Avainsana: rakkaus

Hääpäivä numero uno – Kahdenkeskistä aikaa

Eilen 17.9 me juhlittiin ensimmäistä hääpäivää. Vähän yli kaksi vuotta sitten tapasimme ja vuosi sitten sanoimmekin toisillemme Kulosaaren kirkossa tahdon, kauniissa syksyisessä ja aurinkoisessa säässä. Aurinko helli meitä myös tänä vuonna ensimmäisenä häiden vuosipäivänä.

Joku hullu joskus kauhisteli ”nopeaa etenemistä”, mutta kun kolahtaa niin silloin kolahtaa.

Onneksemme Lilin kummitäti pääsi hoitotädiksi sillä aikaa kun me hipsimme hetkeksi Herttoniemen kartanolla sijaitsevaan Wanhaan Myllyyn hääpäivän ateriaa nauttimaan kahden kesken.

Edellisestä kahdenkeskisestä hetkestä onkin ehtinyt vierähtää jo kaksi kuukautta ia tämä pieni irtiotto tuli kyllä ehdottomasti tarpeeseen. Pakko myöntää kuitenkin, että jännitti hirmuisesti jättää oma pienokainen jonkun toisen hoiviin.

Uskaltauduin nauttimaan jopa lasillisen shampanjaa päivän kunniaksi. Ateriaksi valitsimme valmiin 3 ruokalajin menun,  jossa oli alkuruokana kantarellikeittoa, pääruuaksi villisorsaa ja jälkkäriksi juustokakkua. Kaikki oli hyvää ja annoksetkin sen kokoisia ettei jäänyt nälkä.

Kantarellikeitto oli niin hyvää että olisi tehnyt melkein mieli nuolla lautanen 😀

Pääruoan villisorsa oli uusi kokemus meille, ei siitä uutta suosikkiruokaa tullut, mutta hyvää oli. Lisukkeet erinomaisia.

Jälkiruoka kruunasi kokonaisuuden. Söin kerrankin jotain herkkua hitaasti 😀 Enkä edes miettinyt koko aikaa Liliä.

Myös aviomies oli herkullinen.

Meillä oli ennen Lilin syntymää tapana pitää sunnuntaisin aina ”treffipäivä”. Sunnuntait oli pyhitetty siis yhteiselle ajalle, nykyään tälläistä ei pääse joka sunnuntai, mutta täytyy järjestää kahdenkeskisiä hetkiä jossain vaiheessa vähintään kerran kuussa. On mukava päästä rauhassa nauttimaan toistemme seurasta.

Ja naureskeltiin eilen, että oli mukava kerrankin päästä valmiiseen pöytään, normaalisti kun Jesse joutuu rakentaa kaikki huonekalut itse 😉 Se oli mun keksimä tosi hauska juttu. Totta tosin 😀

Kuluneen vuoden aikana olisi minulta kysytty minä päivänä tahansa, että olenko onnellinen, niin olisin joutunut vastaamaan että olen. Olen ollut joka päivä onnellinen.

Olen ollut avioliitossani onnellinen myös niinä päivinä jos jokin on vähän huolettanut, sillä olen tiennyt että meillä on aina toisemme ja että selviämme yhdessä ihan mistä tahansa. Mulla on maailman paras aviomies. Mummini sanoin: ”Mittatilausmies”.

Mittatilausmieheni kanssa muistamme kertoa joka päivä toisillemme että olemme tärkeitä, autamme aina tarvittaessa ja olemme tukena kaikessa.

Mitä eroa on tykkäämisellä ja rakastamisella? Buddha sanoi: Kun tykkää kukasta, sen vain poimii ylös. Kun rakastaa kukkaa, sitä kastelee joka päivä.

Mun oma vinkkini onnistuneeseen avioliittoon: Muistakaa pussata joka päivä ja sopikaa riidat ennen nukkumaanmenoa. Älkää antako auringon laskea vihanne ylle.

Natasa Höök

Seuraa minua:

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa

Kun kaurahiutaleet harmittaa – muista rakkaus.

Tiiättekö sen fiiliksen kun ensin aamulla ärsyttää toisen pöydälle jättämä tyhjä luomukaurahiutalepaketti (tai joku muu mikä ei johonkin kuulu).

Sit hetken päästä muistaa, että hyvin todennäköisesti joskus tulevaisuudessa tulee kohtaaman sellaisen surullisen päivän kun se kaurahiutalepaketin unohtelija ei ole enää täällä. Jompikumpihan sitä todennäköisesti lähtee ensin.

Sen muistettuaan siivoaa kaurahiutalepaketin pois kartonkeihin ja päättää keskittyä taas jatkossa enemmän olennaiseen. Ihmisiin joilla on väliä. Elämään. Perheeseen. Tunteeseen. Rakkauteen.

Halaa pientä tytärtään, soittaa miehelle töihin että meillä on ikävä.

Ei oikeasti yhdellä hiutalepaketilla niin väliä vaikka vauva-arki vähän aamulla väsyttääkin.

Olihan se ihana ladannut taas kahvinkeittimenkin valmiiksi ja suukonkin antoi lähtiessään.

Miten sitä joskus meinaakin kiehua puurot yli ihan hölmöistä asioista? Miksi sitä välillä kuvittelee että ihan kummallisilla asioilla olisi tässä elämässä jotain merkitystä? Samaa olen miettinyt, että miksi ihmeessä sitä ostelee kotiinsa kaikkea turhapäiväistä tavaraa kun ei niillä sitten lopulta mitään kuitenkaan tee.

Mun ajatukset on pyörineet taas tän aiheen ympärillä noista Turun surullisista tapahtumista asti ja purkautuivat nyt tälläisen tekstinpätkän muodossa ulos. Vähän poikkeaa blogin tyylistä, mutta siitä viis 😀

Muistakaa rakastaa toisianne.

(Kuva: Ronnie Hole, Casualfoto.fi)

Natasa Höök

Seuraa minua

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa

Rv 39: Hetki jolloin luulin jääneeni leskeksi

Viimeistä päivää viedään raskausviikolla 39 eli 38+6 plakkarissa. Pieniä merkkejä synnytyksen lähestymisestä olen ollut bongaavinani koko viikon. On ollut jomotusta, vihlovaa kipua ja kerran jo mietin josko lapsivedet ovat alkaneet valua.

Maha on laskeutunut ja anopin mukaan ihan kypsän näköinen kuulemma. Tänään supistelee jo enemmänkin. Huomiseksihan tuo Jesse oli vatsan asukkaan kanssa sopinut syntymäpäivän. Saa nähdä pitääkö pienokainen sopimuksesta kiinni 😉

Viimeisiä hankintojakin vauvalle on vielä tehty, ostin ihan super suloisen pupupehmonkin hänelle sänkyyn koristeeksi. Pitää nyt vähän olla jotain söpöä turhakettakin.

 

peti

 

Perjantaina oli Jessen viimeinen työpäivä ennen kesälomaa (ja mahdollista jatkoksi tulevaa isyysvapaata), melkein kaksi vuotta kovaa työtä miehellä takana ilman lomaa. Oli mulla tarkoitus järkätä jotain tosi spesiaaliaki hänelle, mutta päädyttiin sitten ravintolaruokaan ja rauhalliseen kotihengailuun.

Ihanaa saada viettää aikaa kahden oikein kunnolla taas pitkästä aikaa. Lauantaina tosin hetken ehdin luulla että ilo oli vain lyhytaikainen.

Olin lähettänyt Jessen heittämään mun FB-kirppiksellä myymiä elokuvia ostajalle tuohon ihan lähelle meidän kotia. Jesse laittoi mulle viestiä, että kaupat oli hoidettu ja oli tulossa kotiin päin.

Joitakin minuutteja myöhemmin kuulin ASEEN LAUKAUKSIA pihalla! Olisiko ääni kuitenkin voinut olla jotain muuta? Ei, kyllä ne oli aseen laukauksia.

Yritin soittaa Jesselle. Ei vastausta. Arvatkaa iskikö paniikki? Minä viimeisilläni raskaana ja joku nyt ampui mun miehen? Sydän kurkussa odotin ja sekunnit tuntui minuuteilta tai tunneilta.

Nopea ajatuksenjuoksuni toi mieleen viime talvelta tapauksen, jossa nuori äiti jäi yksin lapsen kanssa vain muutama viikko vauvan syntymän jälkeen. Sydäntä puristi. Muutenkin sitä on raskaana niin herkillä ja kun vielä rakastaa toista niin älyttömän paljon…

Parin minuutin päästä kuulin kuitenkin kun avain kääntyi kotioven lukossa. Jesse kertoi että oli nähnyt 50-100m päästä kun poliisi oli ampunut meidän viereisen talon edessä jotain miestä kohti. Halasin Jesseä niin lujaa kuin ikinä pystyin.

Onneksi ampuja oli poliisi, eikä joku hörhö. Pystyi ainakin oikeasti lohduttautumaan sillä, että Jesse ei ollut vaarassa. Ja onneksi mun mieheni oli kunnossa! Jotenkin tälläinen asia taas muistutti siitä, että täytyy ihan oikeasti olla kiitollinen jokaisesta päivästä jonka saamme viettää täällä rakkaidemme kanssa.

Vaikka unelmoimme ehkä suurista, on tärkeä muistaa elää myös hetkessä eikä miettiä ainoastaan leppoisia eläkepäiviä etukäteen.

Kuva Rv 32: casualfoto.fi

Rakastakaa, halatkaa, halutkaa ja kuunnelkaa toisianne. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja milloin on se viimeinen päivä.

Natasa Höök

Seuraa minua

Instagramissa

Facebookissa

Bloglovin’issa