Synnytyskertomus
Vihdoin… mä oon kirjottanut tätä postausta niin monta päivää. Muisti pätkii ja on pitänyt toimia ruokinta-automaattina. Tässä tulee synnytyskertomus (kuvia olisi ollut enemmän, mutta sunnuntaina Jessen puhelin halusi pussata kaupan lattiaa ja hajosi) :
Koko alkuviikon oli tullut harjoitussupistuksia tiheästi. Torstaina 20.7.2017 raskausviikolla 39+3, aamu valkeni minulle jo kolmen aikaan kummallisen voimakkaisiin ja säännöllisiin supistuksiin. Kestoltaan supistukset olivat lyhyitä, n.10sekunnin pituisia ja tulivat säännöllisesti 10 minuutin välein.
Arvasin heti, että tänään vielä lähdetään synnyttämään. Olin kokoajan ajatellut että meidän pikkuinen ei laskettuun aikaan asti odottele.
Soittelin synnytyssairaalaan jossa sanottiin että supistusten pitäisi olla kestoltaan kuitenkin paljon pidempiä ja tulla tiheämmin. Sieltä sitten toki tiedusteltiin myös perinteiseen tapaan, että olenko ottanut Panadolia?
-No en, enkä ota. Olin haaveillut luomusynnytyksestä ilman lääkkeellistä kivunlievitystä.
Kävin herättämässä Jessen, jotta pysyisimme paremmin laskuissa siitä kuinka usein supistuksia tuli. Kivut olivat aika kovia, tuntui selässä ja alavatsalla ”menkkamaista jomotusta” kertaa about tuhat. Jesse lämmitti minulle vehnätyynyn ja kävimme nukkumaan pariksi tunniksi välillä heräten tyynyä lämmittämään. Vehnätyyny auttoi niin hyvin, että sainkin nukuttua.
Meni pari tuntia, supistukset olivat kestoltaan pidempiä ja soitin taas sairaalaan, jossa nyt kerrottiin että niitä pitäisi tulla vieläkin useammin ja että kotona voisin olla niin pitkään kuin tuntuu hyvältä.
Vähän epäilytti tuon neuvon ja korkean kipukynnykseni yhdistelmä. Osaisinko lähteä tarpeeksi ajoissa?
Supistuksia tuli 12 aikaan päivällä vielä säännöllisemmin, nyt se ”ohjeen mukainen määrä” minuutin pituisia ja kolme 10 minuutin sisään. Soitin taas sairaalaan. Nytkö pitää lähteä?
-Oletko ottanut nyt Panadolia?
-No en. Edelleenkään.
Ei ollut vielä aika lähteä. Kipua lievitin koko kotonaoloajan hengailemalla jumppapallon päällä, lämpimässä suihkussa ja vehnätyynyllä.
Jesse hieroi alaselkääni aina supistuksen tullessa ja paineli akupisteitä. Kuuntelin rytmikästä musiikkia, tanssin ja kävelin. Makuullaan oli huono olla.
Supistukset pysyivät säännöllisinä, voimistuivat ja pisimmät kestivät jo kaksikin minuuttia putkeen kivuliaina.
Kahden aikaan päivällä tuli melkein stoppi. Supistukset harvenivat pariksi tunniksi, mutta olivat entistä kivuliaampia ja pidempiä.
Ehdittiin jo hetken miettiä että tässäkö tämä nyt oli, kunnes välit tihenivät taas ja yhden supistuksen kesto pysyi minuutissa.
17:50 Soitin Naistenklinikalle kun tuntui että nyt tulee lähtö. Supistukset olivat todella kivuliaita.
Naistenklinikalla oli täyttä, joten soittoa Kätilöopistolle. Sieltä sain neuvon, että koska en kivunlievitystä halua, niin ihan turha vielä tulla.
Perus ”niin kauan kuin kotona tuntuu hyvältä” ja ”kannattaa ottaa Panadol”. No ei tuntunut hyvältä, mutta pärjäilin.
Arvottiin hetki lähdetäänkö vaiko eikö lähdetä. Kyyti olisi ”vaarilta” tulossa kun vaan tarvitaan. Päätettiin että ei nyt sittenkään lähdetä.
18:36 Vessakäynnin ja verenvuodon jälkeen tulikin äkkilähtö.
18:41 Limusiinikyyti tuli pihaan. Kyllä, kirjaimellisesti limusiinkikyyti. Ylpeän vaari-ihmisen juttuja 😀
19:23 Meidät kirjattiin sisään Kätilöopistolle. Kätilö tarkasti saavuttuamme missä mennään. Sormelle auki. Ajattelin että ei voi olla totta. Pakkohan tämän oli nyt olla pidemmälle edennyt. Kätilö kuitenkin sanoi että kyllä tästä varmasti synnytys vielä saadaan, mutta ehkä menisi pidempään kuin kuviteltu. Meidät passitettiin kävelylle ja sovimme että 21:15 olisimme takaisin ja katsottaisiin tilannetta uusin silmin.
Kävely tyssäsi melko äkkiä kuitenkin jo Kättärin oville kun alkoi supistaa kovasti. Jesse hieroi selkääni. (Tämän oli kuulemma todistanut myös ikkunasta kurkkinut ”Taalasmaa” vauva-aiheisesta facebookryhmästä. Yes you! ) Palattiin heti takaisin sisälle. Supisteli kivuliaasti. Kävely oli miltei mahdotonta.
Menimme huoneeseen, pötkötin hetken pedillä ja menin vessaan pissalle. Ei tullutkaan pissaa, tuli lapsivesi.
Painoin kutsunappia ja kätilö tuli ihmeissään huoneeseen, hän ei tiennyt että olimmekin tulleet jo takaisin.
20:45 Kätilö kirjasi lapsivedet menneeksi ja tarkisti missä mennään. 5 cm auki. Tilanne oli siis edennyt sormelle auki tilanteesta lapsivesien menoon ja tähän alle tunnissa.
Yritin levätä hetken sängyllä, kätilö haki lämminvesipullon koska kaikessa tohinassa vehnätyyny tietenkin oli unohtunut kotiin. Olin vähän aikaa seisoma-asennossa käyrillä, makuulla sattui niin paljon. Hoin useaan kertaan että haluan kakalle 😀 (oikeasti tämä oli jo ponnistamisen tarve, mutta kätilö ei ymmärtänyt.
Jossain vaiheessa yhdeksän ja kymmenen välillä tuli kätilöille vuoronvaihto, ponnistamisen tarve koveni (sanoin taas haluavani kakalle 😀 ) kätilömme Raakel tajusi heti että kyseessä oli tarve ponnistaa, kurkkasi tilanteen totesi että vielä ei saa.
En millään pystynyt olla ponnistamatta vaikka kuinka yritin rentoutua, joten haaveeni kokonaan luomusta synnytyksestä oli historiaa. En halunnut pitkittää ja hankaloittaa synnytystä joten otin avuksi ensin ilokaasun ja sitten epiduraalin. Epiduraali toimi mainiosti enkä tuntenut oloani edes epäonnistuneeksi vaikka luomusynnytystä ei nyt sitten tullutkaan. Nyt sain hillittyä ponnistamisen tarvetta.
Meni vain muutama hetki ja olinkin sitten jo kokonaan auki.
00:00 Ponnistusvaihe aloitettiin seisten, Jesse tuki minua kokoajan ja kuuntelimme rentouttavaa soittolistaa Spotifysta.
Siitä sitten kätilön ohjeistamana siirryin pedille kontilleen, josta lopulta päädyin kyljelleni. Synnytyskertomukseen oli kuitenkin hassusti kirjattu puoli-istuva asento.
Ponnistaa en suostunut väkisin vaan himmailin aina vähän repeämien välttämiseksi. Yritin rentoutua parhaani mukaan. Eniten jännittikin tietysti se vaihe kun pitää tehdä kätilön kanssa yhteistyötä se hetki kun repeämiä yleensä syntyy.
01:06 Päivän jo käännyttyä perjantaiksi, tunnin rauhallisen väkerryksen jälkeen tyttö vihdoin syntyi. Rääkäisy kertoi heti että täällä ollaan! Ja vielä Hannele-mumin nimipäivänä 😉 48cm ja 3175g.
Hommasta selvisin siis ilman repeämiä, leikkausta tai muita hankaluuksia. Lantionpohjan lihaksia aloin etsiä jo heti synnytyspedillä ja löysinkin tuntuman aika hyvin heti.
Vauva voi hyvin ja Jesse pesi hänen tukan samalla kun minä kävin suihkussa. Kinaa iholta emme halunneet pestä pois.
Osastolle pääsimme vasta aamuyöstä, Jesse joutui lähtemään taksilla kotiin koska kaikki perhehuoneet olivat täynnä.
Jäin vauvan kanssa pötköttelemään sänkyyn ja pidinkin pienokaista vierihoidossa koko sairaala-ajan.
Jesse oli seuranamme melkein kokonaan tuon perjantain (jäi sairaalalounas syömättä kun hän tuli paikalle Hanko-sushin lajitelmien kera <3 ) meillä kävi myös vieraita lahjojen kera. Lauantai-päiväkin oltiin yhdessä koko perhe ja silloin päästiinkin jo illasta kotiutumaan. Periaatteessa ehdimme siis olla vain yhden yön sairaalassa.
Kotiutumiskyytinä pienelle prinsessalle toimi vaarin ajama limusiini. Tästä on aika hankala pistää enää paremmaksi autokyydin suhteen 😀 Mikähän oli mun ensimmäinen autokyyti? Ei ainakaan limo.
Synnytys oli kokemuksena minulle todella miellyttävä eikä mikään jäänyt kaivelemaan mieltä, myös kotiutumisen jälkeen kaikki on mennyt hienosti.
Annoinkin synnytykselle pisteitä ihan täyden kympin. Kaikki meni just niinkuin oli tarkoitettu ja pieni rakas prinsessa on nyt sylissä.
Aika vauhdillahan siinä sitten edettiin kun vauhtiin päästiin, lapsivesien menosta noin 4,5h päästä kun oli jo vauva maailmassa.
Imetys lähti heti hienosti käyntiin jo sairaalassa ja nyt maitoa jo nouseekin tosi hyvin. Tyttö on välillä (yleensä) vaan kauhea tohottaja ettei meinaa malttaa etsiä nänniä 😀
Hassua on katsoa taas omaa kroppaa, tuntuu niin rimpulalta kun tuntuu että kaikki lihakset ovat kadonneet johonkin ja tissit vaan kasvaa kasvamistaan. Palautuminen on lähtenyt mielestäni oikein hyvin käyntiin.
Tästä on hyvä jatkaa <3 Olen onnellinen. Ollaan onnellisia. Koko perhe.
