Tuoko oma koti onnen? Elämää 50-luvun talossa.
Tajusin juuri, että silloin kun jäin blogitauolle asuimme vielä vuokralla Helsingissä. Olimme tosin jo tehneet kaupan talosta jossa nyt asumme ja olemme asuneet 3 vuotta. Säästö ja talonostoprojektistamme on muuten tehty pari haastatteluakin, linkit löytyvät tekstin loppupuolelta.
Oma talo oli pitkään suuri unelmani. En muista että olisi edes elämässäni ollut aikaa, jolloin en olisi halunnut ihan omaa kotia.
Kun tapasimme mieheni kanssa, aloitimme melko pian yhteisen säästöprojektin omaa kotia varten ja olimme todella ylpeitä siinä vaiheessa kun talo oli vihdoin ostettu, mutta oikeastaan siitähän se matka vasta alkoi. Varmaan yksi suurimmista ja opettavaisimmista tapahtumista tämä on ollut tähänastisista elämäni kokemuksista.
Remontti oli iso sillä talo oli ostohetkellä melkoisen huonossa kunnossa. Taisimmekin katsoa taloa hieman ruusunpunaisten lasien läpi ostohetkellä, sillä remontoidessa ja asuessa on tullut huomattua ja ymmärrettyä vähän kaikenlaista. Isompia ja pienempiä yllätyksiä.
Kaikesta huolimatta uskon että tämä on juuri se talo, missä meidän on ollutkin tarkoitus asua nämä vuodet. Asioiden tarkoitus ja merkitys elämässä on aina se, mikä me itse sille annetaan.
ON MINUN TEHTÄVÄNI TEHDÄ ITSENI ONNELLISEKSI
Yksi herättävimmistä hetkistä minulle itselleni oli se, kun ymmärsin että mikään minusta itsestäni ulkopuolinen asia ei voi tehdä minua onnelliseksi. Se on minun oma tehtäväni. Ei yksikään ihminen, talo tai muu asia voi sitä minulle tuoda. Se tunne kumpuaa sisältä.
Kukaan meistä ei itseasiassa edes halua vain sitä asiaa mitä me itsellemme ajattelemme haluavamme, oli kyse sitten tietystä rahasummasta, omasta kodista tai kumppanista. Me tosiasassa kaipaamme elämäämme jotain tunnetta ja kuvittelemme että se asia elämäämme sen tuo.
Itse olen osittain hyvin turvattomalta tuntuneen aiemman elämäni johdosta kaivannut aina elämääni turvaa. Olen etsinyt sitä turvallisuuden tunnetta ihmisistä, rahasta ja nyt olin jopa ajatellut että jotenkin oma talo sen toisi.
Muistan edelleen sen hetken niin valokuvamaisen tarkasti, kun vain pari viikkoa muuttomme jälkeen istuin erittäin keskeneräisessä keittiössämme kahvikupin äärellä. Vanhat rikkinäiset lattiat esillä ja kaapit sikin sokin katsoin elämääni jotenkin ihan uusin silmin. Väsynyt keho. Kaikesta stressistä ihokin huonossa kunnossa.
Tämäkö nyt teki minut vihdoin onnelliseksi? No ei se mitenkään maagisesti kyllä tehnyt. Oliko minulla vihdoin yhtäkkiä turvallinen olo? Ei ollut. En siis toki tarkoita että olisin ollut onnellinen. En missään nimessä.
Tarkoitan vain, että ”ongelmat” eivät kadonneet mihinkään.
–
Pihakin sai uudet laatat viime kesänä.
TUSKIN KOSKAAN TULEE VALMISTA
Itse asiassa keskeneräinen remontti, kaikki rakennusvaiheen yllätyksen ja kaikki se kaaos sai minut tuntemaan oloni jopa enemmän turvattomaksi. Lisäksi olimme nyt velkaa pankille. Oli kaikenlaista uutta opittavaa omakotitalon asioiden hoidosta. Ihan paperihommiakin. Vakuutukset, jätehuolto jne. Ei tämä tainnutkaan olla monelta osin sitä yksinkertaisuutta mitä kaipasin.
En oikeastaan tiedä mitä olin odottanut. Jotain päätöstä siihen ainaiseen onnen etsintään kai. Se oivallus, että ei sitä tämäkään asia noin vaan tuonut, antoi kuitenkin sysäyksen sille että aloin vihdoin tutkia itseäni ja elämääni aivan uudella tavalla jotta voisin vihdoin tuntea turvallisuutta elämässäni.
Näiden muutaman vuoden aikana olen alkanut ymmärtää sitä miksi olen tehnyt ja ajatellut kuten olen. Onnistunut parantamaan monta syvääkin haavaa mielestäni ja sielustani.
Sitä en tiedä kuinka valmista tästä koskaan tulee. Tuskin täysin koskaan kukaan on valmis. Samahan se on tällaisessa 50-luvun talossakin. Toisinaan hassut ihmiset kysyvät, että onko remontti jo valmis. Aina taitaa olla jotain uutta remontoitavaa ja korjattavaa. Tuntuu että nyt olen vihdoin oppinut vähän hyväksymään sen ja osaan nauttia päivistä ja elämästä stressaamatta kokoajan kaikesta tekemättömästä.
(Seinällä oleva tähtikarttajuliste on saatu aikoinaan kaupallisen yhteistyön yhteydessä Mapifulilta.)
OMANNÄKÖISIÄ VALINTOJA
Siitä pidän kovasti, että tällainen loputon projekti (oli se sitten oman pään tai talon kanssa) ruokkii kyllä kivasti luovuutta ja opettaa nauttimaan matkasta. Ei tästä koskaan valmista tule. Nautitaan kiitollisina siitä mitä meillä on ja kurkotetaan samalla kohti kirkkaampaa tulevaa. Ehkä myös uutta tapettia.
Parasta mielestäni omassa talossa on se, että tästä saa tehdä täysin omanlaisen ja omannäköisen. Juuri kellään ei ole mitään sanomista siihen mitä saa ja voi tehdä. Sama se on omassa elämässä. Niin kauan kuin ketään muuta ei satu ihan oikeasti niin saa tehdä valintoja jotka tuntuvat juuri omalta.
Jos sinäkin haaveilet omasta talosta, niin ihanaa! Muista kuitenkin, että kaikki elämässä ei välttämättä silmänräpäyksessä muutu sen talon oston myötä. Aina tulee jotain uutta mikä vaatii huomiotamme, niin talossa kuin muutenkin omassa elämässä.
Tällä hetkellä unelmoimme jo hirsitalosta veden äärellä. Tai ainahan minä olen siitä unelmoinut. Tämä on vain välietappi. Sitä en vielä tiedä mitä tälle talolle silloin tapahtuu. Muutamia ideoita jo siihenkin on.
Elämässä täytyy aina olla unelmia ja tavoitteita, uskon että ne pitävät meidät elossa.
Voit lukea meidän säästö ja taloprojektista lisää antamistamme haastatteluista tästä ja tästä linkistä.
-Natasa
Löydät minut:
