- family - perhe on tärkein, Kategorioimaton, momlife - äitiys on lahja elämältä, Päiväkirja, pregnancy - odotus on ihanaa aikaa
Synnytyskertomus
Vihdoin… mä oon kirjottanut tätä postausta niin monta päivää. Muisti pätkii ja on pitänyt toimia ruokinta-automaattina. Tässä tulee synnytyskertomus (kuvia olisi ollut enemmän, mutta sunnuntaina Jessen puhelin halusi pussata kaupan lattiaa ja hajosi) : Koko alkuviikon oli tullut harjoitussupistuksia tiheästi. Torstaina 20.7.2017 raskausviikolla 39+3, aamu valkeni minulle jo kolmen aikaan kummallisen voimakkaisiin ja säännöllisiin supistuksiin. Kestoltaan supistukset olivat lyhyitä, n.10sekunnin pituisia ja tulivat säännöllisesti 10 minuutin välein. Arvasin heti, että tänään vielä lähdetään synnyttämään. Olin kokoajan ajatellut että meidän pikkuinen ei laskettuun aikaan asti odottele. Soittelin synnytyssairaalaan jossa sanottiin että supistusten pitäisi olla kestoltaan kuitenkin paljon pidempiä ja tulla tiheämmin. Sieltä sitten toki tiedusteltiin myös perinteiseen tapaan, että olenko ottanut…