wellness - hyvinvointi

Usko itseesi

Whether you think you can, or you think you can’t — you’re right. – Henry Ford

Jos uskot siihen, että pystyt siihen mitä haluat tehdä, olet oikeassa. Jos uskot ettet pysty, olet myöskin oikeassa. Usko itseesi on tärkein työkalu, minkä tarvitset saavuttaaksesi kaiken haluamasi, on sinulla sitten uraasi, kehoosi tai oikeastaan mihin tahansa liittyvä unelma tai tavoite.

Aiemmin  saatoin haluta jotain, mutta en uskonut että voisin sitä oikeasti saada. Enkä sitä sitten saanutkaan. Minulla meni pitkään että ymmärsin  kuinka tämä homma toimii. Sitten kun vihdoin aloin uskoa, aloinkin saada  niitä haluamiani USKOMATTOMIA asioita.

Mitä enemmän olen uskonut ja itseluottamukseni on kasvanut, sitä enemmän olen saanut. Paljon on vielä varmasti. En minä ihan valmis ole varmaan koskaan.

Meillä kaikilla on elämässä erilaiset lähtökohdat, toisilla  vahvemmat ja toisilla heikommat ja isommat saavutukset vaativat vähän enemmän töitä. Minunkaan lähtökohtani eivät varmaan monen mielestä olisi olleet ne parhaimmat mahdolliset, mutta parhaani olen tehnyt ja paljon jo saavuttanut.

Mitä sitten olen saavuttanut? Kahden vuoden sisään olen muunmuassa opiskellut itseni unelmieni ammattiin, perustanut yrityksen, löytänyt kumppanin, mennyt naimisiin, säästänyt mukavan summan rahaa asuntosäästötilille, muuttanut ihanaan asuntoon ja tullut raskaaksi. Ihan mukava lista jo minun mielestäni. Kaikki nuo olivat joskus vielä kaukaisia unelmia.

Jos et vielä usko itseesi ihan täysillä, esitä itsellesi että uskot. Se onnistuu kyllä, usko pois 😉 Esitä niin kauan kuin sinun täytyy alkaaksesi oikeasti uskoa itseesi. Välillä voi olla vaikeaa ja uskosi voi horjua, mutta ole sinnikäs.

Tietyt asiat saattavat toki vaatia uskon lisäksi esimerkiksi tiettyjä fyysisiä ominaisuuksia, mutta niistäkin suurimman osan pystyy jokainen hankkimaan. Jotkin rajoitteet ovat haastavampia, mutta usein niidenkin ohittamiseen näyttää löytyvän kiertotie.

Netti on pullollaan esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat hyvinkin karuista vastoinkäymisistä huolimatta nousseet ja löytäneet elämälleen uuden ja entistä ehomman tarkoituksen ja sisällön elämäänsä tai hankaluuksista huolimatta saavuttaneet fyysiset tavoitteensa.

Nämä tarinat inspiroivat ainakin minua kovasti. He eivät ole tyytyneet kohtaloonsa, vaan ovat lähteneet tietoisesti pyrkimään kohti parempaa. Useat pitävät heitä ehkä ylimielisinä jos he pitävät meteliä saavutuksistaan ja omasta mahtavuudestaan, mutta minun mielestäni sellainen usko itseensä on mahtavaa!

 

natasahook

(Kuva: casualfoto.fi)

Ole siis kiltti ja usko itseesi. Sinä pystyt ihan mihin vaan, mitä ikinä haluatkin tehdä tai kuka ikinä haluatkin olla! Älä anna kenenkään horjuttaa uskoasi. Sinä ansaitset kaiken hyvän ja tulet kaiken haluamasi hyvän myös saamaan, mikäli oikeasti sitä haluat. Halua sitä.

Aloita tämä viikko siis visioimalla tulevaisuus tai tavoite, joka olisi unelmiesi täyttymys ja lähde rohkeasti askel askeleelta sitä kohti. Ensimmäinen ja tärkein askel on se että todella uskot sen olevan mahdollista.

Uskomattoman hienoa viikkoa!

Natasa Höök

Seuraa minua

Instagramissa

Facebookissa

 

 

 

One Comment

  • Suvi

    Ihana teksti! Usko itseensä on älyttömän tärkeää ja moni hyvä asia tulee siitä jatkumona <3