Vauva-arki pakottaa irti täydellisyyden tavoittelusta
Oletko sinäkin täydellisyyden tavoittelija? Minä olen. Aina vähän.
Tykkään yleensä kun kaikki on just eikä melkein. Jotain sinnepäin harvoin kelpaa, mutta onneksi olen jo pikkuhiljaa alkanut tottua ajatukseen että täydellistä ei ole olemassakaan ja että riittävän hyvä on myös tarpeeksi hyvä.
Työssäni yrittäjänä olen tottunut suorittamaan. Vartaloni suhteen olen täydellisyyden tavoittelusta jo luopunut, miksi se on muun suhteen niin vaikeaa?
Miten täydellisyyden tavoittelu onnistuu vauva-arjessa? Voin sanoa että täällä ainakin melko puolivillaisin tuloksin.
Mulla on päivässä aina tiettyjä asioita jotka mun on ”pakko” saada tehtyä ja tietysti tietyllä tavalla. Arvatkaa olenko saanut ne kaikki tehtyä joka päivä tässä viimeisen kuukauden aikana. No en.
”Eilen jäi sänky petaamatta”
Eilen jäi sänky petaamatta ja blogikirjoitus vatsalihasten erkaumasta puolitiehen. Ajatus katkesi ja oli pakko tyytyä jatkamaan kirjoittelua myöhemmin.
Paljon jäi muutakin tekemättä ja sain itseni kiinni jälleen kerran ruoskimasta itseäni kaiken tekemättömän vuoksi. Mutta olikohan tuo itsensä sättiminen kuitenkaan aiheellista?
Sainhan minä paljon myös tehtyä, ja oikeastaan kaikki mitä päivittäin saan tehtyä on ihan tarpeeksi näin äitiyslomalla.
Tarpeeksi on jo se, että vietän aikaa vauvan kanssa. Ruokin, juttelen ja vaihdan vaipan.
Käytiin me pikkuisen kanssa myös kävelyllä ja ehdin pumpata vähän maitoakin talteen. Illalla sain blogitekstinkin melkein valmiiksi ja kyllä blogi ehtii vähän odottaa.
Tyhjensin astianpesukoneenkin. Näin kun asioita listaa, huomaan tehneeni yllättävän paljon.
”Pikkuhiljaa pieni ihminen pakottaa minut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta.”
Täytyy vaan välillä muistuttaa itseäni tosissaan: Päivä ei ole epäonnistunut vaikka en ehtinyt tehdä kaikkea. Minä en ole epäonnistunut. En vaikka joku niin väittäisi.
Vauva-arki kulkee omalla painollaan, se on aitoa elämää. Täydellistä, vaikka se ei menisikään juuri niinkuin olit suunnitellut.
Pikkuhiljaa pieni ihminen pakottaa minut päästämään irti täydellisyyden tavoittelusta. Taas yksi asia mistä saan olla hänelle ikuisesti kiitollinen. Kärsivällisyyttä hän on jo opettanut rutkasti.
Tänään tein sen päätöksen. En haluakaan olla täydellinen. Tästä tekstistä ei tullut täydellinen, mutta toivottavasti ymmärrätte pointin.
Tavoitteletko sinäkin liikaa täydellisyyttä? Kerro kommentteihin oma kokemuksesi 🙂
Seuraa minua:
One Comment
Nede
Mä oon huomannut saman jo nyt raskausaikana kun ei vaan jaksa. Kurjinta on musta ollut se että oon ollut todella väsynyt ihan koko raskausajan, eli koko tämän vuoden. Lisäksi paikat olleet niin kipeänä että vaikka välillä pää jaksaisikin touhuta enemmän, ei kroppa anna nousta sohvan pohjalta. Oon huomannut että listaan itselleni, ja miehelleni aina kun tulee töistä kotiin, mitä oon päivän aikana saanut tehtyä. ”Tyhjäsin tiskikoneen, petasin pedin, kävin kaupassa, kävin suihkussa”.. Tosi kovia saavutuksia… Jos samana päivänä oon jaksanut sekä siivota että tehdä ruokaa, oon ollut todella todella toimelias ja illalla en pysty liikkumaan enää lainkaan. Mies on ollut tosi kannustava ja lohduttava, sanonut että älä tee liikaa ettet oo sit ihan uupunut. Pelkään että kun tämä vauva on syntynyt ja joskus tulevaisuudessa olisi toisen aika 1. mies sanoo että ei tehdä toista kun olin niin uupunut ekan odotusaikana 2. tehdään toinen ja en odotusaikana kykene olemaan ensimmäisen kanssa niin kuin haluaisin. Nytkin katselen tässä sohvaa jolla viltit ja tyynyt sekaisin myttynä, kissanleluja ympäri kämppää, kahvikupit sohvapöydällä, imuroida pitäis ja se petikin on petaamatta. Kai sitä pitää rauhoittaa se sisäinen kriitikko ja koittaa vaan olla ja tehdä sen verran mitä ehtii ja kykenee. Eli lyhyesti: I know what you’re talking about! Tsemppiä!