-
Hääpäivä numero uno – Kahdenkeskistä aikaa
Eilen 17.9 me juhlittiin ensimmäistä hääpäivää. Vähän yli kaksi vuotta sitten tapasimme ja vuosi sitten sanoimmekin toisillemme Kulosaaren kirkossa tahdon, kauniissa syksyisessä ja aurinkoisessa säässä. Aurinko helli meitä myös tänä vuonna ensimmäisenä häiden vuosipäivänä. Joku hullu joskus kauhisteli ”nopeaa etenemistä”, mutta kun kolahtaa niin silloin kolahtaa. Onneksemme Lilin kummitäti pääsi hoitotädiksi sillä aikaa kun me hipsimme hetkeksi Herttoniemen kartanolla sijaitsevaan Wanhaan Myllyyn hääpäivän ateriaa nauttimaan kahden kesken. Edellisestä kahdenkeskisestä hetkestä onkin ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta ia tämä pieni irtiotto tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Pakko myöntää kuitenkin, että jännitti hirmuisesti jättää oma pienokainen jonkun toisen hoiviin. Uskaltauduin nauttimaan jopa lasillisen shampanjaa päivän kunniaksi. Ateriaksi valitsimme valmiin 3 ruokalajin menun, jossa oli alkuruokana…
-
Rv 39: Hetki jolloin luulin jääneeni leskeksi
Viimeistä päivää viedään raskausviikolla 39 eli 38+6 plakkarissa. Pieniä merkkejä synnytyksen lähestymisestä olen ollut bongaavinani koko viikon. On ollut jomotusta, vihlovaa kipua ja kerran jo mietin josko lapsivedet ovat alkaneet valua. Maha on laskeutunut ja anopin mukaan ihan kypsän näköinen kuulemma. Tänään supistelee jo enemmänkin. Huomiseksihan tuo Jesse oli vatsan asukkaan kanssa sopinut syntymäpäivän. Saa nähdä pitääkö pienokainen sopimuksesta kiinni 😉 Viimeisiä hankintojakin vauvalle on vielä tehty, ostin ihan super suloisen pupupehmonkin hänelle sänkyyn koristeeksi. Pitää nyt vähän olla jotain söpöä turhakettakin. Perjantaina oli Jessen viimeinen työpäivä ennen kesälomaa (ja mahdollista jatkoksi tulevaa isyysvapaata), melkein kaksi vuotta kovaa työtä miehellä takana ilman lomaa. Oli mulla tarkoitus järkätä jotain…