauhdillahan siinä sitten edettiin kun vauhtiin päästiin, lapsivesien menosta noin 4,5h päästä kun oli jo vauva maailmassa.

Imetys lähti heti hienosti käyntiin jo sairaalassa ja nyt maitoa jo nouseekin tosi hyvin. Tyttö on välillä (yleensä) vaan kauhea tohottaja ettei meinaa malttaa etsiä nänniä 😀

Hassua on katsoa taas omaa kroppaa, tuntuu niin rimpulalta kun  tuntuu että kaikki lihakset ovat kadonneet johonkin ja tissit vaan kasvaa kasvamistaan. Palautuminen on lähtenyt mielestäni oikein hyvin käyntiin.

Tästä on hyvä jatkaa <3 Olen onnellinen. Ollaan onnellisia. Koko perhe.

Natasa Höök

 

Raskauskuvaus rv 31+6

Viime viikon maanantaina päästiin vihdoin ottamaan kauan toivomani raskauskuvat tai omia sanojani lainaten pömppömahakuvat. Halusin ehdottomasti tämän tyyliset kuvat muistoksi raskausajastani. Tietysti haaveilin ensin, että itse olisi voinut ottaa kivoja kuvia, kun tykkään valokuvata kovasti (tai neuvoa Jesseä miten mua kuvataan 😀 ) , mutta olen kyllä iloinen että otettiin kuvaaja ikuistamaan hetket, joihin osaan sain Jessenkin sitten mukaan.

 

Sää oli kaunis ja ulkona kelpasi keikistellä mekoissa ja hameissa. Kuvat otettiin viikko sitten, raskausviikolla 31+6 ja tänään on siis 33+0. Kuvia varten olin katsellut inspiraatiota Pinterestistä ja lähetin kuvia sitten kuvaajallekin, jotta hän tiesi millaisista kuvista pidän. Kuvauspaikkana toimi ihana ranta tässä lähellä.

Tässä muutamia muita otoksia:

Kuvat otti casualfoto.fi.

Muutamia vinkkejäni raskauskuvauksiin:

  • Kuvauksiin voit mennä rohkeasti heti kun masun koko ylittää ”rintalinjan” sivuprofiilista
  • Katso etukäteen millaisista kuvista pidät ja tee niistä taulu esimerkiksi Pinterestiin. Käytä esim. hakusanoja maternity photos tai pregnancy photos
  • Osta itsellesi jotain ihonmyötäistä päällepantavaa, joka korostaa vatsasi muotoa. Itse löysin sattumalta todella edullisesti Zarasta mekon, jossa oli vielä mahtavat raidatkin mahaa korostamaan.
  • Kokeile erilaisia jalkojen asentoja, hieman etummaista jalkaa koukistamalla saa helposti kauniin kaaren aikaan.

 

Olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia raskauskuvauksista! 🙂

Natasa Höök

Raskausviikko 32+0 ja äitiysvaatelöytö

Eilen oli pitkä ja väsyttävä päivä. Heti aamusta neuvolakäynnille, sen jälkeen kovaa vauhtia mekko ostoksille vauvamasun kuvausta varten ja sitten pikku päikkäreiden jälkeen nopea ehostautuminen ja varsinaiset kuvaukset. Meinasin kaiken tämän jälkeen nukahtaa pystyyn. Jalat olivat ihan poikki ja silmäluomet painuivat väkisin kiinni.

Neuvolakäynnillä ei tullut juurikaan yllätyksiä, painoni oli ottanut kyllä pienen (tavallista suuremman) harppauksen ylös päin. Ei tässä kuitenkaan mitenkään kauheasti edelleenkään ole tullut ylimääräistä kerättyä, mikä on varmaankin ihan hyvä juttu. Tunnustelemalla saatiin selville, että Tyyppi on tuolla vatsassa kääntynyt jo aikalailla oikeaan asentoon, pää alhaalla ja koivet kohti kattoa, mikä oli mukava kuulla. Sydän jumpsutti hienosti kuunnellessa. Juteltiin vähän imetyshommista ja sen sellaisesta, toivon kyllä kovasti että imetys minulta luonnistuu sitten.

natasahook.com

Suoraan neuvolasta lähdin sitten kiertelemään kauppoja kun etsiskelin sopivasti vatsaa korostavaa kaunista mekkoa päivän ”pömppömahakuvauksia” varten. Pitkän etsinnän jälkeen mekko löytyikin Zarasta vajaalla 13 eurolla, vaikka budjetti olisi kyllä sallinut hieman hinnakkaammankin mekon. Tämä oli juuri sellainen mikä minulla oli ollut mielessä, ostin samasta mekosta myös kirkkaan punaisen version. Mekko venyy mukavasti masun päälle. Suosittelen tätä ehdottomasti jokaiselle tyköistuvaa kesämekkoa etsiskelevälle mammalle!

natasahook.com

Kuvauksissa oli hauskaa ja saatiin varmasti paljon kivoja kuvia, kuvaajana meillä toimi sama mies, kuka kuvasi myös häämme viime syyskuussa. En malta odottaa että saan kuvat käsiini!

Tänään siis rv32 ja alkaa tässä kieltämättä jo vähän jännittää. Hyvin tämä menee, luotan siihen ja sitä koitan muistaa itselleni toistaa.

Käykää seuraamassa mua muuten facebookissa ja instassa mun uutta tiliä jos ette ole sitä vielä löytäneet! 🙂 Pusuja päiväänne!

Natasa Höök

 

Odotusajan treenirutiinit – 3 lemppariani

Raskaus on muuttanut aika paljon asioita treenirutiineissani ja erityisesti nyt raskausviikolla 32 jo kun mennään, niin enää ei kovin paljon täällä jumpata. Hyvinvoinnistani olen halunnut tietenkin pitää huolta, ja treenattu on niinkuin vaan suinkaan on pystytty. Välillä kyllä niin harmittaa kun katsoo muiden treenikuvia eikä pääse itse mukaan leikkimään! Plääh! Treenirutiinini on ollut tässä jotakuinkin seuraavanlainen:

natasahook.com

Kävelylenkkejä niin usein kuin mahdollista

Olen pyrkinyt käymään lenkillä joka päivä, mutta kun on ollut laiskoja päiviä, olen antanut itseni levätä. Vähintään muutaman kerran viikossa olen joka tapauksessa käynyt. Vauhti kävelyillä on hidastunut varmaan puoleen entisestä ja on kyllä aikamoista köpöttelyä. Kovempi vauhti saa helposti harjoitussupistukset käyntiin. Pari 20 minuutin köpöttelyä on jo hyvä saavutus masun kanssa jos ei muuta saa aikaiseksi.

 

Koti- ja kehonpainotreeniä

Erityisesti kevyet oman kehon painolla tehtävät jumpat ovat olleet lihaskuntoharjoitteluni perusta raskausaikana. Olen käyttänyt välillä avukseni myös kahvakuulaa kotitreeneissä. Olen treenannut erityisesti jalkoja ja peppua. Esimerkiksi vuoronostot kontillaan on oivallinen ja kevyt, sekä samalla myös selkää huoltava liike!

 

Kevyttä nyrkkeilyä

Niska- ja hartiakipuihin auttavaa nyrkkeilytreeniä on tullut harrastettua erityisesti valmennettavani kanssa salilla, kun olen itse näyttänyt liikkeitä ja pitänyt pistareita. Toisinaan käymme mieheni kanssa myös sunnuntainyrkkeilyllä Sporttikujalla. Kotona voi nyrkkeillä myös oikein hyvin peilin edessä mielikuvitusvastustajaa vastaan!

natasahook.com

Aika kevyttä treeni minulla siis on ollut ja sitä se saa ollakin! Olen kuunnellut paljon tuntemuksiani ja antanut kehoni määrätä tahdin. Raskaus on hyvä ja tärkeä syy vähän höllätä, jos siltä tuntuu. Raskausaika on myös todella hyvä aika aloittaa hieman aktiivisempi elämäntapa, mikäli vain oma ja vauvan terveys sen sallii 🙂 Mukava jatkaa hommaa sitten vaikkapa vaunulenkkien muodossa kun vauva on syntynyt.

natasahook.comNatasa Höök

Äitienpäivä – Pohdintaa äitiydestä

Itse en vielä tänä vuonna pääse juhlistamaan äitienpäivää itse äitinä, mutta ensi vuonna ilmeisesti sitten on jo minunkin vuoroni. Olen minä toki ollut kissamamma jo kohta 11 vuotta, mutta se lienee hieman eri asia. Ei ole kissoilta koskaan kukkiakaan tullut äitienpäivänä, kakkia ehkä sitäkin enemmän.

Tänään raskaudessani on meneillään päivä 29+5, eli 30 raskausviikko alkaa olla jo kohta taputeltu. Pikkuhiljaa alkaa jo vähän jännittääkin, että miltä se äitiys sitten tulee tuntumaan ja mitä se tulee olemaan. Kovasti odotan että tuota vatsassani kasvavaa asukasta pääsisin jo tapaamaan. Pinnasänky odottaa vielä olohuoneen nurkassa maalia pintaansa ja äitiyspakkaus on jossain matkalla meille. Vatsa kasvaa ja aina välillä hauskasti heiluu tyypin siellä myllertäessä. Tämä on uutta, hauskaa ja jännittävää aikaa. Olen onnekseni myös voinut todella hyvin. Hetken minua vaivanneet selkäkivutkin ovat kaikonneet, kun olen kyennyt vähentämään tietokonehommia.

Iloksemme olemme saaneet monestakin suunnasta kuulla, että meistä tulee vielä hyvät vanhemmat. Tänään viimeksi vieraillessamme mummini luona, mummi sanoi että miehestäni tulee hyvä isä. On myös ihanaa, että pystymme tarjoamaan lapsellemme kokonaisen perheen: isän ja äidin.

Itse kasvoin melko pitkälti koko lapsuuteni mummini hoivissa ja hän kyllä kasvatti minut hyvin. En elänyt yltäkyläisyydessä, en saanut aina kaikkea mitä halusin, mutta sain kaiken minkä tarvitsin: Erityisesti rakkautta, tukea ja ymmärrystä. Sain myös nakkisoppaa, helmivelliä ja vastapaistettuja lettuja.  Välillä sain kinuttua jitselleni onkin turhakkeen kaupastakin. Kun kiukuttelin ja huusin, mummini ei jättänyt minua yksin, vaan halasi kaiken paremmaksi. Kun mieleni jostain järkkyi ja minulla oli vaikeaa, mummini jaksoi muistuttaa minua herkkyydestäni. Minua ei vähätelty, mummin kanssa sain itkeä jos itketti ja huutaa ja kirota jos ketutti. Jotkut kummastelivat, kuinka kehtasin kävellä julkisesti mummini kanssa kaupoilla, välillä ihan käsi kädessä. Tottakai minä kehtasin. Rakkaan ihmisen kanssa. Herranjestas sentään! Miksi en kehtaisi? Kun minulle tuli vähän ikää lisää, kävimme edelleen viikonloppuisin yhdessä pitsalla. Mummin puolikkaasta jätettiin aina ”ötökät” eli herkkusienet pois 😀

Teininä olin välillä varmasti hankala, ja mummia pelotti kun halusin mennä. Kunnioitin kuitenkin kotiintuloaikoja ja sitä, että mummi halusi että aina joku saattaa minut kotiin.

Minulla oli  turvallista. Sain olla oma itseni. Haluan olla itsekin omalle lapselleni yhtä hyvä, en tiedä osaanko olla parempi. Jos jotain tekisin erilailla, niin ehkä sen, etten suojelisi ihan liikaa. Minusta nimittäin kasvoi ehkä vähän pelokas, sellainen mukavuusalueelle jumiutuva. Siitä onneksi kuitenkin itsekseni kasvoin sitten pois, omalla ajallani. Ehkä niinkin on ihan hyvä. Ehkä siis en muuttaisi mitään.

Kiitos mummi, että kasvatit minut hyvin. Kiitos siitä kaikesta rakkaudesta ja kiitos että olet vielä. Lupaan rakastaa omaa pientäni yhtä yhtä hyvin kuin sinä rakastat minua.

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille! Muistakaa, että olette tärkeitä lapsillenne!