Eilen pääsin käymään yksin kaupassa (tai ylipäätään jossain) ekaa kertaa melkein 4 viikkoon. Se fiilis kun astuin ovesta ulos ilman vaunuja ja kun sain taas olla yksin omassa maailmassani lempimusat korvissa oli jotenkin ihan uskomaton. Vapaat kädet, kuulokkeet korvissa blokkaamassa kaiken ulkopuolisen. Nopeampi askel. Minä. Yksin. Jopa tuuli kasvoilla tuntui erilaiselta. Varmaan siksi kun katse oli tiessä eikä vaunuissa nukkuvassa tuhisijassa. Niin vapaa olo. Melkein nauratti kuinka pieni kauppareissu voikin piristää. Rakastan mun pienenpientä tyttöäni, elämäni valoa ja ihmeiden ihmettä tietysti ihan älyttömästi, mut onhan se ollut iso muutos mulle että joku on joka hetki musta riippuvainen. Oon tottunut olemaan pitkät ajat päivistäni yksin omien ajatusteni ja ideoiden kanssa. Mä…